WOOOOOO! Katsomiskerrat 9043!!
Jeee! Enpä yhtään ole tätä odottanut. Halusin niiiin päästä laittamaan tämän otsikon ja nyt pääsin. Taidanpa juhlistaa asiaa oikein hymiöllä. :D
Käytänpä tämän "erityisen" blogipäivityksen kertomaan koulun alusta. Meillä koulut alkoivat tiistaina. Ensimmäisenä päivänä ei tapahtunut juuri mitään erityistä, tosin tein ennätyksen: uuden kouluvuoden ensimmäinen välitunti ja Kääpiö suuttui minulle. Hän vain nosti nenänsä pystyyn ja harppoi pois. En ollut varma, mitä olin tehnyt, joten seuraavalla välitunnilla menin kysymään häneltä. Selvisikin, että hän oli suuttunut Sienelle ja Creeperille, eikä minulle..
Keskiviikkona aloitin päivän tuntia etuajassa. En ollut sisäistänyt sitä, että koulu oli alkanut tiistaina, eikä maanantaina, joten luulin, että oli tiistai. Niinpä katsoin tiistain lukujärjestystä ja menin kouluun kahdeksaksi. Ihmettelin, kun ketään ei näkynyt ja soitin äidille, joka ilmoitti, että olikin keskiviikko ja koulu alkoi yhdeksältä. Että näin.
Muina päivinä ei ole tapahtunut mitään järin ihmeellistä, paitsi että aloitimme neljän hengen kesken Sormusten Herra henkisen roolipelin. Mukana on minä, Creeper, harvoin naurava ystäväni jolle annan nyt uudeksi nimeksi Dota (dota2 pakkomielteen vuoksi) ja uskomattoman hyvin piirtävä jätkä, jonka nimeän Piirtäjäksi. Kävimme keskiviikkona kirjastossa suunnittelemassa hahmoja ja ensi lauantaina menemme Creeperin luokse pelaamaan ensimmäisen session, eli heittelemme noppia. Jei!
En tiedä kuinka moni tätä blogia oikeasti lukee.. ehkä pari tyyppiä.. Miksiköhän edes kirjoitan tänne..