Heitä käy sääliksi
Keskustelimme äidin kanssa toissapäivänä kahvipöydässä pakkoruotsista ja päädyimme puhumaan suomenruotsalaisista. Ei kyllä käy kateeksi.
Suomenruotsalaiset ovat pieni yhteisö Suomen rannikolla. He puhuvat suomenruotsia. Suomessa äärimmäisen harva suostuu puhumaan ruotsia juuri kenellekkään - saati sitten suomenruotsalaisille. Suomenruotsalaisia kohdellaan, kuin ruttoa. Moni suomenruotsalainen välttelee ruotsin käyttöä Suomessa, etteivät herättäisi ei-haluttua huomiota. Silti suomenruotsalaiset tuntevat olevansa ylempiarvoisempia, kuin me juntit.
(en tarkoita, että kaikki suomenruotsalaiset olisivat ylimielisiä kusipäitä, mutta harmillisen moni)
Kun suomenruotsalainen menee Ruotsiin, häntä pidetään alempiarvoisena. Hehän puhuvat jotain outoa ruotsin murretta, eivätkä suinkaan oikeaa ruotsia.
Loppujen lopuksi suomenruotsalaisia ei hyväksytä juuri minnekään. Eipä käy kateeksi.
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
tiistai 14. tammikuuta 2014
Tabletti
Saimme joululahjaksi Samsungin tabletin
En muista, milloin olisin vinkunut avatessani joululahjan. Paitsi tietenkin nyt viime jouluna. Avatessani pakettia odotin jotain perus tavaraa: koru tai joku muu sellainen. Sitten kääreistä ilmestyykin Samsungin Tabletin laatikko. Tuijotin silmät pyöreinä ja suustani taisi päästä jokin "iiih" ääni. Avasin laatikon, nostin tabletin esille ja halasin sitä. Kyllä, halasin.
Meillä ei ole älypuhelimia. Meillä on kyllä kaksi tietokonetta ja PS2 sekä PS3, mutta aina on tappelua tietokoneista. Siispä tabletti oli meille melkoinen yllätys.
Tietenkin siitä tuli heti tappelua, koska olimme mökillä (missä ei ole tietokonetta) ja tabletti oli ainoa linkki internettiin. (ja naamakirjaan) Pikkuveljeni latasi tabletille heti ties kuinka monta peliä, kun minä taas latasin messengerin ja olin enimmäkseni naamakirjassa. Saimme jotekuten tabletin jaettua.
Nykyään emme tappele tietokoneesta enään niin paljon, sillä tabletilla pääsee naamakirjaan ja pikkuveljeni pelaa sillä pelejä. Kaikki voittaa.
Youtube on tabletilla melko surkea. Pätkii paljon.
Tämmöinen lyhyt teksti ennen koulun alkua~

maanantai 6. tammikuuta 2014
Hyvää Uuttavuotta!
Mihin vuosi 2013 vilahti?
En tiedä tuntuuko teistäkin siltä, mutta viime vuosi suorastaan vilahti ohitse. Olen kavereiden kanssa pohtinut ja heidänkin mielestään viime vuosi suorastaan juoksi ohi. Omasta mielestäni viime vuosi oli sekä paskin, että parhain vuosi tähän mennessä. Menetin paljon, mutta sain paljon uusia ystäviä. Ja sehän se tärkeintä. <3
Yritän tänä vuonna päivittää useammin, muunmuassa siksi, että ystäväni haluavat stalkata elämääni ja lukea tekstejäni. (senkin stalkkerit)
En kerkeä pidenpään nyt kirjoitella, sillä kello on kohta varttia vaille kahdeksan ja minun pitää mennä kouluun. (kolmen tunnin yöunilla)
See you later!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)