..Eli siis se päivä kun ilmaistyöntekijöille jaetaan ilmaista ruokaa, kahvia ja ohjelmaa. ♥
Kyllä sitä vaan kannatti tehdä ilmaista työtä Tanssipitojen hyväksi, kun nyt saatiin ilmaista ruokaa ja kahvia. Jes! Ensin tietysti syömään. Ruokana oli jos minkämoista salaattia (tylsää), kylmää kanaa (megatylsää), lohkoperunoita ja lihakastiketta. Ihan jees ruokaa siis. Juteltiin siinä samalla Tanssipidoista, presidenteistä ynnä muusta asiaan kuuluvasta. Ruoan jälkeen karkasin aulaan tarkistamaan kännykän Numan tekstiviestien varalta, ja huomasin Numan soittavan sillä hetkellä. (Telepatiaa!) Juttelimme hetken, kunnes äiti käski mennä varaamaan paikan ohjelmasalista. Lopetin puhelun ja menimme saliin. Veljeni haahuili jossain, joten minä, äiti ja isä menimme istumaan kolmelle vapaalle paikalle ja veli joutui etsimään itselleen paikan, kun ei kerran ollut paikalla. Istuimme siinä ohjelmaa odottamassa, pari puhetta tuli, sitten Tanssipitojen järjestäjissä mukana olleet kertoivat hauskoja muistoja, tässä parhaimmat:
Sunnuntaina illalla, Vesi Velisinfonian jälkeen yksi ohjaajista otti muutaman virolaisen talkoolaisen mukaansa ja lähti kaatosateessa hakemaan niitä kankaisia Tanssipito mainoksia pois seiniltä. Sitten kun ne märät kankaat oli saatu alas ja viety talteen, ohjaaja joutui pistämään kielitaitonsa koetukselle ja sönköttämään, että nyt ne pitäisi sitten viedä kuivumaan.
Kuulemma käytettiin paljon talkootyötunteja presidenttiaition pyllynalusten hankkimiseen. Ensin piti asetella aitio nätiksi ja ympäröidä se aaltokuvioisilla kankailla. Sitten käydä etsimässä kauniin oransseihin katsomotuoleihin ja sinisiin kankaisiin sopivia pepunalusia. Sitten aseteltiin pepunalusia nätisti oransseille tuoleille. Sitten raaputettiin mainostarroja tuolien selkämyksistä. Siihen kuulemma meni yllättävän kauan. Jopa puolitoista tuntia per tarra. Lopulta talkoolaiset luovuttivat - eihän kukaan niitä tarroja näkisi, kun presidentit istuisivat niiden päällä!
Lauantaina kenttäharjoituksissa jaettiin esiintyjille ns. piknik lounas, eli kolmioleipä, banaani ja vesipullo pahvipusseissa. Jokainen kävi hakemassa eväänsä rannelleekka (tai vaihtoehtoisesti staffipassilla). Sitten, kun kaikki pussit oli jaettu, tuli talkoolaisille soitto, että olisi 300 virolaista tanssijaa, jotka tulisivat hakemaan eväänsä kolmen tunnin päästä. Vastaus kuului: "Mutta.. me jaettiin kaikki jo?" Eipä mikään auttanut, oli järkättävä eväät kolmessa tunnissa kolmelle sadalle virolaiselle. Melkoinen paniikki siinä iski, mutta talkoolaiset onnistuivat saamaan eväät kasaan. Siinä sitä sitten pari tuntia odoteltiin - eikä ketään tullut eväitä hakemaan...
Puheiden jälkeen meille esiintyi Impi ja Lempi - kaksi mummoiksi pukeutunutta naishenkilöä, jotka vetivät kunnon shown. Aivan ensimmäiseksi ajettiin turha häpeäminen pois, eli vedettiin kunnon jumppa. Kaikki nousivat ylös ja naiset näyttivät liikkeet. Aluksi heiluteltiin käsiä ja hoettiin "hiihtää". Sitten käsiä kohoteltiin korvien vierellä ja hoettiin "karvalakki". Sitten työnnettiin käsiä eteen ja vedettiin taakse ja hoettiin "lokaa". Lopuksi keinuteltiin olkapäitä ja hoettiin "kauppakassi". Se oli A osio. Sitten alkoikin B osio. Se aloitettiin kairaamalla jäähän reikää, eli selkä kyyryssä esitettiin kairaavamme ja hoettiin "kairaa". Sen jälkeen heilauteltiin kättä ja hoettiin "pilkkii". Seuraavaksi kohotettiin käsi ylös ja liikuteltiin sitä edestakaisin, kuin auton tuulilasia talvella raapaten, ja hoettiin "raappaa". Lopuksi pyöriteltiin käsiä ja hoettiin "lumienkeli". Hymyilin kokoajan niin, että posket tulivat kipeiksi. Oli hauskaa!
Seuraavaksi naiset lauloivat melko mielenkiintoisen laulun, johon musiikkikin tuli naisten omasta suusta. Energisiä mummoja. Lukivat siinä talkoolaisten gallup-kyselynkin, jonka mukaan muunmuassa talkoolaisista 45% nukkuu festareiden aikaan 7 tuntia (eli siis tunnin per yö), 35% nukkuu 4 tuntia (eli tunnin joka toinen yö) ja 20% ei nuku lainkaan.
Gallupin jälkeen oli pieni kisailu. Katsomoon laitettiin kiertämään Velisinfonian aikaan varsin hyödyllinen kapistus - sadetakki. (vietettiinhän pääesitystä kaatosateessa) Musiikin tauotessa se, jolla on sadetakki käsissään, nousee ylös ja huutaa "voittaja" viroksi. Sadetakkipakkaus kulki ihmiseltä toiselle mummon soittaessa miniharmonikalla reipasta musiikkia. Seurasimme taputtaen kun veljeni otti sadetakin käsiinsä ja oli ojentamassa sitä seuraavalle - kun musiikki loppui. Veljeni ilme oli ihana. "..Täh? MINÄ?" Minä ja isä ulvoimme naurusta, kun toinen mummoista kävi viemässä veljelleni palkinnon, joka oli Pispalan Sottiisi -frisbee. Jepjep.
Loppu ohjelma oli tanssiesityksiä ja mummoilua. Lopulta mummot lähtivät, mutta naishenkilöt palasivat, joskin eivät enää mummoina, vaan vetreinä kauniina naisina, yllään paidat joita fanitan. (ruskeat t-paidat joissa lukee "Perkele - since 2001") Naiset lauloivat ja tanssivat hyvän tovin, mutta heidän lauluistaan jäi päähäni vain yhden laulun kertosäe: "Eikä mistään löyvä niin komiata heilaa, kuin toisen tytön kainalosta." Jepjep.
Puheiden jälkeen tanssittiin huutokatrillia, juotiin kahvia ja sitten oli tietovisa! Menimme taas ohjelmasaliin ja meille kerrottiin säännöt. Kysymyksen jälkeen nostetaan käsi pystyyn ja 3 ensimmäistä saavat arvata. Ensimmäinen kysymys: Montako pyllynalusta presidenttien aitioon ostettiin? Ensimmäinen arvaus oli 20. Seuraava 10. Minä nostin käteni pystyyn ja sanoin tomerasti kolmekymmentä. Vastaus oli 34, joten minä voitin! Jei! Sain palkinnoksi 3 CD:tä ja puisen Tanssipidot-muistitikun. Toinen kysymys oli montako muovipussia pinik eväisiin tarvittiin. Minulla kävi mielessä ajatus, että eikös eväät jaettu paperipusseisa..? En kuitenkaan vastannut mitään. Ohjaajat lopulta paljastivat, että muovipusseja ei ollut yhtäkään, joten kysymys oli kompa. Hähhää! Mutta 1500 arvanneelle annettiin lohdutuspalkinto, koska paperipusseja jaettiin yli 8000. Muitakin hauskoja kysymyksiä oli, mutten muista enää mitä. Visailun jälkeen lähdimme kotiin. Melkoinen päivä siis. ♥
PS. Koulussa Nero ja Taikuri sanovat minua nykyään Sherlockiksi. Tiedän kuulemma kaiken. Oikeastaan en tiedä, mutta jätkät eivät tiedä sitä, että en tiedä kaikkea. Eli siis minä tiedän, että he eivät tiedä, että minä en tiedä kaikkea. Simppeliä, eikö? Asiasta kukkaruukkuun. Lisänimi alkoi siitä, kun biologian tunnilla rehvastelin tietäväni kaiken koivuista. Jätkät sitten käskivät minun ratkaista heidän puutehtävänsä. Asettelin puiden kuvat, nimet ja kuvailut oikein ja totesin, että valmis. Pojat häätivät minut paikalta ja pyysivät open tarkistamaan. Kaikki oikein, tietysti. Hehee..
Sata ja yksi shaibaa!
Jeeee! Kolminumeroinen luku tuli rikottua! Olen siis oikeasti kirjoittanut 100 päivitystä ja te urpot jaksatte vaan lukea. Vitsi vitsi. Onhan se kiva, että jotakuta kiinnostaa tämä tylsyyttä purkamiseni. Kirjoitanpa teille jotain hauskaa kiitokseksi!
Tulin eräälle terveystiedon tunnille myöhässä, kun olin käymässä tukioppilas duunissa. (Kyllä, olen tukioppilas!) Tulin joskus kahtakymmentä vaille ja menin heti Neron ja Taikurin pöytään. Vilkaisin sitten taululle ja huomasin opettajan laittaneen sinne ison pahviarkin magneetilla, jossa luki "Tahdon saada". Anteeksi mitä? Hekottaen osoitin taululle ja katsoin Neroa. "Mä vähän olen poissa puolituntia ja mitä täällä jo touhutaan??" Jätkät siinä selittelivät, että kyse oli ihan muusta, kuin miltä näytti mutta leikilläni en heitä uskonut. Hetki siinä asiasta keskusteltiin ja selvisi, että kyse oli siitä, mitä haluamme koulussa saada kavereilta. Esimerkkejä oli luottamus, huumorintaju, jne. Sitten opettaja nauratti meitä kaksimielisiä lisää ja laittoi toisen pahviarkin, jonka yläreunassa luki "Tahdon antaa". Repesimme taas.. Yksi jätkä vieressäni (josta käytän nyt vaikka nimeä Pingu, koska hän joskus viidennellä mainitsi pelanneensa jossain lätkäjoukkueessa, jonka nimi oli pingviinit) ehdotti avuliaasti: "Tahdon antaa mielihyvää." Ryhmä repesi ja opettaja taulun luota katseli taas ihmeissään, mille nauroimme..
Olemme alkaneet pelata korttia paljon Neron ja Taikurin kanssa. Joka välitunti pelaamme jossain joko kusetusta, paskahousua tai crazy-eights'iä. Olemme jopa alkaneet laskea voittoja. Kusetuksessa minä johdan voitoin 6 - 5 - 4. Nero on häviöllä. Paskahousussa olemme laskeneet vain yhden voiton, joten Taikuri johtaa 1 - 0 - 0. Hauskaa on se, että pelaamme oikeilla säännöillä. Niin kauan, kun pakkaa riittää, saa aloittaa vain kolmosen ja seiskan välisillä numeroilla. Kun pakka loppuu, saa laittaa mitä vaan. Kakkossääntö on tietysti myös mukana. (kakkosen päälle voi laittaa vaan kakkosen) Jos tyhjään pöytään laittaa ässän, seuraava nostaa sen. Kymppi ja ässä kaatavat, mutta jos kympin laittaa tyhjään pöytään peli jatkuu.
Hauska juttu kuitenkin oli lopetukset. Eeppisin lopetus tietysti oli kakkosilla, mutta oli niitä erilaisiakin. Esimerkiksi Taikuri kerran lopetti kahdella kortilla, jotka sanoi olevan kaksi kurkoa. Kukaan ei epäillyt, joten Taikuri voitti kusettamalla jätkän ja kuningattaren kahtena kuninkaana. Itse olen monta kertaa lopettanut kahdella tai kolmella kakkosella. Naurettavimmat lopetukset ovat ne, kun välitunnin lopussa paiskaa kortit pöytään ja huutaa "KAKKONEN!" ja lähtee juoksemaan. Taikuri kuulemma joskus oli laittanut 7 korttia ja sanonut "jätkä" eikä kukaan ollut epäillyt. Että näin..
Kiitos kaikille, jotka jaksavat blogiani seurata! Lupaan Yritän päivittää useammin! ♥
Jes! Vihdoinkin! Animehörhöilyä!
Viimeinkin Traconin aika koitti! Sitä olikin odotettu, nimittäin Tampereen coni-tapahtumaa. Tamperetalolla kahdeksas ja yhdeksäs syyskuuta on anime, manga & roolipeli tapahtuma Tracon. Toinen conitapahtumani. Olin mukana koko viikonlopun, sillä sunnuntaina oli cosplay-deitti ja yksi kaverini hesasta tuli myös ja pääsimme tapaamaan.
Lauantaina aamulla herätyskello soi kahdeksalta, mutta painoin sen kiinni ja nukahdin uudestaan. Sitten kymmenen maissa äiti herätti minut ja pakotti suihkuun. Siinä sitten sählättiin vaatteiden kanssa hetki, kunnes sitten seisoin eteisessä peilin edessä stetsonissa, nahkatakissa, valkoisessa kauluspaidassa, farkuissa ja mustissa tennareissa. Pisteenä i:n päälle minulla oli isän taskumatti, jonka täytimme inkivääri oluella. (jolla ei ole itseasiassa mitään tekemistä oluen kanssa, vaan jota käytetään amerikassa limsana, mutta se polttelee kurkussa ja haisee vähän alkoholilta) Olin täydellinen baarissa ravaava lehmityttö. Ja eikun coniin!
Satoi. Kaatamalla. Jes. Tamperetalolle päästyäni juoksin äkkiä katoksen alle (sillä takkini ei kestä vettä) ja soitin kaverit läpi. Eli siis soitin ensin Pipolle ja sitte Iikoolle. Sateen lakattua jonotin itselleni viikonloppurannekkeen ja tungin sitten porukan sekaan. Pyörin kymmenen minuuttia eksyneenä pitkin kerroksia ja ihastelin ääneti asuja. Sitten soitin Pipolle ja kysyin tämän olinpaikkaa ja sain vastaukseksi karaokehuone. Pyörin taas hetken eksyneenä, kunnes hän ohjasti minut oikeaan huoneeseen, missä jäin seinän vierelle kuuntelemaan japanilaista ja korealaista musiikkia, joista osan tunnistin sarjojen tunnareiksi. Hörppäsin välillä huomaamattomasti taskumatista ja juttelin Pipon kanssa. Odottelin Pipon lauluvuoroa ja lopulta se tulikin. Hän lauloi pari animen tunnaria ja lähdimme sitten. En oikein viihtynyt Pipon kavereiden seurassa, joten häivyin vähin äänin etsimään turreja. Löysinkin heidät pyörittyäni tunnin yksinäni. Sen jälkeen vietinkin päivän kolmen yli 16-vuotiaan turrin/kaappiturrin seurassa.
Kävimme turrimiitissä missä leikittiin tuolileikkiä. Se oli aika huvittavaa katseltavaa, turreja pyörimässä tuolien ympärillä. Iikookin liittyi joukkoon leikkimään ja minä tällä välin kehuin hänen ystävänsä, Fuugan, laukussa hakaneulalla olevaa piirrustusta, jonka hän itse oli tehnyt. Keskustelu oli tämä:
Minä: On se niin väärin.. jotkut vaan osaa piirtää.
Fuuga: Tää piirrustus on melkein 2 vuotta vanha. Mun taidot on kehittyneet sinä aikana.
Minä: Voiko tuosta vielä kehittää?
Fuuga: Imartelija!
Minä: *trollface*
Myöhemmin menin Iikoon kanssa käymään Hesessä ja juttelimme samalla kaikenlaista. Tamperetalolle palattuamme kävimme pari kertaa myyntipöydillä (ostin kaksi pinssiä, Fuuga osti k18 yaoita) ja menimme sitten rauhalliseen nurkkaukseen syömään pockyjä ja juttelemaan. Otimme samalla pari hauskaa kuvaa ja selailimme Fuugan ostamaa lehteä. Kymmenisen minuuttia myöhemmin minulta kysyttiin, että minkäs ikäinen olinkaan. He olettivat minun olevan 16 tai vanhempi. Olisittepa nähneet ilmeet, kun sanoin täyttäväni 14..
Päivän päätteeksi kuljin porukan kanssa rautatieasemalle odottamaan junaa. Heidän junansa tuloon oli vielä silloin tunti, joten jäimme juttelemaan. Kuljimme ulkona radanviertä, Iikoolla fursuittinsa pää kainalossa, kun yksi tyttö penkillä huudahti "Turri!" ja ystävystyimme. Aloimme jutella, otimme ryhmäkuvan ja keskustelimme taskumattini sisällöstä. Uusi ystävämme Kaappiturri arvasi iäkseni 17. Oikeasti. Olenko minä niin vanhan näköinen? Kaupungilla minua luultiin täysi-ikäiseksi ja minulle jopa annettiin kysely rahan käytöstä! Jessus! No, seisoin radan vierellä vilkuttamassa, kunnes juna lähti. Tuli heti ikävä. Turrit ovat kivaa porukkaa. ♥
