torstai 13. syyskuuta 2012

~ Tracon VII ~

Jes! Vihdoinkin! Animehörhöilyä!

Viimeinkin Traconin aika koitti! Sitä olikin odotettu, nimittäin Tampereen coni-tapahtumaa. Tamperetalolla kahdeksas ja yhdeksäs syyskuuta on anime, manga & roolipeli tapahtuma Tracon. Toinen conitapahtumani. Olin mukana koko viikonlopun, sillä sunnuntaina oli cosplay-deitti ja yksi kaverini hesasta tuli myös ja pääsimme tapaamaan.

Lauantaina aamulla herätyskello soi kahdeksalta, mutta painoin sen kiinni ja nukahdin uudestaan. Sitten kymmenen maissa äiti herätti minut ja pakotti suihkuun. Siinä sitten sählättiin vaatteiden kanssa hetki, kunnes sitten seisoin eteisessä peilin edessä stetsonissa, nahkatakissa, valkoisessa kauluspaidassa, farkuissa ja mustissa tennareissa. Pisteenä i:n päälle minulla oli isän taskumatti, jonka täytimme inkivääri oluella. (jolla ei ole itseasiassa mitään tekemistä oluen kanssa, vaan jota käytetään amerikassa limsana, mutta se polttelee kurkussa ja haisee vähän alkoholilta) Olin täydellinen baarissa ravaava lehmityttö. Ja eikun coniin!

Satoi. Kaatamalla. Jes. Tamperetalolle päästyäni juoksin äkkiä katoksen alle (sillä takkini ei kestä vettä) ja soitin kaverit läpi. Eli siis soitin ensin Pipolle ja sitte Iikoolle. Sateen lakattua jonotin itselleni viikonloppurannekkeen ja tungin sitten porukan sekaan. Pyörin kymmenen minuuttia eksyneenä pitkin kerroksia ja ihastelin ääneti asuja. Sitten soitin Pipolle ja kysyin tämän olinpaikkaa ja sain vastaukseksi karaokehuone. Pyörin taas hetken eksyneenä, kunnes hän ohjasti minut oikeaan huoneeseen, missä jäin seinän vierelle kuuntelemaan japanilaista ja korealaista musiikkia, joista osan tunnistin sarjojen tunnareiksi. Hörppäsin välillä huomaamattomasti taskumatista ja juttelin Pipon kanssa. Odottelin Pipon lauluvuoroa ja lopulta se tulikin. Hän lauloi pari animen tunnaria ja lähdimme sitten. En oikein viihtynyt Pipon kavereiden seurassa, joten häivyin vähin äänin etsimään turreja. Löysinkin heidät pyörittyäni tunnin yksinäni. Sen jälkeen vietinkin päivän kolmen yli 16-vuotiaan turrin/kaappiturrin seurassa.

Kävimme turrimiitissä missä leikittiin tuolileikkiä. Se oli aika huvittavaa katseltavaa, turreja pyörimässä tuolien ympärillä. Iikookin liittyi joukkoon leikkimään ja minä tällä välin kehuin hänen ystävänsä, Fuugan, laukussa hakaneulalla olevaa piirrustusta, jonka hän itse oli tehnyt. Keskustelu oli tämä:
Minä: On se niin väärin.. jotkut vaan osaa piirtää.
Fuuga: Tää piirrustus on melkein 2 vuotta vanha. Mun taidot on kehittyneet sinä aikana.
Minä: Voiko tuosta vielä kehittää?
Fuuga: Imartelija!
Minä: *trollface*

Myöhemmin menin Iikoon kanssa käymään Hesessä ja juttelimme samalla kaikenlaista. Tamperetalolle palattuamme kävimme pari kertaa myyntipöydillä (ostin kaksi pinssiä, Fuuga osti k18 yaoita) ja menimme sitten rauhalliseen nurkkaukseen syömään pockyjä ja juttelemaan. Otimme samalla pari hauskaa kuvaa ja selailimme Fuugan ostamaa lehteä. Kymmenisen minuuttia myöhemmin minulta kysyttiin, että minkäs ikäinen olinkaan. He olettivat minun olevan 16 tai vanhempi. Olisittepa nähneet ilmeet, kun sanoin täyttäväni 14..

Päivän päätteeksi kuljin porukan kanssa rautatieasemalle odottamaan junaa. Heidän junansa tuloon oli vielä silloin tunti, joten jäimme juttelemaan. Kuljimme ulkona radanviertä, Iikoolla fursuittinsa pää kainalossa, kun yksi tyttö penkillä huudahti "Turri!" ja ystävystyimme. Aloimme jutella, otimme ryhmäkuvan ja keskustelimme taskumattini sisällöstä. Uusi ystävämme Kaappiturri arvasi iäkseni 17. Oikeasti. Olenko minä niin vanhan näköinen? Kaupungilla minua luultiin täysi-ikäiseksi ja minulle jopa annettiin kysely rahan käytöstä! Jessus! No, seisoin radan vierellä vilkuttamassa, kunnes juna lähti. Tuli heti ikävä. Turrit ovat kivaa porukkaa. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti