Lauantai!
Lauantai aamulla heräsin kahdeksan maissa ja odottelin kärsivällisesti puolisen tuntia, että Numakin heräsi. Sitten aamupalalle, pukemaan ja tavaroita pakkaamaan. Kymmeneltä oli jo tavarat kasassa ja sitten kaupungille. Kyllä, raahasin kaikkia tavaroitani mukanani. Vaatereppua, olkalaukkua ja kangaskassia, jossa oli pehmoleluni, jonka olin unohtanut kaverilleni viimeksi käydessäni. Jälleennäkeminen on herttainen hetki. ♥
Numan isä kyyditsi meidät kaupunkiin, missä ensin suuntasimme katselemaan nähtävyyksiä ja kuvaamaan paikkoja. Sain nätin kuvan neljästä pulusta, joista kolme istui erillään neljännestä, joka oli valkoinen toisin kuin muut 3. Kävi jotenkin sääliksi. Tuli sellainen "forever alone" fiilis.
Kiertelyn jälkeen shoppailtiin vähäisillä rahoillani (ostin tikkarin veljelleni, mukin itselleni, avaimenperän itselleni, postikortin..) , syötiin hesessä ja etsittiin sitten kyyditsijämme, Numan isä ja äitipuoli. Numa oli kertonut äitipuolensa olevan hänelle, kuin oma äiti. Matkalla juttelin Numan kanssa ja kun pääsimme perille, luokseni juoksi saksanpaimenkoira. Tietysti ensin säikähdin, pelkäänhän isoja koiria, mutta koira olikin herttainen. Koiran nimi on Max, ja se on itseasiassa sekoitus saksanpaimenkoiraa ja huskyä. Seuraavat kymmenen minuuttia vietinkin koiraa rapsutellen ja halaillen. Max näytti nauttivan, sillä kellahti kyljelleen ja tuijotti minua. Heh.
Syödessämme juttelin Numan pikkusiskon ja pikkuveljen kanssa. Mukavia tyyppejä. Satuin tosin huomauttamaan liian kovaan ääneen, että ruotsinkieli on mielestäni ruma kieli. Numa yskäisi ja katsoi minua, sanoen: "Niin.. äitipuoli on ruotsalainen." Mikä parasta, kyseinen nainen hääräsi muutaman metrin päässä keittiössä. Olin kuolla häpeästä. Onneksi hän ei kuitenkaan kuullut ja pian puhuimmekin siitä, kuinka suomenruotsi on rumaa..
Päivän aikana pelasimme jonkin aikaa pleikkarilla, leikin koiran kanssa, juttelimme ja kävimme jopa pulkkamäessä. Päivä oli varsin mukava. Katsoimme jopa yhden Duudsonit tuli taloon -jakson, vaikka yleensä vihaan duudsoneita. Tämä jakso oli kyllä ihan kiva, kun he auttoivat koulukiusattua poikaa. Äitini soitti siinä jossain vaiheessa ja sitten Numa sai ajatuksen antaa puhelin äitipuolelle. Äitini ja Numan äitipuoli puhuivat iloisesti puolisen tuntia.
Sitten koitti illan odotetuin hetki: Putous! Istuimme Numan kanssa sohvalle juustopallokulhojen kera ja katselimme käkättäen ohjelmaa. Ja, kun Iina ja Jaska pussasivat, ulvoimme kuorossa "Ooooooo!!!"
Yöllä valvoimme myöhään ja surffasimme netissä.
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Kyläilemässä! 1/3
Ottakaa mukava asento, tästä tulee piiiiitkä. (that's what she said)
Lähdin viime perjantaina kyläilemään ystäväni Numan luokse. Numa asuu sen verran kaukana, että jouduin hänen luokseen päästäkseen menemään junalla ja vaihtamaan junaa kahdesti. (yhteensä kolme junaa siis) Olin siellä koko viikonlopun ja kerron siitä nyt. Jos ei kiinnosta, niin painakaa Back-nappulaa.
Lähtö oli perjantaina aamulla yhdeksältä. Jäin siis koulusta pois perjantain ajaksi. Äitini saattoi minut asemalle, koska halusi varmistua, että pääsen junaan. (viime kerralla kun meinasin jäädä junasta) Pienoinen paniikki iski, kun tajusin taululla lukevan, että junani oli peruttu. Mitäh? Eikun infoon tarkistamaan. Juna, jolla minun piti mennä seuraavalle asemalle oli peruttu, mutta korvaava juna samalle asemalle lähtisi muutaman minuutin kuluttua. Huhhuh. No, sain lopulta korvaavan lipun (vaikka kassavirkailijan tietokone olikin tolkuttoman hidas) ja pääsin junaan. Matka seuraavalle asemalle kului hetkessä.
Asemalla vaihto sujui helposti ja sitten istuinkin kolmisen tuntia junassa matkalla seuraavalle vaihtopaikalle. Matkalla piirtelin ja tekstailin Numalle. Creeperkin siinä kysäisi tekstiviestillä, että missä olen. (aww..) Nerolle ja Taikurille olin jo kertonut olevani poissa perjantaina.
Viimeinenkin vaihto sujui hyvin ja lopulta olin perillä. Asemalta lähdin omin nokkineni suunnistamaan kahvilaan, jossa en ollut koskaan ollut ja jonka sijaintia en tarkkaan tiennyt. Ainoa asia, minkä muistin, oli hämärä muistikuva ohi autolla ajaessa, kuinka Numa osoitti auton ikkunasta ulos ja kertoi, että siellä oli kaupungin paras kahvila. Sen perusteella suunnistin tuntemattomassa kaupungissa kahvilaan. Numa oli satavarma, etten löytäisi perille ja puhelimen välityksellä oli moneen kertaan selittänyt, missä kahvila olisi ja että voisin mennä aseman Ärrälle, jos en kahvilaan löytäisi. Totesin vain tyynesti, että minulla on hyvä suuntavaisto kahvin suhteen. Pienoinen paniikki kyllä iski, kun huomasin kadunkulman jälkeen, ettei kahvila ollutkaan siinä. En kuitenkaan suostunut myöntämään olevani eksyksissä, vaan jatkoin matkaani suoraan. Mitä pidemmälle kuljin, sitä epävarmemmaksi tulin. Olin jopa vähällä soittaa Numalle ja myöntää tappioni. KUNNES, kahvilan kyltti tuli vastaan ja huokaisin voitonriemusta. Olin perillä.
Ehdin istua kahvilassa jonkin aikaa, ennenkuin Numa lopulta saapui paikalle. Halasimme piiitkään, kunnes lähdimme sitten käsi kädessä paikkaan, mistä Numan isäpuoli meidät hakisi. (kuljimme melkein koko viikonlopun käsi kädessä, sillä Numa on erittäin huomionkipeä, eikä hänellä ole paljoa ystäviä. Siksi halailimme ja olimme muutenkin tosi lähekkäin) Menimme sitten Numan äidin ja isäpuolen kotiin, missä viettäisin ensimmäisen yön ja osan lauantaista. Menimme heti Numan huoneeseen vaihtamaan lahjoja ja ihastelemaan piirrustuksiamme. Myöhemmin söimme ranskalaisia, nugetteja ja nakkeja. Vaihdoin samalla pari lausetta Numan äidin kanssa. Numalle puhuttiin ruokailun aikana vähän ilkeästi, mistä en lainkaan pitänyt. Tiedän, että Numan äiti ja isäpuoli kohtelevat häntä ilkeästi ja töykeästi, mutta yritin olla välittämättä. Tilanne tosin senkun paheni iltaa myöten. Numa ja minä kävimme saunassa kahden ja hänen vanhempansa haukkuivat ääneen, että Numa ei osaa lämmittää saunaa itse ja jäkä jäkä. Sen jälkeen vielä Numan puheita vääristeltiin ja kertomuksille naurettiin. Teki mieli potkaista heitä ja huutaa: "Ettekö välitä tyttärenne tunteista pätkän vertaa?!" Olin kuitenkin kohtelias vieras ja vain lohdutin ystävääni hiljaa ja huomaamattomasti.
Yön nukuin ystäväni huoneen lattialla patjalla.
Älkää saako väärää käsitystä siitä, miten kuvailen Numan vanhempia. Haluan vain purkaa tunteitani, jotka ovat jokseenkin patoutuneet. Koittakaa kestää.
Lähdin viime perjantaina kyläilemään ystäväni Numan luokse. Numa asuu sen verran kaukana, että jouduin hänen luokseen päästäkseen menemään junalla ja vaihtamaan junaa kahdesti. (yhteensä kolme junaa siis) Olin siellä koko viikonlopun ja kerron siitä nyt. Jos ei kiinnosta, niin painakaa Back-nappulaa.
Lähtö oli perjantaina aamulla yhdeksältä. Jäin siis koulusta pois perjantain ajaksi. Äitini saattoi minut asemalle, koska halusi varmistua, että pääsen junaan. (viime kerralla kun meinasin jäädä junasta) Pienoinen paniikki iski, kun tajusin taululla lukevan, että junani oli peruttu. Mitäh? Eikun infoon tarkistamaan. Juna, jolla minun piti mennä seuraavalle asemalle oli peruttu, mutta korvaava juna samalle asemalle lähtisi muutaman minuutin kuluttua. Huhhuh. No, sain lopulta korvaavan lipun (vaikka kassavirkailijan tietokone olikin tolkuttoman hidas) ja pääsin junaan. Matka seuraavalle asemalle kului hetkessä.
Asemalla vaihto sujui helposti ja sitten istuinkin kolmisen tuntia junassa matkalla seuraavalle vaihtopaikalle. Matkalla piirtelin ja tekstailin Numalle. Creeperkin siinä kysäisi tekstiviestillä, että missä olen. (aww..) Nerolle ja Taikurille olin jo kertonut olevani poissa perjantaina.
Viimeinenkin vaihto sujui hyvin ja lopulta olin perillä. Asemalta lähdin omin nokkineni suunnistamaan kahvilaan, jossa en ollut koskaan ollut ja jonka sijaintia en tarkkaan tiennyt. Ainoa asia, minkä muistin, oli hämärä muistikuva ohi autolla ajaessa, kuinka Numa osoitti auton ikkunasta ulos ja kertoi, että siellä oli kaupungin paras kahvila. Sen perusteella suunnistin tuntemattomassa kaupungissa kahvilaan. Numa oli satavarma, etten löytäisi perille ja puhelimen välityksellä oli moneen kertaan selittänyt, missä kahvila olisi ja että voisin mennä aseman Ärrälle, jos en kahvilaan löytäisi. Totesin vain tyynesti, että minulla on hyvä suuntavaisto kahvin suhteen. Pienoinen paniikki kyllä iski, kun huomasin kadunkulman jälkeen, ettei kahvila ollutkaan siinä. En kuitenkaan suostunut myöntämään olevani eksyksissä, vaan jatkoin matkaani suoraan. Mitä pidemmälle kuljin, sitä epävarmemmaksi tulin. Olin jopa vähällä soittaa Numalle ja myöntää tappioni. KUNNES, kahvilan kyltti tuli vastaan ja huokaisin voitonriemusta. Olin perillä.
Ehdin istua kahvilassa jonkin aikaa, ennenkuin Numa lopulta saapui paikalle. Halasimme piiitkään, kunnes lähdimme sitten käsi kädessä paikkaan, mistä Numan isäpuoli meidät hakisi. (kuljimme melkein koko viikonlopun käsi kädessä, sillä Numa on erittäin huomionkipeä, eikä hänellä ole paljoa ystäviä. Siksi halailimme ja olimme muutenkin tosi lähekkäin) Menimme sitten Numan äidin ja isäpuolen kotiin, missä viettäisin ensimmäisen yön ja osan lauantaista. Menimme heti Numan huoneeseen vaihtamaan lahjoja ja ihastelemaan piirrustuksiamme. Myöhemmin söimme ranskalaisia, nugetteja ja nakkeja. Vaihdoin samalla pari lausetta Numan äidin kanssa. Numalle puhuttiin ruokailun aikana vähän ilkeästi, mistä en lainkaan pitänyt. Tiedän, että Numan äiti ja isäpuoli kohtelevat häntä ilkeästi ja töykeästi, mutta yritin olla välittämättä. Tilanne tosin senkun paheni iltaa myöten. Numa ja minä kävimme saunassa kahden ja hänen vanhempansa haukkuivat ääneen, että Numa ei osaa lämmittää saunaa itse ja jäkä jäkä. Sen jälkeen vielä Numan puheita vääristeltiin ja kertomuksille naurettiin. Teki mieli potkaista heitä ja huutaa: "Ettekö välitä tyttärenne tunteista pätkän vertaa?!" Olin kuitenkin kohtelias vieras ja vain lohdutin ystävääni hiljaa ja huomaamattomasti.
Yön nukuin ystäväni huoneen lattialla patjalla.
Älkää saako väärää käsitystä siitä, miten kuvailen Numan vanhempia. Haluan vain purkaa tunteitani, jotka ovat jokseenkin patoutuneet. Koittakaa kestää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)