tiistai 2. huhtikuuta 2013

! Aprillia !

Syö silliä ja juo kuravettä päälle ~

Hei taas. Ja kyllä, tiedän, aprillipäivä oli ensimmäinen päivä, mutten ole kerennyt kirjoitella. Siispä kirjoitan pikapikaa aamulla ennen kouluun lähtöä.

Elikkäs. Minut trollattiin pari kertaa aprillipäivänä. Ystäväni Numa oli ensimmäinen. Kello oli 00:31, kun Numa kertoi minulle erään absurdin asian ja heti uskoin järkyttyneenä. Numa käski sitten katsoa tietokoneen ruudun oikeaa alakulmaa. Vilkaisin ja näin kellon ajan ja huomautin, että onpas myöhä. Numa käski pistää hiiren siihen päälle, että näkee päivän. 1. huhtikuuta. Olin hetken hiljaa ja Numa ilmoitti äksdee hymiöin nauravansa. Kysyin isältä, että mitä tänään on ihmeellistä. Aprillipäivä. Käännyin hitaasti takaisin konetta kohti, kiroilin ja nauroin. 

Numa onnistui myös trollaamaa poikakaverinsa (kyllä, hänellä on sellainen) ja poikaparka sai aika pahan mäjäyksen. En muista mitä nimitystä kyseisestä pojasta olen käyttänyt, mutta koska on ilmennyt, että hän kirjoittaa runoja, nimeän hänet Runoilijaksi. Eli, samoihin aikoihin kun Numa trollasi minut, hänellä oli keskustelu Runoilijan kanssa:
N - "Eh.. tota.. mun täytyy kertoo sulle.. mulla.. on yks toinen. Sen nimi on Antero. Se on kiva."
R - "Mä olin vähän aikaa mutsilla puhuttelussa ja sulla on jo toinen D:"
N - "Me ollaan oltu jo puol vuotta."
R - "DAFUQ?!"
N - "Vilkase näyttös alanurkkaa."
R - "EI PERKELE! Aprillipäivä! XD"
N - "TROLOLOLO"
Runoilija parka ~

Minut yritettiin jekuttaa myöhemminkin, mutta ei mennyt enää läpi. Olin elokuvissa veljeni kanssa katsomassa Räyhä-Ralphia (hyvä leffa!), kun lopputekstejen aikana tarkistin kännykän. Tekstiviesti Mirolta. (ystävältäni, joka käyttää nimeä Miro, koska haluaisi olla poika) Hän ilmoitti pudonneensa katolta ja joutuneensa sairaalaan. Sain hyvät naurut. Vastasin tekstariin, että olin ollut elokuvissa ja 3D lasit eivät toimineet, joten silmäni vuotavat verta. Hyvää aprillipäivää.

Kävimme mummilassa kahvilla ja palasimme sitten kotiin. (olimme mummilla monta tuntia, mutten ehdi kirjoittaa, mitä teimme) Kotona veljeni istui heti tietokoneelle ja minä tein läksyjä lattialla television ääressä. Yhtäkkiä veljeni ilmoittaa, että Minecraftissä on uusi update, josta emme olleet kuulleet. Joku 2.0. Menin katsomaan ja hän selitti, että siinä on ihan outoja juttuja ja eikai moista juttua oikeasti ole. Vilkaisin, milloin video oli laitettu YouTubeen ja taputin sitten veljeni päätä - ja repesin nauruun. Trolololo ~

Että sellainen aprillipäivä. Kerro ihmeessä kommentilla, onko sinut trollattu, vai trollasitko jonkun.

PS. Yli 8000 katsomiskertaa! Wuuuuuu!

2 kommenttia:

  1. Kävin itsekkin katsomassa Räyhä-Ralphin. Eikö ookki aika best. Onneks ei mun pikkuveljellä tullu vastaan tää minecraft trollaus! En ees hokannu mitää tollasta.
    Trollasin kavereit aika pahasti kyllä kertomalla koirani kuolleen. Jopa tuntemattomat kuulivat keskustelumme ja päivittelivät "otan osaa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Räyhä-Ralph on mahtava elokuva.
      Meikäläisen pikkuveli otti aikalailla nokkiinsa. Ihme ettei heittänyt konetta seinään!
      Hahah! Toivottavasti koiras ei tunne tulleensa hyväksi käytetyksi. ;)

      Poista