20.5 - 22.5 oli TET päiviä. Ennen TETtiä minulla ei ollut harmainta aavistusta mihin menisin. Muut ympärillä palauttivat TET lappuja opettajalle, mutta minä en keksinyt mitään, minne mennä. sitten yhtenä päivänä isä tuli minulle toteamaan, että: "Sähän tuut kuule meille siivoomaan varastoja." Niin minä sitten päädyin Fujitsulle varastoja siivoamaan..
Maanantai
Menimme Fujitsulle aamulla kahdeksalta ja heti hississä törmäsimme naiseen, joka olisi minusta vastuussa ja näyttäisi minulle paikkoja. Käytän hänestä nyt nimitystä Pomo. Eli siis, Pomo vei minut kierrokselle rakennukseen, esitteli ruokalan, muutamia kokoushuoneita ja eri kerrokset. Sitten menimme hänen huoneeseensä, missä hän kertoi minulle Fujitsusta ja näytti pari diaesitystä.
Sitten pääsin töihin. Pomo haki minulle siivouskomerosta kaksitasoisen kärryn ja vei minut neljännen kerroksen varastolle. Jo ovelta näin, että urakka olisi iso. Varastohuoneen hyllyt olivat melko siistit, mutta lattia oli muurattu umpeen pahvilaatikoilla ja muovilokerikoilla. Pomo sanoi, että laita kärryyn kaikki turha ja tarpeeton - mukaan lukien kaikki lokerikot. Kukaan ei käytä enään rumia, keltaisia ja harmaita lokerikkoja, joten ne kaikki joutivat roskiin. Ryhdyin töihin. Täytin hetkessä kärryn roskilla ja lokerikoilla. Löysin varaston lattialta pahvilaatikollisia joulukoristeita. Ehh?
Kärräsimme sitten Pomon kanssa lokerikkoja ja pahvilaatikoita roskiin koko päivän. En päässyt yksin kulkemaan, sillä ovet avataan sormenjälkitunnisteilla, joten Pomon täytyi olla joka kärräyskerralla mukana. Onneksi hänellä ei ollut kovin kiireistä.
Tiistai
Tiistaina aamu oli takkuisempi. Ensin unohdin veljeni kännykän taskuuni ja sitä piti palata palauttamaan, sitten unohdin vierailijakorttini ja sitä piti palata hakemaan. Pääsimme töihin vasta kymmenen yli kahdeksan. Hups..
Juotuani kupin kaakaota palasin siivoamaan varastoja. Lokerikkoja ei ollut enään paljoa, joten siivosin roskia lattialta ja järjestelin kansioita. Sitten päätimme siirtää turhat kamat kolmannen kerroksen isoon varastoon. Niinpä rupesin kärräämään kärryyn näppäimistöjä, isoa pahvilaatikkoa täynnä outoja letkuja ja pahvikansioita täynnä papereita. Osassa kansioista luki, että ne sai hävittää määrättynä vuonna, ja jos vuosi oli 2013 tai aikaisempi, purin kansiosta paperit paperinkeräykseen ja kuoret pahvinkeräykseen.
Illemmalla työtä ei ollut enään paljoakaan, joten ehdin jopa piirtelemään. Piirsin isälleni huoneen piristykseksi omaperäisiä sarjakuvia.
Keskiviikko
Aamulla jouduimme viemään ensin veljeni kouluun, kun hän ei ehtinyt bussiin.
Aloitin taas työt heti ja kärräsin viimeiset roskat neljännen kerroksen varastosta ja järjestelin kansiot nätisti. Sitten lojuin laiskana isäni työhuoneessa ja koetin keksiä tekemistä.
Kun en muutakaan keksinyt, päätin mennä kolmannen kerroksen varastoon järjestelemään kansioita. Kaduin päätöstä heti jäätyäni yksin isoon varastoon. Pelkään muutenkin vähän kaikkea, joten kun jäin yksin puolipimeään varastoon järjestelemään kansioita, niin pienikin ääni sai aikaan sydärin. Mikä parasta, joissain kansioissa se metallinen sisäosa, joka pitää paperit aloillaan, oli irrallaan ja kilisi, kun kansiota käänteli. Hrrr! Onneksi pääsin kansioiden siirtelyn jälkeen syömään, pos sieltä pelottavasta varastosta.
Iloni ei ollut pitkäaikaista, kun huomasin, mitä oli ruokana. Joko makkarasoppaa (yäk!) tai maksakastiketta (hyi!). Koska en voi sietää makkarakeittoa valitsin maksakastikkeen, vaikka arvasin, että katuisin. Noh, maistettuani totesin, ettei se ollutkaan niin pahaa. Hotkin, kunnes ei ollut enään nälkä. Sitten maksa ei maistunutkaan enään niin hyvältä. Alkoi yököttää. Huuhtelin suuni moneen kertaan ja söin voisarven, mutta aina kun röyhtäisin, maksan maku tuli takaisin suuhun. Yäks..
Ruoan jälkeen päätin mennä etsimään kolmannen kerroksen mappejen (pahvikansioiden) seasta niitä, jotka saisi hävittää. Jep. Menin taas yksin sinne pelottavaan varastoon. Siirtelin mappeja ja valikoin joukosta hävitettävät. Saatuani työn päätökseen soitin isälle, että tulee päästämään minut pois, ja siirryin sitten neljänteen kerrokseen purkamaan kansioita. Pääsin lähtemään etuajassa, sillä sain työt tehtyä eikä mitään tekemistä enään ollut. Jes!
Arviointilomakkeeseen sain kaikkiin kohtiin kiitettävän. Hehheh..
ps. Jälleen kerran pahoittelut myöhäisestä päivityksestä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti