Hell yeah! Teimme sittenkin ennätyksen!
Tänään Särkänniemessä Tampereella yritettiin videopelihahmojen kokoontumisen maailmanennätystä. Ennätys (470) oli tehty Australiassa vuonna 2012. Viime vuonna oli yritetty ennätystä Särkänniemessä, mutta ennätys oli jäänyt sadalla vajaaksi. Tänä vuonna yritettiin uudestaan.
Ystäväni Pipo oli kertonut minulle tapahtumasta ja päätti osallistua cosplay asullaan: Sora pelistä Kingdom Hearts. (annan hänelle muuten uudeksi salanimeksi Sora, sillä Pipo kuulostaa tyhmältä..) Itselläni ei ole mitään hienoa cosplay asua, mutta MissNuma keksi minulle asun: Sims hahmo. Se on videopeli hahmo ja siten lasketaan! Niinpä printtasin netistä itselleni sims timanttikuvioisen A3:sen ja taittelin siitä timantin. Sitten Soran kanssa teimme siitä pantaan sopivan. Tai no.. Minä leikkasin ja taittelin, Sora teki rautalangasta tukikehikon ja liimasi kuumaliimalla. Hän onnistui myös polttamaan sormensa, mistä tunnen huonoa omaatuntoa. :(
Menimme sitten lauantaina aamulla Särkänniemeen puvut päässä. Kaverini Sora cossissaan, minä Sims-timantti päässä. Äitini ja pikkuveljeni olivat pukeutuneet Angry Birdeiksi. Kaikki kerääntyivät aidatulle alueelle, missä jokaiselle jaettiin lappu, jossa oli numero. Olin kolmassadaskolmaskymmeneskuudes pelihahmo. Heti huomasin, etten todellakaan ollut ainoa Sims-hahmo. Lisäkseni paikalla oli ainakin 20 muuta Sims-hahmoa. Sims-hahmojen lisäksi näin monta Mariota, monta Luigia, monta Angry Birdiä ja yllättävän monta TF2 (team fortress 2) hahmoa. Näin myös kaksi Sly Cooperia, muutaman Assassinin ja Minecraft hahmoja. Pelihahmoja oli siis montaa sorttia.
Kun arvonnassa oli jaettu muutama palkinto, ilmoitti henkilökunta pelihahmojen määrän: 497. WUUU! Maailmanennätys! JIIIHAAA!
Myöhemmin...
...menimme ravintolaan, jossa Soran äiti on töissä. Ensin olin vaivaantunut ja nolo, kun tajusin, että Soran isä aikoi maksaa minulle ruoat. Lopulta suostuin tilaamaan ruokaa. Aika kului ja ulkona alkoi hämärtyä, sitten jossain vaiheessa tajusin, että istun ravintolan terassilla romanttisessa valaistuksessa.. Sora cossaajan kanssa. Melkein täydelliset treffit. <3
Sitten ilotulitus alkoi. Sora ei pitänyt kovasta paukkeesta, sillä se muistutti häntä ukkosesta. Niinpä hän siirtyi erittäin nopeasti istumaan syliini ja peitti korvansa. Tunsin oloni erittäin miehekkääksi, kun pidin häntä sylissäni koko ilotulituksen ajan. Paukkeen loputtua hän istui takaisin paikalleen ja katseli nolona sivuun. Välillä hän vilkaisi minua, mutta katsoi taas sivuun. Saattoi johtua siitä, että virnuilin kuin mikäkin jätkä..
Automatkalla nojasimme toisiimme puoliunessa. Aws.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti