Empatian Prinsessa

Olen nyt virallisesti nimittänyt itseni empatian prinsessaksi

Huomaan ympärilläni aina vain enemmän ja enemmän ihmisiä, joilla on jokin henkinen tai fyysinen ongelma, josta he eivät pääse yli. Yhdellä ystävälläni on adhd, toisella rasitus astma, kolmas saa paniikkikohtauksia, neljäs tupakoi ja viides viiltelee masennuksen vuoksi. Jo toista vuotta olen kuunnellut heidän surujaan ja auttanut parhaani mukaan. Olen lohduttanut ja naurattanut, jotta paha olo menisi ohi tai unohtuisi takavasemmalle. Useimmiten olen onnistunut siinä.

Entä minä itse? Minulla ei ole mitään fyysisiä ongelmia, ei allergioita, ei mitään. Vain huono yleiskunto, mutta se johtuu laiskuudestani ja tietokoneriippuvuudesta. Henkisiä ongelmiakaan ei tietääkseni ole. Minulla on melko hyvä itsetunto. En pidä itseäni muita huonompana enkä parempana. (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) Minussa ei ole mitään, mille en voisi mitään, joka haittaisi elämääni. (mikäli hämähäkkipelkoa lasketa)
 Päivä päivältä tunnen itseni yhä onnekkaammaksi.

Rippileirin aikana koin ensimmäisen henkisen romahduksen. Kurjan päivän jälkeen yksinkertaisesti romahdin. Hajosin palasiksi. Itkin, kuin vauva. Mutten itseni takia. Ystävieni ja ympärillä olleiden ihmisten takia.
Päivän aluksi puhuimme koulukiusaamisesta. Uusi ystäväni kertoi siitä, kuinka häntä oli kiusattu ja kuinka hän oli kiusannut muita. Jossain kohtaa puhetta aloin niiskuttaa. Olen tunteellinen ihminen ja liikutun todella helposti. Asiaa ei lainkaan parantanut se, että sen jälkeen yksi isosista kertoi kouluajoistaan ja lopuksi vielä yksi ex-alkoholisti kertoi elämästään. Masennuin. Illalla ystäväni sai paniikkikohtauksen pastorimme suututtua hänelle ja hän oli mennyt vessaan itkemään ja oksentamaan. Kun näin hänet, hän vapisi ja oli kalpea, kuin lakana. Pelkäsin hänen kuolevan. Menimme kuuntelemaan ns. iltasadun ja huomasin silloin, että yhdellä isosella oli lukihäiriö. Kun palasimme takaisin kämpille, kuulin, että yhden tytön muki oli mennyt rikki ja että hänen isänsä oli juoppo.

Sitten romahdin. Menin ulos, otin kännykkäni, soitin MissNumalle ja selitin itkien koko kamalan päiväni. Itkeminen auttoi, mutta sillä oli seurauksia: Ohjaajamme luulivat, että minulla oli jokin hätänä ja muut riparilaiset katselivat minua opudosti seuraavana päivänä.

Tänään eräs ystäväni kertoi, että hänellä saattaa olla jokin syömishäiriö. Masennuin tottakai. Minua harmittaa niin paljon, kuinka muilla menee niin huonosti. Ottaisin vaikka laktoori-intoleranssin tai pähkinäallergian, kunhan ystäväni eivät kärsisi niin paljon.

Anteeksi tämä masentava päivitys, taitaa olla kuukautiset tulossa..