..Jälleen kerran.
Viime lauantaina olin jo toista vuotta peräkkäin sarjakuvatapahtumassa Tampere kuplii. Viime vuodesta jäi vähän huonot muistot, kun jouduin kiertelemään yksin, eikä asunikaan ollut kokonainen. Mutta tänä vuonna minulla oli asu ja seuraa. Sääliksi käy Numaa, joka asuu liian kaukana Tampereesta päästäkseen tapahtumaan. Onneksi asun sen verran lähellä, että matka ei ollut pitkä.
Bussimatka oli mielenkiintoinen. Kaikki kääntyivät katsomaan, että kuka ihmeen hihhuli istuu stetsoni päässä bussissa. Nautin täysin rinnoin (tirsk) huomiosta, mutta tapahtumapaikalla huomasin jääväni tappiolle. Upeita cosplaypukuja joka puolella! Vaihdoin laukusta nahkatakin päälle ja lähdin kiertelemään. Etsin myyntipöydät (ja tietenkin heti vedin laukullani pöydältä alas myytävänä olleen puukon) ja kiertelin. Kaikki oli kamalan kallista! Harhailin sitten pehmolelupöydän luokse ja katseeni tavoitti Ivan-pehmon. Olimme jo viikko sitten ihastelleet nukkea netissä ja nyt näin sen livenä. Pehmoja oli vain yksi sitä lajia. Tutkiessani sitä myyjä yritti taivutella minua ostamaan. Lopulta englantia puhuva myyjä sanoi: "Let's do this. If you buy now, I'll throw in a free poster. What do you say?" Ilmainen juliste? Tottakai ostan. Niinpä sitten ostin nuken ja sain vielä lisäksi ilmaisen julisteen. Eipä aikaakaan, kun minulta oli kulunut 20euroa.
Kiertelin taas jonkin aikaa, kunnes päädyin katsomaan cosplaykilpailua. Tiesin ystäväni Pipon olevan katsomassa, sillä yksi hänen kaverinsa cossasi Jack Frostia. Hetken haahuilin ympäriinsä, kunnes löysin katsomoon ja istuin lounerina salin perälle. Kerkesin nähdä muutaman kilpailijan ja kuulla finaaliin pääsijät. Jack Frost ei päässyt jatkoon.
Kilpailun jälkeen etsin Pipon ja seurasin tätä. En halunnut joutua taas kiertelemään yksin, niinkuin viime vuonna oli käynyt. Pipo ja hänen yksi kaverinsa lähtivät sitten ottamaan cosplay kuvia ja seurasin perässä. Esittelin samalla Ivan-pehmoa hänelle ja ilmeni heti, että Pipon kaveri on hetalia vihaaja. Niinpä annan hänelle nimimerkiksi Hater. Pipon mennessä ottamaan cosplaykuvia jäin juttelemaan Haterille ja tulimme hyvin toimeen. Hienoa, uusi mahdollinen kaveri.
Siinä sitten yhdessä kierreltiin joku aika, kunnes karkasin porukasta jonottamaan Kari Korhosen nimmaria. Jono oli pitkä, mutta päätin jaksaa odottaa. Saisin piirrustuksen ja nimmarin, jos jaksaisin odottaa. Minuutit kuluivat ja jono eteni hitaasti. Lopulta pääsin jo pöydän luokse, edessäni oli enää yksi tyyppi. Sitten Kari vilkaisee kelloa ja sanoo: "Tämä on viimeinen piirrustus, aika loppuu. Tästä eteenpäin vain nimikirjoituksia." ..Anteeksi mitä? Jonotin puolituntia ja saan vain nimikirjoituksen? No.. parempi sekin kuin ei mitään. Olin kyllä vähän pettynyt.
Päivän päätteeksi menin ostamaan itselleni Death Note -vihkon. Se maksoi kamalasti, mutta halusin sellaisen. (jos et tiedä, mikä on death note, klikkaa -> linkkiä <-) Ostettuani vihon lähdin sitten pois myyntipöytäalueelta, mutta pysähdyin tuntiessani jonkun tarttuvan käsivarrestani. Myyjä oli juossut koko myyntipöytäalueen poikki huomattuaan minun unohtaneen Ivan-pehmoni myyntipöydälle. Mieleni teki pudottautua polvilleni lattialle ja palvoa häntä. Kiitos!
Että sellainen lauantai. Anteeksi, että päivitys tulee näin myöhässä, mutta olen ollut laiska ja on ollut paljon muuta tekemistä. Koetan petrata, jotta teillä no-life tyypeillä riittää lukemista.
ps. kohta 8000 katsomiskertaa!
13.3.2013 - Ikimuistoinen päivä
Sain tänään ensimmäiset korvakoruni. Jes! Olen jo vuosia suunnitellut korvien rei'ittämistä, mutta jotenkin se aina lykkääntyy.
Huomasin viidennellä luokalla, että kaikilla muilla tytöillä, kuin minulla ja ystävälläni oli korvikset. Vuotta myöhemmin oli ystävällänikin korvikset. Pari päivää sitten huomasin, että pojillakin alkaa olla korviksia, mutta minulla vaan ei ole.
Rippilahjaksi päätti sitten täti maksaa korvien rei'ittämisen ja ensimmäiset korut.
Koulusta päästyäni kerkesin henkisesti valmistautua tunnin, kunnes täti tuli pienellä oranssilla autolla minut hakemaan. Matkalla ystäväni Numa vahvisti minua tekstiviestein ja puheluin: "Se sattuu ihan kamalasti! Itkin, kun mulle laitettiin." Kiitos henkisestä tuesta, Numa.
Perille päästyämme täti sääti hetken parkkiautomaatin kanssa ja sitten menimme kultasepän liikkeeseen, missä tädille tuttu myyjätär moikkasi meitä ja lähti heti hakemaan rei'itysvälineitä. Ilmeisesti homman voi suorittaa noin vain paikan päällä. Sain valita kolmesta väristä: läpinäkyvä, pinkki tai turkoosi. Otin turkoosin, sillä läpinäkyvä on vähän tylsä ja pinkki ei ole ihan minun värini. Harmi ettei ollut vihreää.
Istuin jakkaralle ja myyjätär puhdisti korvalehteni. Katselin hermostuneena, kun hän asetti toisen korun valkoiseen pyssyn näköiseen vehkeeseen ja painoi sen sitten korvalleni. Kuului naks. Kolmisen sekuntia myöhemmin tuli polttava kipu, vähän samanlainen, kun paarma puree tai kimalainen pistää. Ei sellainen terävä, kuin hyttynen. Polttava. Nyt kun tiesin, miltä se tuntuisi, aloin pelätä toista pistoa. Kallistin päätäni vähän sivuun, mutta onneksi pisto ei mennyt mihin sattuu. Siinä sitten tätini ja myyjätär kilpaa ihastelivat harjoituskoruja, kun minä odottelin jomotuksen loppumista. Paskat se mitään loppunut. Laantui kyllä vähän, mutta vielä tätäkin kirjoittaessa tuntuu pientä jomotusta. Ihmekös tuo. Ei mikään paikka tykkää, jos siihen tökitään reikiä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Täti osti minulle seuraaviksi koruiksi nätit vihreät, jotka vaihdan 4-6 viikon jälkeen. Vuoden päästä voi sitten kokeilla, voinko käyttää rihkamakoruja, vai voinko käyttää vain arvometallikoruja niinkuin äitini. Saa nähdä.
ps. pahoittelut, etten ole kirjoittanut rippileiristäni tai konfirmaatiostani. En ole ehtinyt/jaksanut. Jos välttämättä haluatte tietää, pistäkää kommentteihin pyyntö, niin voin sitten kirjoitella kun aikaa tulee.
Sunnuntai, eli lähtöpäivä.
Aamulla raahauduttiin ylös ja valmistauduttiin siihen, että lähden. Juna lähti kolmelta, joten meillä oli kyllä aikaa käydä ulkona pulkkamäessä ennen, kuin lähdin. Viimeiset leikit koiran kanssa ja sitten pitikin jo lähteä juna-asemalle. Numan isä kyyditsi meidät sinne ja jäimme odottelemaan junaa. Odotellessa soitimme kaverilleni, joka oli sillä hetkellä Desucon Frostbitessa. Itse en ollut sinne päässyt lipun hinnan ja matkakustannuksien vuoksi. Kuuntelimme jokseenkin kateellisina hänen kertomustaan kaikista hienoista cosplay asuista. Hän kertoi nähneensä melkein kaikki Hetalia maat ja ainakin kolme Tinoa. Not bad.
Juna lopulta saapui ja halasimme ystäväni kanssa, kunnes sitten lähdin. Junasta etsin vapaan paikan nurkasta ja istuin kuuntelemaan musiikkia. Matka sujui kohtuullisen hyvin, mutta seuraavalla asemalla jouduin odottelemaan junaa jonkin aikaa kylmässä seisten. Kun juna lopulta saapui, etsin paikkani ja tein oloni mukavaksi pitkälle matkalle. Söin eväitä, tekstasin Numalle ja kuuntelin musiikkia. Huomasin myös että toiselle puolen käytävää ilmaantui puolessa matkassa joku uskovainen nainen, joka soitti kolme puhelua ja kaikkien aikana puhui vain jumalasta ja tämän armosta. En sano ettäkö se olisi huono asia. Huomasinpahan vain.
Huomasin loppupäässä matkaa, että junassa kuulutettiin myöhästymisestä. Kuulin myös, että seuraava juna ei odota.. Hätäännyin. Tajusin myös, että olin kuunnellut kännykälläni liian kauan musiikkia. Akku oli vähissä. Pistin kännykän taskuuni ja toivoin akun riittävän seuraavaan junaan asti. Jäin sitten junasta ja asemalla haahuilin hetken, kunnes matkataulusta löysin junan, jolla pääsisin kotiin. Sen tuloon oli puoli tuntia. Just. Menin sitten pieneen rakennukseen odottamaan ja suuntasin sitten samassa rakennuksessa olevalle R-kioskille. Kysäisin myyjältä, oliko heillä pistorasiaa, millä voisin ladata kännykkääni. Myyjätär sanoi, ettei heillä ollut ja lähdin masentuneena pois. Huomasin pois kävellessäni, että heillä oli iso pistorasia seinässä, raha-automaattien takana..
Soitin vanhemmilleni ja ilmoitin junan myöhästyvän. Istuin sitten odottamassa ja lopulta pääsinkin junaan. Ongelma. Minulla ei ollut istumapaikkaa uudessa junassa. Kiersin junan päästä päähän ja päädyin lopulta istumaan koko matkan ravintolavaunussa. Ei se oikeastaan niin kamalaa ollut, vaikka jakkarasta puuttui selkänoja ja minua väsytti. Lopulta pääsin kotiin ja isä haki minut asemalta. Sen pituinen se.
