Maanantai, tiistai, keskitai..
Keskiviikkoaamuna äiti pakotti meidät aikaisin hereille. Kenen idea on laittaa aamupala seitsemäksi ja että aamulla pitää käydä suihkussa?! Ärh. Käytiin siis suihkussa ja mentiin aamupalalle. Jono oli.. no, niin kuin koulun ruokalassa. Porukka seisoi jonossa, joka tuli pitkälti ulos ruokalasta. Ruokana oli leipää ja puuroa, jonka kanssa sai kahvia ja mehua. Perus Norjalainen aamiainen. Aamiaisen kohokohta: maito ja voi. Tarjolla oli vain kulutusmaitoa (3,5% rasvaa) ja aitoa voita. Norjalaiset eivät turhaa mössöä suuhunsa tunge..
Ruuan jälkeen lähdettiin taas harjoituksiin illan esitystä varten. Melkoista sähläystä oli, kun meidät ohjattiin paikoillemme ahtaassa salissa. Suomalaisia tuupittiin pois Norjalaisten penkeiltä, Ruotsalaiset huitelivat missä lie, Fäärit istuivat nätisti paikoillaan - ja minä ja veljeni pelasimme penkillä korttia. Harjoitukset sujuivat hyvin ja sitten kämpille lepäämään.
Päivä sujui suht leppoisasti (paitsi että huomasin vessassa kuukautisten hyökänneen..) ja pian tulikin jo illan esityksen aika. Kansallispuvut niskaan ja hallille. Ahtauduimme paikoillemme odottamaan esityksen alkua. Minun piti vetää villahame pois persien alta, ettei sotkeennu, kun jouduttiin istumaan pitkän esityksen ajan penkeillä. Alushameen sai pestyä, mutta veri villahameessa onkin sitten eri juttu.
Ruotsalaisten ja Norjalaisten esityksen jälkeen tuli Suomalaisten vuoro. Meitä olikin eniten. Norjalaisten poistuessa lattialta suomalaiset lähtivät paikoilleen riviksi, jossa laulettiin Maamme laulu. Sitten alkoi esitys.. Isä teki yllättävän oman lisän Nuuskapolkassa. Ensimmäisessä vuorossa näet lyödään kädet reisiin, taputetaan kerran ja sitten ollaan nuuskaavinamme. Isä nappasikin silloin taskustaan oikean nuuskarasian ja veti sitä. Äidin naama hiukka venähti.
Veljenikin veti oman shownsa, tosin prihatsun aikana ripaskavuorossa, jolloin mies tanssii omiaan sen ajan, kun vieras tanssittaa kumpaakin naista. Siinä 10vuotias pikkuveljeni alkoi vetää ripaskaa täydellisesti. Kuviomme oli suoraan Tanskalaisten edessä, joten he kaikki näkivät ripaskaa vetävän pikkupojan.
Esityksen jälkeen mentiin ulos tuulettumaan ja ohi kulki monta muuta maata, muun muassa tanskalaiset, joista ainakin 5 pysähtyi onnittelemaan veljeäni mainiosta ripaskasta. Yksi nainen jopa näytti peukaloaan ja sanoi "Super!" Isä kiitteli ja veljeni nyökkäili melkein punastuneena. Meitä jututti matkalla kämpille ainakin 10tanskalaista ja englanninkielentaitoni pääsi jälleen koetukselle. Että sellainen esitys!
Jatkuu vielä. Valitettavasti.
maanantai 30. heinäkuuta 2012
! ~ Nordlek 2012 ~ ! (3/6)
Perillä Steinkjerissä!
Olimme perillä tiistaina. Steinkjer on tehdaskaupunki vuorten keskellä, täysin tai ainakin lähes eristyksissä. Puita niin kauas, kuin silmä kantaa. Päästyämme perille ajoimme campukselle, eli tapahtumien keskipisteelle - hallille. Tai ainakin lähelle. Bussi pysähtyi jonkun koulun viereen, jossa jaettiin majoitusliput, ruokaliput ja rannekkeet. Minä ja veljeni saimme kaksi ranneketta: valkoiset, jotka toimivat lasten lippuina ja joissa luki isäni puhelinnumero, sekä pinkit, jotka toimivat majoituslippuina ja joissa lukee Nordlek 2012 jne. Isäni ja äitini saivat valkoisten sijaan siniset. Törkeää! No, pääsin kuitenkin kiinnittämään pinkin rannekkeen isälle, koska äiti ei osannut laittaa tarpeeksi kireälle/ei uskaltanut, pelkäsi kai isän ranteen murtuvan muovisen rannekkeen alla.
Lippumme saatuamme kävelimme hallille, missä niihin aikoihin alkoi Nordlekin avajaiset. Olimme myöhässä (KUTEN AINA) joten emme päässeet pääovista sisään. Jouduimme kiertämään hallin sivuoville, mistä sitten puikkelehdimme monen käytävän kautta saliin, missä parhaillaan oli norjalaisten tanssiesitys kesken. Norjalaiset tanssivat sitä kamalan vaikeaa tanssia, missä vuorotellen astutaan parin jalkojen väliin, koukistetaan polvia ja vaihdetaan jalkaa.. Kamalan vaikeaa ja monimutkaista! Esitys oli kutienkin hieno. Sen jälkeen oli Fäärien vuoro. (Jeee!) Fäärien tanssit ovat maailman helpoimpia, aivan takuulla. Ollaan ringissä (rinki, ei piiri. Ringissä kuuluu olla mutkia ja koukeroita, ei mikään piirileikki) kädet käsissä, lauletaan - ja astutaan kaksi askelta vasemmalle, yksi oikealle, kaksi vasemmalle, yksi oikealle.. Ja tätä toistetaan laulun loppuun. Fääreillä ei koskaan ole soittajia mukana, he aina vain laulavat kappaleensa. Pisimmässä laulussa on melkein 80 säkeistöä ja sen laulamiseen menee kolme varttia. (elisiis 45min) Pitkiä tansseja siis.. Esityksen jälkeen fäärit poistuivat ja tilalle koikkelehti pimeän turvin kolme naista pitkien lakanoiden kanssa vetämään sooloa lavalla soittavan miesbändin rauhallisen musiikin tahdissa. Heiluteltuaan lakanoita hetken naiset loikkivat pitkin salia. Kaunistahan se oli, vaikka kuulostaakin paperilla hämärältä. Loikittuaan tarpeekseen naiset menivät salin reunalla olevalle kaksitasoiselle kakunmuotoiselle valkealle telineelle. (en tiedä miten kuvailla, niin kuin valkoinen kaksikerroksinen kakku, jossa ylempi kerros pienempi..) Naiset meni 'kakun' alemmalle kerrokselle makaamaan ja sitten katosta putosi kaksi pitkää valkoista liinaa suoraan keskelle 'kakkua'. Liinojen yläpäässä keikkui nainen, joka alkoi sitten vetää omaa showta liinojensa kanssa. Aika jännän näköistä, kun hymyillen keikkui siellä metrien korkeudessa ilman mitään turvaköysiä. Esityksensä lopuksi nainen liukui liinoja pitkin 'kakun' sisään ja jäi sinne. Emme tiedä oliko lattiassa luukku vai istuiko nainen koko loppu esityksen ajan siellä.
Avajaisten jälkeen palasimme bussille, joka vei meidät parin kolmen kilometrin päähän majoituskoulullemme. Koululla raahasimme kamoja bussista luokkaan. (kyllä, nukuimme koulun lattialla..) Valtasimme luokan nurkan ja täytimme sinne kaksi isoa ilmapatjaa. Minä ja veljeni saimme käyttöömme sen, joka vuotaa vähän. Äiti ja isä ottivat toisen patjan. Kun tavarat oli purettu saimme hetken levätä, ja sitten jo oltiin matkalla seuraavaan kohteeseen: harjoituksiin..
Pahoittelen taas päivitysten hitautta, on tapahtunu niin paljon etten kerkeä päivittää kokoajan. Pahoittelen myös päivitysten pituutta. Minkäs sille voi. Selitän joka yksityiskohdan.
Olimme perillä tiistaina. Steinkjer on tehdaskaupunki vuorten keskellä, täysin tai ainakin lähes eristyksissä. Puita niin kauas, kuin silmä kantaa. Päästyämme perille ajoimme campukselle, eli tapahtumien keskipisteelle - hallille. Tai ainakin lähelle. Bussi pysähtyi jonkun koulun viereen, jossa jaettiin majoitusliput, ruokaliput ja rannekkeet. Minä ja veljeni saimme kaksi ranneketta: valkoiset, jotka toimivat lasten lippuina ja joissa luki isäni puhelinnumero, sekä pinkit, jotka toimivat majoituslippuina ja joissa lukee Nordlek 2012 jne. Isäni ja äitini saivat valkoisten sijaan siniset. Törkeää! No, pääsin kuitenkin kiinnittämään pinkin rannekkeen isälle, koska äiti ei osannut laittaa tarpeeksi kireälle/ei uskaltanut, pelkäsi kai isän ranteen murtuvan muovisen rannekkeen alla.
Lippumme saatuamme kävelimme hallille, missä niihin aikoihin alkoi Nordlekin avajaiset. Olimme myöhässä (KUTEN AINA) joten emme päässeet pääovista sisään. Jouduimme kiertämään hallin sivuoville, mistä sitten puikkelehdimme monen käytävän kautta saliin, missä parhaillaan oli norjalaisten tanssiesitys kesken. Norjalaiset tanssivat sitä kamalan vaikeaa tanssia, missä vuorotellen astutaan parin jalkojen väliin, koukistetaan polvia ja vaihdetaan jalkaa.. Kamalan vaikeaa ja monimutkaista! Esitys oli kutienkin hieno. Sen jälkeen oli Fäärien vuoro. (Jeee!) Fäärien tanssit ovat maailman helpoimpia, aivan takuulla. Ollaan ringissä (rinki, ei piiri. Ringissä kuuluu olla mutkia ja koukeroita, ei mikään piirileikki) kädet käsissä, lauletaan - ja astutaan kaksi askelta vasemmalle, yksi oikealle, kaksi vasemmalle, yksi oikealle.. Ja tätä toistetaan laulun loppuun. Fääreillä ei koskaan ole soittajia mukana, he aina vain laulavat kappaleensa. Pisimmässä laulussa on melkein 80 säkeistöä ja sen laulamiseen menee kolme varttia. (elisiis 45min) Pitkiä tansseja siis.. Esityksen jälkeen fäärit poistuivat ja tilalle koikkelehti pimeän turvin kolme naista pitkien lakanoiden kanssa vetämään sooloa lavalla soittavan miesbändin rauhallisen musiikin tahdissa. Heiluteltuaan lakanoita hetken naiset loikkivat pitkin salia. Kaunistahan se oli, vaikka kuulostaakin paperilla hämärältä. Loikittuaan tarpeekseen naiset menivät salin reunalla olevalle kaksitasoiselle kakunmuotoiselle valkealle telineelle. (en tiedä miten kuvailla, niin kuin valkoinen kaksikerroksinen kakku, jossa ylempi kerros pienempi..) Naiset meni 'kakun' alemmalle kerrokselle makaamaan ja sitten katosta putosi kaksi pitkää valkoista liinaa suoraan keskelle 'kakkua'. Liinojen yläpäässä keikkui nainen, joka alkoi sitten vetää omaa showta liinojensa kanssa. Aika jännän näköistä, kun hymyillen keikkui siellä metrien korkeudessa ilman mitään turvaköysiä. Esityksensä lopuksi nainen liukui liinoja pitkin 'kakun' sisään ja jäi sinne. Emme tiedä oliko lattiassa luukku vai istuiko nainen koko loppu esityksen ajan siellä.
Avajaisten jälkeen palasimme bussille, joka vei meidät parin kolmen kilometrin päähän majoituskoulullemme. Koululla raahasimme kamoja bussista luokkaan. (kyllä, nukuimme koulun lattialla..) Valtasimme luokan nurkan ja täytimme sinne kaksi isoa ilmapatjaa. Minä ja veljeni saimme käyttöömme sen, joka vuotaa vähän. Äiti ja isä ottivat toisen patjan. Kun tavarat oli purettu saimme hetken levätä, ja sitten jo oltiin matkalla seuraavaan kohteeseen: harjoituksiin..
Pahoittelen taas päivitysten hitautta, on tapahtunu niin paljon etten kerkeä päivittää kokoajan. Pahoittelen myös päivitysten pituutta. Minkäs sille voi. Selitän joka yksityiskohdan.
maanantai 23. heinäkuuta 2012
! ~ Nordlek 2012 ~ ! (2/6)
Matka jatkuu!
Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat takaisin bussiin. Juuri ennen bussin lähtöä äiti sai idean lähettää minut hakemaan vettä hotellilta! No, juoksin sitten pullon kanssa bussin perältä etuovelle ja siitä hotellin vessaan, täytin pullon ja juoksin takaisin. Bussi lähti hetkeä myöhemmin. Ajoimme jälleen pitkän matkaa, tosin tällä kertaa ruotsista norjaan. Matkalla näimme vuoria! Siis ihan sellaisia, joiden huipulla on lunta! Ja arvatkaapas, olimmeko kaikki takapenkkiläiset kiinni lasissa kameroinemme! AIVAN! "Hei, vuori!" ja kamera lasiin kiinni. Kirosimme aina, kun joku puu tuli eteen, sillä se pilasi liikkuvassa bussissa kuvan täydellisesti. Aina, kun kuva onnistui, huusimme "JES! SAIN KUVAN!" Etupenkkiläisiltä meni melkein hermot..
Pysähdyimme matkalla syömään pizzaa ravintola kurjessa. (Rastaurant Häger mikälie. Kyltissä oli kurjen kuva) Ravintolan ikkunasta mulkoilimme haitaristin tytärtä, joka näytti aivan jätkältä. Tiedättehän, löysä huppari ja löysät collegehousut puolitangossa. Kaiken lisäksi vielä merkkitennarit, olkapäille asti blondit hiukset ja kuulokkeet korvissa. Yök. Juuri sellainen, joita näkee kaupungilla joka päivä. (siis napatoppilissujen lisäksi) Syötyämme jatkoimme matkaa.
Pizzeria oli Ruotsin ja Norjan rajamailla, joten pian olimmekin jo Norjan puolella. Ja vuorien kuvaus jatkui. Jälleen suorastaan kiipeilimme toistemme päälle saadaksemme kunnon otoksen valkeahuippuisista vuorista. Varsinainen kuvausvimma alkoi kuitenkin vasta eräällä kanjonilla, tai miksi sitä nyt kutsuisi. Ajoimme kapeaa tietä vuorenrinteellä, oikealla puolellalle pudotus jokeen, jonka toisella puolella nousi toinen vuori. Kaunis näky - ja kamerat räpsivät. Menin bussin keskiovelle, että sain parhaat kuvat. Luulimme bussin jo putoavan rotkoon, kun kaikki matkustajat nojasivat bussin oikeanpuolen laseihin. Selvisimme kuitenkin ja kuljimme sillan alvulla joen yli toiselle puolelle ja jatkoimme matkaa joen viertä pitkin. (jonka myös kuvasimme) Kuvasin niin kauan, kunnes kamerasta loppui akku.
Pysähdyimme matkalla yhdelle levähdyspaikalle juomaan kahvit, venyttelemään, nauttimaan järvi&vuori maisemasta ja tanssimaan. Kahvit juotuamme heittelimme veljeni ja Lellikin kanssa kiviä järveen, sitten minä ja veljeni menimme harjoittelemaan muun ryhmän kanssa tulevaa ohjelmaa. Hytölän jenkka, Raatikko, Rapikko, Kerenski, Nuuska-polkka (kyllä, sen tanssin nimi on nuuska-polkka), Prins Oscar ja Prihatsu. Tiedän, näitä nimiä on teille turha kertoa, ette niitä kuitenkaan ymmärrä, enkä rupea nyt tansseja teille selittämään. (ei teitä kuitenkaan kiinnosta) Jotkut teistä saattavat tunnistaa tanssit, jos niin käy, niin voitte onnitella itseänne! Tanssittuamme pakkasimme tavarat ja jatkoimme matkaa.
Pahoittelen, että tekstit tulevat näin harvoin. On paljon muutakin tekemistä, kuin kirjoitella tänne teidän iloksenne, senkin tylsistyneet no-lifet.
Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat takaisin bussiin. Juuri ennen bussin lähtöä äiti sai idean lähettää minut hakemaan vettä hotellilta! No, juoksin sitten pullon kanssa bussin perältä etuovelle ja siitä hotellin vessaan, täytin pullon ja juoksin takaisin. Bussi lähti hetkeä myöhemmin. Ajoimme jälleen pitkän matkaa, tosin tällä kertaa ruotsista norjaan. Matkalla näimme vuoria! Siis ihan sellaisia, joiden huipulla on lunta! Ja arvatkaapas, olimmeko kaikki takapenkkiläiset kiinni lasissa kameroinemme! AIVAN! "Hei, vuori!" ja kamera lasiin kiinni. Kirosimme aina, kun joku puu tuli eteen, sillä se pilasi liikkuvassa bussissa kuvan täydellisesti. Aina, kun kuva onnistui, huusimme "JES! SAIN KUVAN!" Etupenkkiläisiltä meni melkein hermot..
Pysähdyimme matkalla syömään pizzaa ravintola kurjessa. (Rastaurant Häger mikälie. Kyltissä oli kurjen kuva) Ravintolan ikkunasta mulkoilimme haitaristin tytärtä, joka näytti aivan jätkältä. Tiedättehän, löysä huppari ja löysät collegehousut puolitangossa. Kaiken lisäksi vielä merkkitennarit, olkapäille asti blondit hiukset ja kuulokkeet korvissa. Yök. Juuri sellainen, joita näkee kaupungilla joka päivä. (siis napatoppilissujen lisäksi) Syötyämme jatkoimme matkaa.
Pizzeria oli Ruotsin ja Norjan rajamailla, joten pian olimmekin jo Norjan puolella. Ja vuorien kuvaus jatkui. Jälleen suorastaan kiipeilimme toistemme päälle saadaksemme kunnon otoksen valkeahuippuisista vuorista. Varsinainen kuvausvimma alkoi kuitenkin vasta eräällä kanjonilla, tai miksi sitä nyt kutsuisi. Ajoimme kapeaa tietä vuorenrinteellä, oikealla puolellalle pudotus jokeen, jonka toisella puolella nousi toinen vuori. Kaunis näky - ja kamerat räpsivät. Menin bussin keskiovelle, että sain parhaat kuvat. Luulimme bussin jo putoavan rotkoon, kun kaikki matkustajat nojasivat bussin oikeanpuolen laseihin. Selvisimme kuitenkin ja kuljimme sillan alvulla joen yli toiselle puolelle ja jatkoimme matkaa joen viertä pitkin. (jonka myös kuvasimme) Kuvasin niin kauan, kunnes kamerasta loppui akku.
Pysähdyimme matkalla yhdelle levähdyspaikalle juomaan kahvit, venyttelemään, nauttimaan järvi&vuori maisemasta ja tanssimaan. Kahvit juotuamme heittelimme veljeni ja Lellikin kanssa kiviä järveen, sitten minä ja veljeni menimme harjoittelemaan muun ryhmän kanssa tulevaa ohjelmaa. Hytölän jenkka, Raatikko, Rapikko, Kerenski, Nuuska-polkka (kyllä, sen tanssin nimi on nuuska-polkka), Prins Oscar ja Prihatsu. Tiedän, näitä nimiä on teille turha kertoa, ette niitä kuitenkaan ymmärrä, enkä rupea nyt tansseja teille selittämään. (ei teitä kuitenkaan kiinnosta) Jotkut teistä saattavat tunnistaa tanssit, jos niin käy, niin voitte onnitella itseänne! Tanssittuamme pakkasimme tavarat ja jatkoimme matkaa.
Pahoittelen, että tekstit tulevat näin harvoin. On paljon muutakin tekemistä, kuin kirjoitella tänne teidän iloksenne, senkin tylsistyneet no-lifet.
tiistai 17. heinäkuuta 2012
! ~ Nordlek 2012 ~ ! (1/?)
Kotona taas!
Dodiin! Viikon Norjan reissu on nyt ohi. Ja melkoinen reissu olikin! Tästä tulee varmaan monta päivitystä. Katsotaan kuinka käy.
Aloitanpa lähdöstä. Heräsimme suht aikaisin ja pakkasimme viimeiset tavarat. Minä ja isä pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme edeltä bussille. Äiti ja veli tulivat linja-autolla perässä bussiasemalle, missä odotti Hatusen Liikenteen iso punainen bussi. Kaikki muut olivat jo bussissa kamat pakattuna bussin "vatsaan". Niinpä minä ja isä juoksutimme kamoja autoon ja isä lähti viemään autoa työpaikkansa parkkipaikalle, missä se saisi odottaa viikon. Minä kannoin loput tavarat bussiin ja menin sitten varaamaan meille paikat bussin perältä. Hetken siinä odoteltiin äitiä ja veljeä, sitten isää joka tuli hölkäten takaisin parkkipaikalta.
Sitten lähdettiin. Minä ryhdyin lukemaan Harlequinia, veljeni naukui kokoajan korttipeliseuraa, äiti luki omiaan ja isä nukkui. Veljeni kaveri (jolle en keksi muuta nimeä kuin Lellikki, sillä hän on ainoa lapsi ja pilalle lellitty) luki matkalla Salamavarasta. Matkasimme ensin kohti Vaasaa, missä menisimme laivalla meren yli Ruotsiin. En muista mikä se kaupunki oli, johon päädyimme, mutta antaa sen olla. Laivamatka ei ollut kovin pitkä, vain 3-6 tuntia. Söimme laivan ravintolassa. Minä, veli ja äiti söimme lihapulla-ateriat. Ah, ne lihapullat oli hyviä.. Harmi vaan ruoka loppui keske. Söin veljeni jämät ja vielä yhden ryhmäläisemme possuaterian jämät. Ähky.
Ruuan jälkeen menimme kannelle pyörimään, siellä tuuli kamalast. Iskän fröpellilakki meinasi lähteä lentoon. (isällä on aina tanhureissuilla fröpelli päässä, jo kymmenettä vuotta) Tuolitkin liikkuivat! Poistuimme tuuliselta maastolta alakerran istumasalonkiin, missä luin Harlequinia ja nukuin. Veljeni ja Lellikki leikkivät omiaan, metelöivät ja ostivat karkkia. Vastakkaisella penkkirivillä oli ruotsalaisperhe, joilla oli äärettömän söpö poika. Sellaiset leukamittaiset laineikkaat vaaleat hiukset, oranssi jalkapallot-paita ja vähän löysät farkut. Ja vielä lisäksi se pikkulasten lässyttävä puhe.. Awwww.. Ruotsinkielikin kuulosti söpöltä siinä kohtaa.
Laivan päästyä perillä poistuimme satamaan ja siitä suoraan bussiin, jolla ajettiin taas pitkän matkaa. Illan tultua pysähdyimme erään hotellin luokse, Hotel Nordica nimeltään. Sen logona oli hirvi punaisella taustalla. Niillä oli eteisessä seinällä täytetty hirven pää. Kaunista. Huoneet olivat lussusta! Kolme ihanaa pehmeää sänkyä, suihku, televisio ja ikkunat. Ja sängyillä oli jokaisella yksi karkki! Mitä lussusta! Nukuimme yömme siellä, minä ja veljeni samassa sängyssä. Aamulla söimme aamupalan. Muroja, kahvia, leipää, marmeladia - ja PUNAISTA maitoa. Koko hotellissa ei ollut edes tarjolla rasvatonta maitoa. Hahaa! Murot olivat ihan hyviä, mutta ruokahaluni kärsi, kun äiti alkoi syödä yhdeltä puolelta paistettua kananmunaa.. Yöökhh..
Jatkuu..
Dodiin! Viikon Norjan reissu on nyt ohi. Ja melkoinen reissu olikin! Tästä tulee varmaan monta päivitystä. Katsotaan kuinka käy.
Aloitanpa lähdöstä. Heräsimme suht aikaisin ja pakkasimme viimeiset tavarat. Minä ja isä pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme edeltä bussille. Äiti ja veli tulivat linja-autolla perässä bussiasemalle, missä odotti Hatusen Liikenteen iso punainen bussi. Kaikki muut olivat jo bussissa kamat pakattuna bussin "vatsaan". Niinpä minä ja isä juoksutimme kamoja autoon ja isä lähti viemään autoa työpaikkansa parkkipaikalle, missä se saisi odottaa viikon. Minä kannoin loput tavarat bussiin ja menin sitten varaamaan meille paikat bussin perältä. Hetken siinä odoteltiin äitiä ja veljeä, sitten isää joka tuli hölkäten takaisin parkkipaikalta.
Sitten lähdettiin. Minä ryhdyin lukemaan Harlequinia, veljeni naukui kokoajan korttipeliseuraa, äiti luki omiaan ja isä nukkui. Veljeni kaveri (jolle en keksi muuta nimeä kuin Lellikki, sillä hän on ainoa lapsi ja pilalle lellitty) luki matkalla Salamavarasta. Matkasimme ensin kohti Vaasaa, missä menisimme laivalla meren yli Ruotsiin. En muista mikä se kaupunki oli, johon päädyimme, mutta antaa sen olla. Laivamatka ei ollut kovin pitkä, vain 3-6 tuntia. Söimme laivan ravintolassa. Minä, veli ja äiti söimme lihapulla-ateriat. Ah, ne lihapullat oli hyviä.. Harmi vaan ruoka loppui keske. Söin veljeni jämät ja vielä yhden ryhmäläisemme possuaterian jämät. Ähky.
Ruuan jälkeen menimme kannelle pyörimään, siellä tuuli kamalast. Iskän fröpellilakki meinasi lähteä lentoon. (isällä on aina tanhureissuilla fröpelli päässä, jo kymmenettä vuotta) Tuolitkin liikkuivat! Poistuimme tuuliselta maastolta alakerran istumasalonkiin, missä luin Harlequinia ja nukuin. Veljeni ja Lellikki leikkivät omiaan, metelöivät ja ostivat karkkia. Vastakkaisella penkkirivillä oli ruotsalaisperhe, joilla oli äärettömän söpö poika. Sellaiset leukamittaiset laineikkaat vaaleat hiukset, oranssi jalkapallot-paita ja vähän löysät farkut. Ja vielä lisäksi se pikkulasten lässyttävä puhe.. Awwww.. Ruotsinkielikin kuulosti söpöltä siinä kohtaa.
Laivan päästyä perillä poistuimme satamaan ja siitä suoraan bussiin, jolla ajettiin taas pitkän matkaa. Illan tultua pysähdyimme erään hotellin luokse, Hotel Nordica nimeltään. Sen logona oli hirvi punaisella taustalla. Niillä oli eteisessä seinällä täytetty hirven pää. Kaunista. Huoneet olivat lussusta! Kolme ihanaa pehmeää sänkyä, suihku, televisio ja ikkunat. Ja sängyillä oli jokaisella yksi karkki! Mitä lussusta! Nukuimme yömme siellä, minä ja veljeni samassa sängyssä. Aamulla söimme aamupalan. Muroja, kahvia, leipää, marmeladia - ja PUNAISTA maitoa. Koko hotellissa ei ollut edes tarjolla rasvatonta maitoa. Hahaa! Murot olivat ihan hyviä, mutta ruokahaluni kärsi, kun äiti alkoi syödä yhdeltä puolelta paistettua kananmunaa.. Yöökhh..
Jatkuu..
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Pakkaus paniikki!
Päivä lähtöön!
Päivän päästä, eli maanantaina, me lähdemme Norjaan. Nordlek! 10-15 heinäkuuta. Lähdemme yhdeksäs päivä ja palaamme 16. Kokonainen viikko pois kotoa. Se tarkoittaa paljon vaihtovaatteita ja paljon pakkaamista. Yleensä meidän perheessä tuppaa pakkaaminen jäämään viime tippaan, mutta tällä kertaa asiasta on oikein lyöty vetoa. Isä löi pullakahveista vetoa, että äiti pakkaa sunnuntai yönä hiki hatussa. Jos taas äiti on pakannut sunnuntai yöhön mennessä, hän saa pullakahvit. Näillä näkymin isän voitto on taattu.
Menemme bussilla pohjois-Suomeen, missä Suomen ja Ruotsin välinen merikaistale on kapeimmillaan. Siitä menemme lautalla yli ja jatkamme bussilla Ruotsin halki Norjaan. Todella pitkä matka siis. Matkaviihdykkeeksi on korttipelejä ja lukemista. Matkaevään keksin minä puolivahingossa. Rupesimme äidin kanssa puhumaan ensi kesän Kaustisista. Kolmena edellisenä kesänä Kaustinen on mennyt päällekkäin monen muun tapahtuman kanssa, joten olemme jättäneet väliin. Tänä vuonna menee päällekkäin Nordlekin kanssa. Ensi vuodesta ei vielä tiedä. Joka tapauksessa, puhuimme siitä, mitä Kaustisilla on ja itse haaveilin kymmenistä Piltti-purkeista ja lastenhoitohuoneen mikrosta.. Kyllä, syön Pilttiä. Haittaakse? Se on hyvää ja halpaa. (varsinkin kun lisää roppakaupalla suolaa) Niinpä äiti päätti ottaa Pilttiä evääksi Norjan matkalle! Isä ei järin innostunut..
Olen siis poissa kokonaisen viikon. Ilman tietokonetta. Äidin mielestä se on hyvä asia ja oikeastaan minunkin mielestäni. Hyvä saada taukoa. Ainoa, joka konetauostani kärsii, on Dr.Numa. Hän on (lievästi sanottuna) kiintynyt minuun. Ja ei ole liioiteltua sanoa, että niin minäkin häneen. Viimeinkin joku, johon luottaa, joka kuuntelee, jota kiinnostaa ja joka ymmärtää. Niitä on tällä pallolla harvassa! Sieni on hyvä kaveri, mutta ei niin läheinen, kuin Numa. Kääpiölle en luottaisi edes jääkaapin sijaintia. Nero ja Taikuri ovat toki kavereitani, mutta miehiä. Ei heille voi kaikesta puhua. Numalle voin puhua mistä vain. Hän on kuin henkilökohtainen enkelini. ♥ Teini-ikäiset koulutoverini eivät voi sitä ymmärtää. Siksi en edes yritä selittää. Viikon ero tulee olemaan minulle ja Numalle vaikea. Luultavasti itken useinkin.
PS. Numa, tiedän että luet tämän ja tiedän että haluaisit minun kirjoittavan sinusta enemmän. Sori, pokka ei riitä. ♥
Päivän päästä, eli maanantaina, me lähdemme Norjaan. Nordlek! 10-15 heinäkuuta. Lähdemme yhdeksäs päivä ja palaamme 16. Kokonainen viikko pois kotoa. Se tarkoittaa paljon vaihtovaatteita ja paljon pakkaamista. Yleensä meidän perheessä tuppaa pakkaaminen jäämään viime tippaan, mutta tällä kertaa asiasta on oikein lyöty vetoa. Isä löi pullakahveista vetoa, että äiti pakkaa sunnuntai yönä hiki hatussa. Jos taas äiti on pakannut sunnuntai yöhön mennessä, hän saa pullakahvit. Näillä näkymin isän voitto on taattu.
Menemme bussilla pohjois-Suomeen, missä Suomen ja Ruotsin välinen merikaistale on kapeimmillaan. Siitä menemme lautalla yli ja jatkamme bussilla Ruotsin halki Norjaan. Todella pitkä matka siis. Matkaviihdykkeeksi on korttipelejä ja lukemista. Matkaevään keksin minä puolivahingossa. Rupesimme äidin kanssa puhumaan ensi kesän Kaustisista. Kolmena edellisenä kesänä Kaustinen on mennyt päällekkäin monen muun tapahtuman kanssa, joten olemme jättäneet väliin. Tänä vuonna menee päällekkäin Nordlekin kanssa. Ensi vuodesta ei vielä tiedä. Joka tapauksessa, puhuimme siitä, mitä Kaustisilla on ja itse haaveilin kymmenistä Piltti-purkeista ja lastenhoitohuoneen mikrosta.. Kyllä, syön Pilttiä. Haittaakse? Se on hyvää ja halpaa. (varsinkin kun lisää roppakaupalla suolaa) Niinpä äiti päätti ottaa Pilttiä evääksi Norjan matkalle! Isä ei järin innostunut..
Olen siis poissa kokonaisen viikon. Ilman tietokonetta. Äidin mielestä se on hyvä asia ja oikeastaan minunkin mielestäni. Hyvä saada taukoa. Ainoa, joka konetauostani kärsii, on Dr.Numa. Hän on (lievästi sanottuna) kiintynyt minuun. Ja ei ole liioiteltua sanoa, että niin minäkin häneen. Viimeinkin joku, johon luottaa, joka kuuntelee, jota kiinnostaa ja joka ymmärtää. Niitä on tällä pallolla harvassa! Sieni on hyvä kaveri, mutta ei niin läheinen, kuin Numa. Kääpiölle en luottaisi edes jääkaapin sijaintia. Nero ja Taikuri ovat toki kavereitani, mutta miehiä. Ei heille voi kaikesta puhua. Numalle voin puhua mistä vain. Hän on kuin henkilökohtainen enkelini. ♥ Teini-ikäiset koulutoverini eivät voi sitä ymmärtää. Siksi en edes yritä selittää. Viikon ero tulee olemaan minulle ja Numalle vaikea. Luultavasti itken useinkin.
PS. Numa, tiedän että luet tämän ja tiedän että haluaisit minun kirjoittavan sinusta enemmän. Sori, pokka ei riitä. ♥
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Veljet..
Minulla on veli, jota en vaihtaisi kameliin, mutta jos saisin apinan en huomaisi eroa entiseen..
Aivan niin. Pikkuveljet. Jokaisen ainoan lapsen unelma. Pikkusisar, jonka kanssa leikkiä ja jota kiusata. Minä sen sijaan haluan välillä eroon omastani. Kuka nyt kaipaisi ärsyttävää, ruikuttavaa, mölyävää pikkukakaraa pilaamaan päivääsi? Minä en ainakaan. Luettelenpa teille nyt tilanteita, joissa veljeni on pahimmillaan:
Kouluun lähtö: Olen väsynyt ja helposti ärsyyntyvä. Tietenkin aamupalapöydässä veljeni hidastelee, mölisee, höpisee tyhjää, leikkii ruualla eikä pue päälleen. Lopputulos: MINÄ MYÖHÄSTYN!
Teen omiani (esim. Luen, piirrän, leikin..): Veljestäni on aivan älyttömän hauskaa tulla viereeni esittelemään joitain helv***n legorakennelmia, paperilappusia ym. turhaa, joista en todellakaan ole kiinnostunut. Sanon hänelle, että hauan olla rauhassa. Hän antaa minun olla rauhassa? Hah! Turha toivo. Hän rupeaa laulelemaan omiaan, kaivaa sähköpianon esiin, rakentelee lisää leegoja, hyppii päälläni, varastaa kirjani tai sotkee leikkini. AARGH!
Puhun jonkun kanssa: Veljeni tulee viereen mölisemään, keskeyttämään, kyselemään turhia ja nolaamaan minut. Silloin yleensä yritän käskeä hänet muualle tai lähteä itse pois. Veljeni seuraa ja ärsyttää lisää, kunnes käyn hänen kimppuunsa. Sitten veli kantelee äidille ja MINÄ saan huudot!
Olen tietokoneella: Veli esittelee legorakennelmia, höpisee, hyppii edessäni, heiluttaa konetta, leikkii langattomalla näppiksellä, pelaa ps2:hta voluumi täysillä, hölisee, meluaa, potkii, lyö.. Kunnes minulla pimahtaa ja alan huutaa ja lyödä takaisin. Silloin velikin alkaa huutaa, lyö ja potkii ja kenties puree. Ja sitten jos lyön vähän lujemmin takaisin, hän vääntää tekoitkua ja menee parkumaan äidille, ja MINÄ saan taas arestia..
Noin. Kaikki shaisse veljestäni tiivistettynä kolmeen kappaleeseen. Varmaankin päättelette, että veljeni on ärsyttävä ja että vihaan häntä. Toisinaan kyllä, mutta kerran veljeni katosi ja itku kurkussa juoksin ympäri korttelia etsien häntä. Nii'in.. Jos ärsyttävälle paviaaniveljellen jotain sattuisi, tulisi tottakai ikävä. On hän joskus kivakin, silloin kun haluaa..
Päivän opetus: Jos pikkuveljesi/-siskosi esittelee sinulle jotain, esitä kiinnostunutta ja nyökyttele. Se toimii. Hän esittelee asiansa ja saat olla taas puolituntia rauhassa.
Aivan niin. Pikkuveljet. Jokaisen ainoan lapsen unelma. Pikkusisar, jonka kanssa leikkiä ja jota kiusata. Minä sen sijaan haluan välillä eroon omastani. Kuka nyt kaipaisi ärsyttävää, ruikuttavaa, mölyävää pikkukakaraa pilaamaan päivääsi? Minä en ainakaan. Luettelenpa teille nyt tilanteita, joissa veljeni on pahimmillaan:
Kouluun lähtö: Olen väsynyt ja helposti ärsyyntyvä. Tietenkin aamupalapöydässä veljeni hidastelee, mölisee, höpisee tyhjää, leikkii ruualla eikä pue päälleen. Lopputulos: MINÄ MYÖHÄSTYN!
Teen omiani (esim. Luen, piirrän, leikin..): Veljestäni on aivan älyttömän hauskaa tulla viereeni esittelemään joitain helv***n legorakennelmia, paperilappusia ym. turhaa, joista en todellakaan ole kiinnostunut. Sanon hänelle, että hauan olla rauhassa. Hän antaa minun olla rauhassa? Hah! Turha toivo. Hän rupeaa laulelemaan omiaan, kaivaa sähköpianon esiin, rakentelee lisää leegoja, hyppii päälläni, varastaa kirjani tai sotkee leikkini. AARGH!
Puhun jonkun kanssa: Veljeni tulee viereen mölisemään, keskeyttämään, kyselemään turhia ja nolaamaan minut. Silloin yleensä yritän käskeä hänet muualle tai lähteä itse pois. Veljeni seuraa ja ärsyttää lisää, kunnes käyn hänen kimppuunsa. Sitten veli kantelee äidille ja MINÄ saan huudot!
Olen tietokoneella: Veli esittelee legorakennelmia, höpisee, hyppii edessäni, heiluttaa konetta, leikkii langattomalla näppiksellä, pelaa ps2:hta voluumi täysillä, hölisee, meluaa, potkii, lyö.. Kunnes minulla pimahtaa ja alan huutaa ja lyödä takaisin. Silloin velikin alkaa huutaa, lyö ja potkii ja kenties puree. Ja sitten jos lyön vähän lujemmin takaisin, hän vääntää tekoitkua ja menee parkumaan äidille, ja MINÄ saan taas arestia..
Noin. Kaikki shaisse veljestäni tiivistettynä kolmeen kappaleeseen. Varmaankin päättelette, että veljeni on ärsyttävä ja että vihaan häntä. Toisinaan kyllä, mutta kerran veljeni katosi ja itku kurkussa juoksin ympäri korttelia etsien häntä. Nii'in.. Jos ärsyttävälle paviaaniveljellen jotain sattuisi, tulisi tottakai ikävä. On hän joskus kivakin, silloin kun haluaa..
Päivän opetus: Jos pikkuveljesi/-siskosi esittelee sinulle jotain, esitä kiinnostunutta ja nyökyttele. Se toimii. Hän esittelee asiansa ja saat olla taas puolituntia rauhassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)