Kotona taas!
Dodiin! Viikon Norjan reissu on nyt ohi. Ja melkoinen reissu olikin! Tästä tulee varmaan monta päivitystä. Katsotaan kuinka käy.
Aloitanpa lähdöstä. Heräsimme suht aikaisin ja pakkasimme viimeiset tavarat. Minä ja isä pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme edeltä bussille. Äiti ja veli tulivat linja-autolla perässä bussiasemalle, missä odotti Hatusen Liikenteen iso punainen bussi. Kaikki muut olivat jo bussissa kamat pakattuna bussin "vatsaan". Niinpä minä ja isä juoksutimme kamoja autoon ja isä lähti viemään autoa työpaikkansa parkkipaikalle, missä se saisi odottaa viikon. Minä kannoin loput tavarat bussiin ja menin sitten varaamaan meille paikat bussin perältä. Hetken siinä odoteltiin äitiä ja veljeä, sitten isää joka tuli hölkäten takaisin parkkipaikalta.
Sitten lähdettiin. Minä ryhdyin lukemaan Harlequinia, veljeni naukui kokoajan korttipeliseuraa, äiti luki omiaan ja isä nukkui. Veljeni kaveri (jolle en keksi muuta nimeä kuin Lellikki, sillä hän on ainoa lapsi ja pilalle lellitty) luki matkalla Salamavarasta. Matkasimme ensin kohti Vaasaa, missä menisimme laivalla meren yli Ruotsiin. En muista mikä se kaupunki oli, johon päädyimme, mutta antaa sen olla. Laivamatka ei ollut kovin pitkä, vain 3-6 tuntia. Söimme laivan ravintolassa. Minä, veli ja äiti söimme lihapulla-ateriat. Ah, ne lihapullat oli hyviä.. Harmi vaan ruoka loppui keske. Söin veljeni jämät ja vielä yhden ryhmäläisemme possuaterian jämät. Ähky.
Ruuan jälkeen menimme kannelle pyörimään, siellä tuuli kamalast. Iskän fröpellilakki meinasi lähteä lentoon. (isällä on aina tanhureissuilla fröpelli päässä, jo kymmenettä vuotta) Tuolitkin liikkuivat! Poistuimme tuuliselta maastolta alakerran istumasalonkiin, missä luin Harlequinia ja nukuin. Veljeni ja Lellikki leikkivät omiaan, metelöivät ja ostivat karkkia. Vastakkaisella penkkirivillä oli ruotsalaisperhe, joilla oli äärettömän söpö poika. Sellaiset leukamittaiset laineikkaat vaaleat hiukset, oranssi jalkapallot-paita ja vähän löysät farkut. Ja vielä lisäksi se pikkulasten lässyttävä puhe.. Awwww.. Ruotsinkielikin kuulosti söpöltä siinä kohtaa.
Laivan päästyä perillä poistuimme satamaan ja siitä suoraan bussiin, jolla ajettiin taas pitkän matkaa. Illan tultua pysähdyimme erään hotellin luokse, Hotel Nordica nimeltään. Sen logona oli hirvi punaisella taustalla. Niillä oli eteisessä seinällä täytetty hirven pää. Kaunista. Huoneet olivat lussusta! Kolme ihanaa pehmeää sänkyä, suihku, televisio ja ikkunat. Ja sängyillä oli jokaisella yksi karkki! Mitä lussusta! Nukuimme yömme siellä, minä ja veljeni samassa sängyssä. Aamulla söimme aamupalan. Muroja, kahvia, leipää, marmeladia - ja PUNAISTA maitoa. Koko hotellissa ei ollut edes tarjolla rasvatonta maitoa. Hahaa! Murot olivat ihan hyviä, mutta ruokahaluni kärsi, kun äiti alkoi syödä yhdeltä puolelta paistettua kananmunaa.. Yöökhh..
Jatkuu..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti