Vihoviimeinen päivitys.
Kyllä. Pääsette eroon näistä päivityksistä. Olkaa iloisia.
Perjantai oli viimeinen Nordlek päivä. Pääesitys päivä. Heräsimme tavanomaisesti aikaisin aamulla aamupalalle, sitten harjoituksia. Sen jälkeen olikin muutama tunti vapaa-aikaa siihen, kun piti pukea puvut ja lähteä kulkueeseen. Miten me käytimme vapaa-aikamme? Pelaamalla kusetusta ja nukkumalla, tietenkin. Kun tuli sitten aika pukeutua, teimme sen ripeästi ja lähdimme bussiin. Bussin vierellä Gangsta virnisteli vittumaisesti ja sanoi: "Munpa ei tarttekkaa tullaaaa.." Mokomakin vapaamatkustaja. No, me pääsimme keräämään katseita kulkueeseen.
Kulkueen aloituspaikka oli pieni toriaukio, jolle ahtautui jokaisen maan jokainen tanhuryhmä kansallispuvuissa. Silloin äiti tajusi, että alkoi paistaa aurinko täydeltä taivaalta, eikä meillä ollut mitään päähän pantavaa. Olimme täysin auringon armoilla koko kulkueen ajan. No, äiti keksi soveltaa, hän pisti minulle ja itselleen nenäliinat pään suojaksi. Ei kovin kaunista mutta toimi kumminkin. Ennen kulkueen lähtöä eräs mies halusi ottaa kuvan minusta ja annoin. Hän kehui hiuksiani ja kuvan otettuaan lähti muita kuvaamaan. Pedo? Mistäpä tietäisin..
Niin sitä lähdettiin kulkueeseen paahteeseen. Ja niille, jotka eivät tiedä mikä on kulkue, niin se on piiiitkä jono tanssijoita, yleensä kaksi paria (4 ihmistä) rinnakkain. Kulkuea kiertää tapahtumakaupungin kaduilla ja herättää huomiota ennen pääesitystä. Ja niinhän me teimme. Herätimme huomiota. Vain hetki lähdön jälkeen suomalaiset jo lauloivat: "Norjan Nordlek juhlille, suuren kakun leivomme, se on näin matala, se on näin korkea.." ja "Sinisiä punaisia ruusunkukkia". Hoilasin mukana sen, minkä osasin. Kulkue oli kyllä melko lyhyt, odotin pidempää. Kävelimme ehkä noin 20minuuttia ja päädyimme hallille. Esitimme pääesityksemme ja sitten tuli aika poistua. Menimme bussille, joka vei meidät kämpille, missä vaihdoimme vaatteet, otimme torkut ja pakkasimme. Sitten raahattiin kamoja bussiin ja lähdettiin kotia kohti.
Bussi kulki saman reitin, kuin tullessakin, joten jälleen olimme kameroinemme lasissa - siis mitä kortin pelaamiselta ehdimme. Pelasimme kusetusta, sirkusta, koiraa, pasianssia, mustaa maijaa, seiskaa.. Vaikka mitä. Räsypokkaa emme kuitenkaan pelanneet. Välillä pidimme taukoa ja nukuimme, mutta enimmäkseen pelasimme korteilla. Pysähdyimme matkalla Juustoportille. Siellä myydään maitoa, juustoa, yms. Itse en päässyt kaupassa käymään, koska soitin silloin Dr.Numalle. Juttelimme yli puolituntia roolipelistä ym. Kyllä muu bussiporukka vähän katsoi, kun hihittelin, punastelin ja kiertelin ympäri parkkipaikkaa puhelin korvalla. Silloin Numa kertoi, että oli tulossa meille muutamaksi päiväksi. Uskomatonta! Melkein loikin paikallani. Jes! Palattiin bussiin ja sovin silloin puhelulla, milloin Numa voisi tulla, jne. Hän sanoi pärjäävänsä vähällä ruualla. Isä ja äiti nauroivat. Syystäkin.
Muutaman tunnin päästä sitä oltiinkin jo takaisin asemalla. Purimme tavaramme bussin 'vatsasta'. Gangsta tuli auttamaan laukkujen kanssa ja kysyi minulta, oliko eräs todella iso musta matkalaukku meidän. Vastasin myöntävästi ja kuski vilkaisi meitä ilmoittaen, että veisi sen kohta. Gangsta vain tuhahti ja otti laukusta kiinni. Kuski nauroi, ettei sellainen teinityttö sitä nostettua saisi. Katselin ihmeissäni, kun Gangsta vain nosti painavan laukun yhdellä kädellä ja lähti kantamaan, kuin se painaisi tuskin koululaukkua enempää. Kuski oli pudottaa silmät päästään, reveten sitten nauruun.
Kun pääsimme kotiin, menimme suoraan nukkumaan. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti