Tanssipitojen Talkoolaisten Iltamat

..Eli siis se päivä kun ilmaistyöntekijöille jaetaan ilmaista ruokaa, kahvia ja ohjelmaa. ♥

Kyllä sitä vaan kannatti tehdä ilmaista työtä Tanssipitojen hyväksi, kun nyt saatiin ilmaista ruokaa ja kahvia. Jes! Ensin tietysti syömään. Ruokana oli jos minkämoista salaattia (tylsää), kylmää kanaa (megatylsää), lohkoperunoita ja lihakastiketta. Ihan jees ruokaa siis. Juteltiin siinä samalla Tanssipidoista, presidenteistä ynnä muusta asiaan kuuluvasta. Ruoan jälkeen karkasin aulaan tarkistamaan kännykän Numan tekstiviestien varalta, ja huomasin Numan soittavan sillä hetkellä. (Telepatiaa!) Juttelimme hetken, kunnes äiti käski mennä varaamaan paikan ohjelmasalista. Lopetin puhelun ja menimme saliin. Veljeni haahuili jossain, joten minä, äiti ja isä menimme istumaan kolmelle vapaalle paikalle ja veli joutui etsimään itselleen paikan, kun ei kerran ollut paikalla. Istuimme siinä ohjelmaa odottamassa, pari puhetta tuli, sitten Tanssipitojen järjestäjissä mukana olleet kertoivat hauskoja muistoja, tässä parhaimmat:

Sunnuntaina illalla, Vesi Velisinfonian jälkeen yksi ohjaajista otti muutaman virolaisen talkoolaisen mukaansa ja lähti kaatosateessa hakemaan niitä kankaisia Tanssipito mainoksia pois seiniltä. Sitten kun ne märät kankaat oli saatu alas ja viety talteen, ohjaaja joutui pistämään kielitaitonsa koetukselle ja sönköttämään, että nyt ne pitäisi sitten viedä kuivumaan.

Kuulemma käytettiin paljon talkootyötunteja presidenttiaition pyllynalusten hankkimiseen. Ensin piti asetella aitio nätiksi ja ympäröidä se aaltokuvioisilla kankailla. Sitten käydä etsimässä kauniin oransseihin katsomotuoleihin ja sinisiin kankaisiin sopivia pepunalusia. Sitten aseteltiin pepunalusia nätisti oransseille tuoleille. Sitten raaputettiin mainostarroja tuolien selkämyksistä. Siihen kuulemma meni yllättävän kauan. Jopa puolitoista tuntia per tarra. Lopulta talkoolaiset luovuttivat - eihän kukaan niitä tarroja näkisi, kun presidentit istuisivat niiden päällä!

Lauantaina kenttäharjoituksissa jaettiin esiintyjille ns. piknik lounas, eli kolmioleipä, banaani ja vesipullo pahvipusseissa. Jokainen kävi hakemassa eväänsä rannelleekka (tai vaihtoehtoisesti staffipassilla). Sitten, kun kaikki pussit oli jaettu, tuli talkoolaisille soitto, että olisi 300 virolaista tanssijaa, jotka tulisivat hakemaan eväänsä kolmen tunnin päästä. Vastaus kuului: "Mutta.. me jaettiin kaikki jo?" Eipä mikään auttanut, oli järkättävä eväät kolmessa tunnissa kolmelle sadalle virolaiselle. Melkoinen paniikki siinä iski, mutta talkoolaiset onnistuivat saamaan eväät kasaan. Siinä sitä sitten pari tuntia odoteltiin - eikä ketään tullut eväitä hakemaan...

Puheiden jälkeen meille esiintyi Impi ja Lempi - kaksi mummoiksi pukeutunutta naishenkilöä, jotka vetivät kunnon shown. Aivan ensimmäiseksi ajettiin turha häpeäminen pois, eli vedettiin kunnon jumppa. Kaikki nousivat ylös ja naiset näyttivät liikkeet. Aluksi heiluteltiin käsiä ja hoettiin "hiihtää". Sitten käsiä kohoteltiin korvien vierellä ja hoettiin "karvalakki". Sitten työnnettiin käsiä eteen ja vedettiin taakse ja hoettiin "lokaa". Lopuksi keinuteltiin olkapäitä ja hoettiin "kauppakassi". Se oli A osio. Sitten alkoikin B osio. Se aloitettiin kairaamalla jäähän reikää, eli selkä kyyryssä esitettiin kairaavamme ja hoettiin "kairaa". Sen jälkeen heilauteltiin kättä ja hoettiin "pilkkii". Seuraavaksi kohotettiin käsi ylös ja liikuteltiin sitä edestakaisin, kuin auton tuulilasia talvella raapaten, ja hoettiin "raappaa". Lopuksi pyöriteltiin käsiä ja hoettiin "lumienkeli". Hymyilin kokoajan niin, että posket tulivat kipeiksi. Oli hauskaa!
Seuraavaksi naiset lauloivat melko mielenkiintoisen laulun, johon musiikkikin tuli naisten omasta suusta. Energisiä mummoja. Lukivat siinä talkoolaisten gallup-kyselynkin, jonka mukaan muunmuassa talkoolaisista 45% nukkuu festareiden aikaan 7 tuntia (eli siis tunnin per yö), 35% nukkuu 4 tuntia (eli tunnin joka toinen yö) ja 20% ei nuku lainkaan.
Gallupin jälkeen oli pieni kisailu. Katsomoon laitettiin kiertämään Velisinfonian aikaan varsin hyödyllinen kapistus - sadetakki. (vietettiinhän pääesitystä kaatosateessa) Musiikin tauotessa se, jolla on sadetakki käsissään, nousee ylös ja huutaa "voittaja" viroksi. Sadetakkipakkaus kulki ihmiseltä toiselle mummon soittaessa miniharmonikalla reipasta musiikkia. Seurasimme taputtaen kun veljeni otti sadetakin käsiinsä ja oli ojentamassa sitä seuraavalle - kun musiikki loppui. Veljeni ilme oli ihana. "..Täh? MINÄ?" Minä ja isä ulvoimme naurusta, kun toinen mummoista kävi viemässä veljelleni palkinnon, joka oli Pispalan Sottiisi -frisbee. Jepjep.

Loppu ohjelma oli tanssiesityksiä ja mummoilua. Lopulta mummot lähtivät, mutta naishenkilöt palasivat, joskin eivät enää mummoina, vaan vetreinä kauniina naisina, yllään paidat joita fanitan. (ruskeat t-paidat joissa lukee "Perkele - since 2001") Naiset lauloivat ja tanssivat hyvän tovin, mutta heidän lauluistaan jäi päähäni vain yhden laulun kertosäe: "Eikä mistään löyvä niin komiata heilaa, kuin toisen tytön kainalosta." Jepjep.
Puheiden jälkeen tanssittiin huutokatrillia, juotiin kahvia ja sitten oli tietovisa! Menimme taas ohjelmasaliin ja meille kerrottiin säännöt. Kysymyksen jälkeen nostetaan käsi pystyyn ja 3 ensimmäistä saavat arvata. Ensimmäinen kysymys: Montako pyllynalusta presidenttien aitioon ostettiin? Ensimmäinen arvaus oli 20. Seuraava 10. Minä nostin käteni pystyyn ja sanoin tomerasti kolmekymmentä. Vastaus oli 34, joten minä voitin! Jei! Sain palkinnoksi 3 CD:tä ja puisen Tanssipidot-muistitikun. Toinen kysymys oli montako muovipussia pinik eväisiin tarvittiin. Minulla kävi mielessä ajatus, että eikös eväät jaettu paperipusseisa..? En kuitenkaan vastannut mitään. Ohjaajat lopulta paljastivat, että muovipusseja ei ollut yhtäkään, joten kysymys oli kompa. Hähhää! Mutta 1500 arvanneelle annettiin lohdutuspalkinto, koska paperipusseja jaettiin yli 8000. Muitakin hauskoja kysymyksiä oli, mutten muista enää mitä. Visailun jälkeen lähdimme kotiin. Melkoinen päivä siis. ♥

PS. Koulussa Nero ja Taikuri sanovat minua nykyään Sherlockiksi. Tiedän kuulemma kaiken. Oikeastaan en tiedä, mutta jätkät eivät tiedä sitä, että en tiedä kaikkea. Eli siis minä tiedän, että he eivät tiedä, että minä en tiedä kaikkea. Simppeliä, eikö? Asiasta kukkaruukkuun. Lisänimi alkoi siitä, kun biologian tunnilla rehvastelin tietäväni kaiken koivuista. Jätkät sitten käskivät minun ratkaista heidän puutehtävänsä. Asettelin puiden kuvat, nimet ja kuvailut oikein ja totesin, että valmis. Pojat häätivät minut paikalta ja pyysivät open tarkistamaan. Kaikki oikein, tietysti. Hehee..