perjantai 16. marraskuuta 2012

Sieni ja Kääpiö

Ystävät ovat rikkaus

Naispuoliset ystäväni Sieni ja Kääpiö ovat vaatineet enemmän huomiota blogissani. Niinpä kirjoitan heistä kokonaisen päivityksen. Sieni on siis Kiinassa asunut ystäväni, joka joskus puhkeaa lauleskelemaan omiaan, puhuu kovaan ääneen eikä häpeä, vaikka koko kaupunki tuijottaisi häntä, kuin idioottia. Kääpiö taas on puoli venäläinen, ruskeasilmäinen, äkkipikainen ja pomottava, joka tykkää leikkiä koirallaan. (halailla, pyöritellä, tanssia..)

Menin tänään Kääpiölle kylään. Sieni tuli mukaan. Aiomme lukea historian kokeeseen. Bussimatkalla kailotimme kovaan ääneen ja kinastelimme. Kääpiö rehvasteli, kuinka heidän taloudessaan on monta televisiota ja 3 tietokonetta. Sieni taas kertoi että heillä on 3 televisiota ja hän omistaa läppärin. Siihen Kääpiö totesi, että heillä on 2 jääkaappia ja koira. Sienellä taas iso talo, kaksi videotykkiä ja jääpalakone. Silloin minä kailotin kovaan ääneen, että meillä on tasan yksi tietokone (vuoden 2000 Windows), yksi Sony-merkkinen televisio (viime vuosisadalta), vinyylilevysoitin, astianpesukone joka on syttynyt kolmesti tuleen, toimimaton pyykinpesukone, pahalta haiseva mikro, 0 asteinen jääkaappi, yms. Että repikää siitä.

Kääpiön luokse päästyämme loikkasi hänen koiransa Sessi meidän kimppuumme. Taisiis loikki tervehtimään. Sessi ei hauku, eikä pure. Se on polven korkuinen spanieli, joka läähätti ja kerjäsi rapsutuksia. Awww.. Kun Kääpiö oli esitellyt talon, söimme nugetteja ja jäätelöä. Jostain syystä keskustelumme harhaili nörttiystäviini vähä väliä ja vitsailimme muunmuassa heidän älykkyyksistään ja Creeperistä. Creeper oli yllättävän yleinen puheenaihe. Joka tapauksessa, syötyämme menimme Kääpiö huoneeseen lukemaan historiaa. Taisiis makaamaan sängyllä ja hakkaamaan toisiamme pehmoleluilla. Fiksua, eikö?

Luettuamme hetken historiaa makoilimme sängyllä ja heittelimme Kääpiötä pehmoleluilla. Sitten menimme alakertaan leikkimään Sessin kanssa. Taisiis Kääpiö leikitti koiraa, minä leikin mopsi-pehmolelulla ja Sieni löhösi sohvalla. Syötyämme Kääpiö äidin lämmittämät sipulirenkaat ja ranskalaiset minä ja Sieni lähdimme kotiin. Pääsin Sienen kyydillä. Loppu.

Päivän vitsit - Miehet älkää lukeko: Luin luovan kirjoittamisen tunnilla netistä vitsejä miehistä ja päätin kertoa teille niistä parhaat. Toivottavasti kukaan mies ei näistä loukkaannu:
- Mikä on helpoin tapa tappaa mies? Laittaa tämän eteen alaston nainen ja six-pack olutta ja sanoa, että mies saa valita vain toisen.
- Miksi naimisissa olevat naiset ovat lihavampia kuin sinkut? Sinkkunainen tulee kotiin, katsoo mitä jääkaapissa on ja menee sänkyyn. Naimisissa oleva nainen tulee kotiin, katsoo mitä sängyssä on ja menee jääkaapille.
- Mies kysyi Jumalalta: "Jumala, miksi naiset ovat niin kauniita?"
Jumala vastasi: "Että te miehet rakastuisitte heihin."
"Mutta Jumala", mies jatkoi "miksi teit heistä niin tyhmiä?"
Jumala vastasi: "Että hekin rakastuisivat teihin."

Vastapainoksi vielä muutama vitsi naisista:
- Kumpaa sukupuolta sukset ovat? Naisia. Vako alla, nokka pystyssä, käyttävät siteitä ja tarvitsevat toimiakseen liukuvoidetta, sauvaa ja lopuksi monoa.
- Japanilaiset tiedemiehet ovat tehneet valtaisan tieteellisen läpimurron. He ovat kehittäneet kameran, jossa on niin suuri suljinnopeus, että sillä saa kuvattua naisen suu kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti