Pikkuveljellä on sormi pipi
Olin eilen ihan rauhassa koneella, kun kuulin ovelta itkua. Äiti suorastaan syöksyi avaamaan ulko-oven, ja sieltäkös veljeni jo tulikin itkien. Ensin luulin, että taas sitä on joku kiusannut, mutta sitten kuulin veljen sönköttävän, että hän oli kaatunut. Vedin johtopäätöksen, että polvessa haava tai vastaavaa, mutta äiti huusikin minut keittiöön. Menin niin nopeasti kuin pääsin, mutta äiti huusi silti, että mikä kesti. Veljellä oli sormessa heeeeeelvetnmoinen haava ja äiti käski soittaa iskälle, että veli vietäisiin sairaalaan. Soitin iskälle, joka sanoi tulevansa, ja palasin koneelle. Tuskin varttia myöhemmin kaikki kolme jo lähtivät ja minä jäin pistämään pyykkiö kuivumaan.
Veli teki ennätyksen. Yleensä kestää tunteja päästä odotushuoneesta lääkärin tutkittavaksi, mutta veli pääsi heti ja he olivat ulkona sairaalasta jo 20minuutissa! Veljen sormi liimattiin kuntoon ei siihen mitään tikkejä laitettukkaan. Kotona veli arvuutti minulla, että mikä sattui eniten. Arvailin: odottelu, liiman laitto, laastarin laitto, lähtö, tarkistus? Kaikki väärin. Lopulta napsautin sormiani ja hihkaisin: pesu! Veljen sormi oli laitettu juoksevan veden alle ja veli oli kiljuen kiskonut verta pulppuavan sormensa pois. Autshh..
Loppu hyvin, kaikki hyvin - paitsi että veljelläni on tänään synttärit HopLopissa, ja mitenkäs riehut, jos on oikeassa kädessä on peukalo kipeä, vasemmassa kädessä nimetön revähtänyt ja oikeassa jalassa varpaankynsi lähtenyt? Poor bro..
Päivän opetus: En suosittele juoksemaan jäällä, jos jäässä on reikiä. Veli kaatui juuri siinä ja peukalo viisti terävään kulmaan. Auts!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti