Me epänormaalit ~

Tunnetko olevasi outo, syrjitty tai vääränlainen? Liity clubiin!

Maailma on täynnä meitä, jotka emme tunnu kelpaavan muille. Olemme joko liian pitkiä, liian lyhyitä, liian lihavia tai yksinkertaisesti liian erilaisia. Maailmassa on kymmeniä masentuneita "epänormaaleita" nuoria, joita ryjitään, hyljitään, kiusataan tai haukutaan jonkun mitättömän syyn takia. Minua kiusattiin ekalta luokalta asti (nykyään vain syrjitään) muunmuassa siksi, että olin erilainen. Olin iloinen, nauroin usein (ekalla ja tokalla myös itkin helposti, mutta ei siitä sen enempää) ja en mennyt mukaan luokan nätin balettitytön touhuihin. Luokka jakaantui heti ensimmäisten viikkojen aikana ryhmiin: Kovat jätkät, nätit tytöt, nörtit ja hylkiöt. Olin sillloin hylkiöissä. Löysin hylkiöistä myös itselleni ystävän. Hän oli hiljainen, ujo ja kiltti, tuskin koskaan sanoi kenellekkään mitään. Hän ei kiroillut, ei huutanut, teki aina läksynsä ja oli muutenkin kuin sileäksi hiottu marmorikuula. Itse olin täysin erilainen. Kiroilin, huusin, en todellakaan ollut hiljainen, enkä kyllä aina kilttikään. Olin usein ongelmissa ja sain aikaan monen monta riitaa. (yleensä vain ärsytin porukan äärimmilleen) Olin ns. ongelmalapsi.
Aika kului ja löysin toisenkin ystävän, tällä kertaa nörteistä. Hän oli poika, mukava, hieman seko ja lapsellinen. Hän suuttui helposti, mutta oli mukavaa keskusteluseuraa. Aloin käydä hänellä kylässä, hänellä nääs oli playstation. Kävin heillä pelaamassa, en paljon muuta tekemässä. Ystäväni ei ollut kovin vieraanvarainen, Hän saattoi tilata pizzan, syödä sen ja antaa minun istua vieressä vaivaantuneena. Joskus kysyin itseltäni, mitä oikeastaan teen täällä? Sen sijaan, kun kävin hiljaisen, ujon ystäväni luona, hän ensimmäisenä kysyi, oliko minulla nälkä. Pieni ero?
   Aika kului ja löysin muiden joukosta itselleni ihastuksen, josta tosin en kellekään kertonut. Tiesin, ettei kyseinen poika minusta välittänyt, mutta fantasioin itsekseni hänestä samalla, kun katselin hänen menoaan muiden tyttöjen seurassa. En koskaan kertonut hänelle, mutta hän sai joltain kuulla asiasta. Ja miten hän reagoi? Ei niin mitenkään. Hän ei varmaan tänä päivänäkään asiaa muista. Mutta minä muistan. Joka päivä katselen häntä haaveillen, kunnes herään todellisuuteen. Ei siitä sitten enempää.

Nykyään olen nörttiryhmässä. Minulla on yksi ystävä samaa sukupuolta (hän on asunut jonkin aikaa kiinassa ja on muutenkin melko äänekäs) ja kaksi eri sukupuolta. (toinen on tietokonenero ja toinen minecraft/diabolo expertti) Saan kokeista kuutosia (ehkä siksi etten opiskele) ja elämä on muutenkin ihan jees. Minulla on netissä monia ystäviä, joista yhdelle on todettu adhd. Hän on silti mukava ja sopivan sekava. (niinkuin kaikki muutkin ystäväni)

No-one is perfect, honey. You're no-one. ♥