Vihdoinkin lajitovereiden seurassa!
Kuten varmaan olette huomanneet, en ole kirjoittanut moneen päivään. Siihen on hyvä syy. Tai siis monta syytä. Laiskuus, väsymys ja aiheiden puute. (ja se että olen keskittynyt enemmän Dr.Numaan, mutta siitä lisää myöhemmin) MUTTA, tänään menin särkkään tapaamaan Chibiconissa tapaamaani tyyppiä, Pikoa. Hän, Pipo ja Pikon pikkusisko (jolle keksin nimen ForeverAlone) menimme särkkään riehumaan. Aamulla 9:45 portin eteen. Olin siellä kymmeneltä. Perus. Meillä oli kuitenkin hyvin aikaa ja ensimmäisenä Piko, Pipo ja ForeverAlone halusivat HalfPipeen. Minä en mennyt. Pelottava laite. Niinpä seisoskelin odottamassa kun he menivät ajelulle. Ja menivät uudestaan.. Ja menivät uudestaan.. Kolmannen kerran jälkeen he suostuivat pois laitteesta ja menimme kiertelemään. Vuorossa oli Trombi, Troikka, TakeOff, MotoGee.. Kävimme kaikki laitteet läpi! Kävimme myös Tukkijoessa, mitä ennen kävimme Pikon kanssa hakemassa pikatatuoinnit. Otin PlayBoyPupun kaulaani! Bwahahaa! Piko otti lohikäärmeen käsivarteen ja totesi: Badass.
Sain myös huomata uusia piirteitä Pikossa, joita en ollut ennen huomannut. Hän on miehekäs! (hän on nainen) Leveät hartiat, punainen tukka, rillit ja miehekäs asenne. (ja hän sanoo kasvattaneensa kivekset..) Niinpä, kun hän tuli Troikassa istumaan samaan vaunuun hän laittoi kätensä harteilleni ja virnisti flirttimäisesti. Ai että nauratti. Lähellä toisessa vaunussa Pipo ja ForeverAlone nauroivat. Sitten mentiin Koskiseikkailuun ja nauroimme kaksimielisyyksille matkalla. Sinne mennessä Piko sanoi päättäväisesti kuuluvaan ääneen: "Olen bi-seksuaali!" Totesin siihen vain: "Samoin." ..Hetken hiljaisuus, kunnes keskustelu jatkui taas. Koskiseikkailussa Piko meni Pipon viereen (mökötin), ForeverAlone meni omalle penkille ja minä omalle. Piko virnisteli miehekkäästi ja veti Pipon kainaloonsa, minä otin rennosti omalla penkillä. Pipo katsoi minua, nauroi ja sanoi: "Olet nyt forever alone." Piko nauroi lujemmin ja totesi kovaan ääneen: "Forever a virgin!" Katsoin häntä loukkaantuneesti ja paukautin nyrkillä sitä-pyöreää-hommaa-josta-pidetään-kiinni. "F*ck!"
Ajelun jälkeen menimme ostamaan mansikoita, herneitä ja kirsikoita ja menimme portin eteen odottelemaan Pipon ja Pikon kaveria, jonka olisi pitänyt ilmestyä ajat sitten. Häntä sanotaan L:läksi. (Kirjoitan nyt Ällä, helpompaa) Söimme ensin mansikat pois, sitten mutustimme herneitä ja kirsikoita ja pervoilimme keskenämme. Sitten paljon puhuttu Ällä ilmestyikin. Lyhyt musta tukka ja rillit. Pipo syöksyi halaamaan, minä ja Piko jäimme pöydän ääreen, kunnes porukka tuli pöydän luo. Juttelimme hetken, Piko mm. sanoi Ällälle olevansa bi. Ällä halasi Pikoa ja räpsytteli silmiään. "Mulla on siis mahiksia?" Minä vieressä kiersin käteni Pikon niskaan ja virnistin: "Mä ehdin ensin." Ällä mökötti heti.
Menimme sitten porukalla Koskiseikkailuun, nyt meitä oli 5, joten Ällä meni Pipon viereen ja minä Pikon viereen. ForeverAlone oli jälleen yksin. Nauroimme ajelun aikana kaksimielisyyksille, juttelimme kaikenlaista asiaankuuluvaa ja kuulumatonta, kuten cosplaystä, coneista ja miehistä. 'Seikkailun' jälkeen jatkoimme alueen kiertelyä ja minut pakotettiin keinukaruselliin. Selvisin kuitenkin hengissä. Sen jälkeen käytiin Mekkulassa ja Tyrskyssä. Tyrskyssä yritimme epätoivoisesti napata kiinni radan vierellä kasvavista puista, mutta kätemme olivat liian lyhyet. Tyydyimme huutamaan, hoilaamaan "Trololololollololollololoo.." ja heiluttelemaan käsiämme. Ällä kiljui kauhusta.
Päivä oli vallan mainio! Minä ja Ällä olemme suorastaan sielunsiskokset. Hän pitää rasvaisesta maidosta, yaoista, piirtämisestä, kirjoittamisesta, huumorista, Pasilasta, SouthParkista, kahvista - ja hän on erittäin kaksimielinen. Lopetimme päivän käymällä planetaariossa ja akvaariossa, lopuksi minä, Piko, Pipo ja ForeverAlone kävimme HalfPipessä. Kamala laite! Pelkäsin kokoajan kuollakseni! Ja sitten äiti ja isä tulivatkin jo hakemaan minut. Hyvin vietetty päivä!
Päivän biisit: ~I believe I can fly, I believe I can touch the sky. Then I will fall down and dieee..
~Maa on niin kaaauuniis..
~Trololololollololollololoo.. Hahahahahaa..
Päivän kaksimielisyys: Minä koskiseikkailun jälkeen: "Yyh.. Oon vieläkin ihan märkä. :("
Ällä, joka tulee heti viereen: "Oi, sä oot vieläkin märkänä mulle. Olen aivan otettu!"
Minä: "..dafuk.."
ÄLKÄÄ OTTAKO TÄTÄ KIRJOITUSTA VAKAVASTI! OLIMME SOKERIHUMALASSA!
torstai 28. kesäkuuta 2012
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
- Velisinfonia -
Se odotettu päänäytös.
Tänään yhdeltä Ratinan Stadionilla alkoi Tanssipitojen päänäytös, Velisinfonia. Minä heräsin aamulla seitsemältä, vedin muutaman tunnin ropen Dr.Numan kanssa, puin kansallispukuni ja sitten lähdettiin majoitukselta syömään. Ruokana oli lihapullia. Ihan siedettäviä. Ruuan jälkeen stadionille, missä loppu ryhmä jo odottelikin. Hetken siinä seistiin, veljeni lähti isän kanssa omaan ryhmäänsä. Veljelläni näet oli miesten&poikien esitys ennen meidän showtamme, Kielikylpyä. Lähdettiin sitten loppuryhmä paikallemme valmiiksi odottelemaan. Menimme ensin sivukatsomoon, josta suora sihti pitkittäissuunnassa kentän keskelle. Silloin alkoi sataa. Iihaanaa.. Puimme sadetakit ja odottelimme esityksen alkua. Odotellessa kuului kuulutus, että tasavaltojen presidentit ovat saapuneet. Suomen ja Viron presidenteille noustiin sitten pystyyn ja kuunneltiin esittelyt. Sen jälkeen taputettiin ja istuttiin takaisin.
Sitten jo prologi alkoikin, eli huuto merelle. Kuului aaltojen ääniä ja kentälle juoksi kahdessa ryhmässä 6 valkoisiin liehuviittoihin ja lokkinaamareihin sonnustautuneita tanssijoita. He kaartelivat pitkin kenttää, kunnes alkoi megafooneista alkuselostus. Viron Kalev ja Suomen Kalevi lähtivät sivukatsomoiden portaita alas selostuksen aikana ja kulkivat ns. siltojen/laivojen luokse, eli siis ovikiilojen muotoisten onttojen muovisillanpuolikkaiden luokse. Ja sitten kentälle alkoi ilmestyä tanssijoita sinisten ja valkoisten huivien kanssa. Hetken he tanssivat piireissä, jne, kunnes alkoivat huiveilla tehdä aaltoja. Yleisö villiintyi, vihelsi, tömisti ja taputti. Olivathan aallot joka tapauksessa upea näky. Tanssijat poistuivat tyylikkäästi jonoissa, huivit olkapäillä.
Sitten miesten ja poikien osio. Miehet kantoivat pareissa ranteenpaksuisia puusalkoja, pojat tikkuristikeppejä. Hetken siinä tanssittiin keppien ja salkojen kanssa, kunnes tuli varsinaisen tikkuristin vuoro. Miehet poistuivat salkoineen ja pojat asettivat kepit maahan, alkaen tanssia nopeutuvan musiikin tahdissa tikkuristiä. (jonka muuten minäkin osaan) Pitää pysyä tahdissa, mennä oikeat askeleet ja kapeille ei saa astua. Jos astui kepin päälle, piti kepit nostaa maasta ja viedä kentän keskelle. Veljeni oli tottakai viimeisten joukossa vetämässä tikkuristiä hervottoman nopean musiikin tahdissa.
Sitten meidän osiomme. Odotimme parijonossa lähtöä kentälle. Ongelma: VELJENI PUUTTUI! Kielikylpy oli heti tikkuristin jälkeen ja veljeni täytyi ehtiä parijonoon ennen musiikin alkua. Mutta musiikki alkoi ja jono lähti liikkeelle - ilman veljeäni. Paniikissa vilkuilin taakseni, mutta veljeni ei vaan ilmestynyt. Pääsimme jo nurmikentän reunalle ja vilkuilin yhä olkani yli, turhaan. Takanani olevan rivin tytöt sanoivat, että täytyy vain tanssia ilman häntä. Sitten, juuri kun rivi oli lähdössä liikkeelle, näin veljeni portaiden yläpäässä. Rivi lähti liikkeelle ja veljeni lähti juoksemaan tuhatta ja sataa portaita alas. Veljeni juoksi pitkin askelein koko pitkän matkan portailta rivimme luo ja kerkesi juuri ja juuri parinsa luo ennen, kuin aloin muodostaa piiriä. Kuulin, kuinka yleisö taputti. Heistä oli kai hauskaa, kun 10vuotias poika juoksee helvetin lujaa kentän poikki, kuin huutaen "OOTTAKKEE MINNUU!" Pikkuveljeni piti oman soolon, joka oli suorastaan suloista..
Kielikylpy sujui hyvin ja nauroimme melkein kokoajan, vaikka satoi kaatamalla. Sitten poisutimme kentältä ja palasimme katsomoon paikoillemme - läpimärkinä. Puin taas sadetakin ylleni, jota ei saanut esityksen aikana pitää ja seurasin loput esitykset.
Emme olleet mukana finaalissa, jolloin KAIKKI muut ryhmät menivät jonoissa kentän reunoille ja tanssivat yhtenäisen lopetuksen, ystävyystanssin. Katselimme katsomosta ja juttelimme niitä näitä. Ystävyystanssi loppui presidenttien puheisiin ja tyylikkääseen aaltoiluun, sekä Kalevin ja Kalev'n kättelyyn. Sitten ryhmät lähtivät riveissä kiertämään kenttää ympäri ja jälleen vilkutimme hullun lailla virolaisille. Minä ja Maatilainen jopa huusimme: "Eesti! Eesti! Eesti!" On siinä meillä suomalaiset..
Jälkeenpäin minä menin perheen kanssa STAFFien kahvilaan juomaan kahvit. Tietenkin olimme läpimärkiä ja kaipasimme lämmikettä. Sitten yhtäkkiä kahvioon tuli mies frakissa ja alkoi selostaa, mitä mieltä Sauli Niinistö oli Velisinfoniasta ollut. Kuulemma presidentti oli ällikällä lyöty! Hänellä ei ollut ollut aavistustakaan, mitä hän tulisi näkemään. Sauli jopa kysyi, milloin seuraavan kerran olisi tanssiesityksiä luvassa. JES! HYVÄ ME!
Päivän pottuilu: Ei vaan käy pressat kaiken maailman matseja katsomassa.. Vähänkö sitä ollaan nyt leuhkoja, hei. ♥
Tänään yhdeltä Ratinan Stadionilla alkoi Tanssipitojen päänäytös, Velisinfonia. Minä heräsin aamulla seitsemältä, vedin muutaman tunnin ropen Dr.Numan kanssa, puin kansallispukuni ja sitten lähdettiin majoitukselta syömään. Ruokana oli lihapullia. Ihan siedettäviä. Ruuan jälkeen stadionille, missä loppu ryhmä jo odottelikin. Hetken siinä seistiin, veljeni lähti isän kanssa omaan ryhmäänsä. Veljelläni näet oli miesten&poikien esitys ennen meidän showtamme, Kielikylpyä. Lähdettiin sitten loppuryhmä paikallemme valmiiksi odottelemaan. Menimme ensin sivukatsomoon, josta suora sihti pitkittäissuunnassa kentän keskelle. Silloin alkoi sataa. Iihaanaa.. Puimme sadetakit ja odottelimme esityksen alkua. Odotellessa kuului kuulutus, että tasavaltojen presidentit ovat saapuneet. Suomen ja Viron presidenteille noustiin sitten pystyyn ja kuunneltiin esittelyt. Sen jälkeen taputettiin ja istuttiin takaisin.
Sitten jo prologi alkoikin, eli huuto merelle. Kuului aaltojen ääniä ja kentälle juoksi kahdessa ryhmässä 6 valkoisiin liehuviittoihin ja lokkinaamareihin sonnustautuneita tanssijoita. He kaartelivat pitkin kenttää, kunnes alkoi megafooneista alkuselostus. Viron Kalev ja Suomen Kalevi lähtivät sivukatsomoiden portaita alas selostuksen aikana ja kulkivat ns. siltojen/laivojen luokse, eli siis ovikiilojen muotoisten onttojen muovisillanpuolikkaiden luokse. Ja sitten kentälle alkoi ilmestyä tanssijoita sinisten ja valkoisten huivien kanssa. Hetken he tanssivat piireissä, jne, kunnes alkoivat huiveilla tehdä aaltoja. Yleisö villiintyi, vihelsi, tömisti ja taputti. Olivathan aallot joka tapauksessa upea näky. Tanssijat poistuivat tyylikkäästi jonoissa, huivit olkapäillä.
Sitten miesten ja poikien osio. Miehet kantoivat pareissa ranteenpaksuisia puusalkoja, pojat tikkuristikeppejä. Hetken siinä tanssittiin keppien ja salkojen kanssa, kunnes tuli varsinaisen tikkuristin vuoro. Miehet poistuivat salkoineen ja pojat asettivat kepit maahan, alkaen tanssia nopeutuvan musiikin tahdissa tikkuristiä. (jonka muuten minäkin osaan) Pitää pysyä tahdissa, mennä oikeat askeleet ja kapeille ei saa astua. Jos astui kepin päälle, piti kepit nostaa maasta ja viedä kentän keskelle. Veljeni oli tottakai viimeisten joukossa vetämässä tikkuristiä hervottoman nopean musiikin tahdissa.
Sitten meidän osiomme. Odotimme parijonossa lähtöä kentälle. Ongelma: VELJENI PUUTTUI! Kielikylpy oli heti tikkuristin jälkeen ja veljeni täytyi ehtiä parijonoon ennen musiikin alkua. Mutta musiikki alkoi ja jono lähti liikkeelle - ilman veljeäni. Paniikissa vilkuilin taakseni, mutta veljeni ei vaan ilmestynyt. Pääsimme jo nurmikentän reunalle ja vilkuilin yhä olkani yli, turhaan. Takanani olevan rivin tytöt sanoivat, että täytyy vain tanssia ilman häntä. Sitten, juuri kun rivi oli lähdössä liikkeelle, näin veljeni portaiden yläpäässä. Rivi lähti liikkeelle ja veljeni lähti juoksemaan tuhatta ja sataa portaita alas. Veljeni juoksi pitkin askelein koko pitkän matkan portailta rivimme luo ja kerkesi juuri ja juuri parinsa luo ennen, kuin aloin muodostaa piiriä. Kuulin, kuinka yleisö taputti. Heistä oli kai hauskaa, kun 10vuotias poika juoksee helvetin lujaa kentän poikki, kuin huutaen "OOTTAKKEE MINNUU!" Pikkuveljeni piti oman soolon, joka oli suorastaan suloista..
Kielikylpy sujui hyvin ja nauroimme melkein kokoajan, vaikka satoi kaatamalla. Sitten poisutimme kentältä ja palasimme katsomoon paikoillemme - läpimärkinä. Puin taas sadetakin ylleni, jota ei saanut esityksen aikana pitää ja seurasin loput esitykset.
Emme olleet mukana finaalissa, jolloin KAIKKI muut ryhmät menivät jonoissa kentän reunoille ja tanssivat yhtenäisen lopetuksen, ystävyystanssin. Katselimme katsomosta ja juttelimme niitä näitä. Ystävyystanssi loppui presidenttien puheisiin ja tyylikkääseen aaltoiluun, sekä Kalevin ja Kalev'n kättelyyn. Sitten ryhmät lähtivät riveissä kiertämään kenttää ympäri ja jälleen vilkutimme hullun lailla virolaisille. Minä ja Maatilainen jopa huusimme: "Eesti! Eesti! Eesti!" On siinä meillä suomalaiset..
Jälkeenpäin minä menin perheen kanssa STAFFien kahvilaan juomaan kahvit. Tietenkin olimme läpimärkiä ja kaipasimme lämmikettä. Sitten yhtäkkiä kahvioon tuli mies frakissa ja alkoi selostaa, mitä mieltä Sauli Niinistö oli Velisinfoniasta ollut. Kuulemma presidentti oli ällikällä lyöty! Hänellä ei ollut ollut aavistustakaan, mitä hän tulisi näkemään. Sauli jopa kysyi, milloin seuraavan kerran olisi tanssiesityksiä luvassa. JES! HYVÄ ME!
Päivän pottuilu: Ei vaan käy pressat kaiken maailman matseja katsomassa.. Vähänkö sitä ollaan nyt leuhkoja, hei. ♥
Pilviä ja paahdetta
Suomen sää on sitten mielenkiintoinen
Toissapäivänä aamulla, kun olin taas lähdössä liikkeelle laitoin ylleni hameen ja pakkasin varapaidaksi topin. (tietenkin sellaisen, jonka kaula-aukko ei yltä napaan asti) Juuri kun olin ovella lähdössä iskä huikkasi, että ota housut, koska aurinko menee pilveen. No, pakkasin housut mukaan. Pääsin sitten lähtemään ja pysäkillä tajusin, että olisi pitänyt pistää ne housut jalkaan. Taivas tosiaan oli pilvessä ja tuuli oli kylmä. Ajelin bussilla lounaspaikalle, ja silloin aurinko alkoi paistaa täydellä teholla. Tuli suorastaan hiki! Kävimme syömässä ja kun tulimme ulos, oli jälleen pilvessä. Ihanaa..
Harjoitukset olivat kentällä auringonpaisteessa. Kauhea helle. Reenasimme Virolaisten kanssa Kielikylpyä. Virolaisilla oli paljon vaikeammat kuviot, ilmeisesti suomalaiset aliarvioitiin. (tosin meillä oli vaikeuksia nykyisenkin ohjelman kanssa.) Harjoitukset sujuivat kyllä hyvin, vaikka pää meinasikin vähä väliä palaa.
Päivän reps: Kun lähdin silloin talkoohommiin lähdin ruokailusta isän kanssa samaa matkaa. Ovesta kulki kanssamme samaan aikaan muutama mies ja isäni totesi siihen: "Ka, Pörrrriäiset!" Miehet vastasivat "Pörriäiset, Pörriäiset.." Pörriäis-parat, eivät koskaan pääse eroon vitsistään. Nauroimme koko matkan. (jos et tiedä, klikkaa -> Nurmijärven Pörriäiset)
Toissapäivänä aamulla, kun olin taas lähdössä liikkeelle laitoin ylleni hameen ja pakkasin varapaidaksi topin. (tietenkin sellaisen, jonka kaula-aukko ei yltä napaan asti) Juuri kun olin ovella lähdössä iskä huikkasi, että ota housut, koska aurinko menee pilveen. No, pakkasin housut mukaan. Pääsin sitten lähtemään ja pysäkillä tajusin, että olisi pitänyt pistää ne housut jalkaan. Taivas tosiaan oli pilvessä ja tuuli oli kylmä. Ajelin bussilla lounaspaikalle, ja silloin aurinko alkoi paistaa täydellä teholla. Tuli suorastaan hiki! Kävimme syömässä ja kun tulimme ulos, oli jälleen pilvessä. Ihanaa..
Harjoitukset olivat kentällä auringonpaisteessa. Kauhea helle. Reenasimme Virolaisten kanssa Kielikylpyä. Virolaisilla oli paljon vaikeammat kuviot, ilmeisesti suomalaiset aliarvioitiin. (tosin meillä oli vaikeuksia nykyisenkin ohjelman kanssa.) Harjoitukset sujuivat kyllä hyvin, vaikka pää meinasikin vähä väliä palaa.
Päivän reps: Kun lähdin silloin talkoohommiin lähdin ruokailusta isän kanssa samaa matkaa. Ovesta kulki kanssamme samaan aikaan muutama mies ja isäni totesi siihen: "Ka, Pörrrriäiset!" Miehet vastasivat "Pörriäiset, Pörriäiset.." Pörriäis-parat, eivät koskaan pääse eroon vitsistään. Nauroimme koko matkan. (jos et tiedä, klikkaa -> Nurmijärven Pörriäiset)
lauantai 16. kesäkuuta 2012
Suomi vs Viro
..Viro voittaa sata - nolla..
Kenraaliharjoituksissa sen näki. Virolaisilla tanssiryhmillä kauniit, aidot ja täydelliset puvut, sekä kauniit, suorat ja täydelliset rivit. Virolainen voi tehdä 20ihmisen rivin ja pyörittää sitä keskikohdan ympärillä polkka-askeleilla - ja rivi on täysin suora. Mistä erottaa suomalaisen ja virolaisen rivin? Virolainen rivi on täydellisen suora, suomalainen rivi, kuin juosten kustu. Eli siis epäsuora. Kaunista indeeeeeeed..
Meillä oli pientä paniikin poikasta kenraaliharjoituksissa. Kaikki olivat puvut päällä, koska kenraaliharjoitus kuvattiin ja kaiken piti olla tiptop. No, meillä oli paniikkia siitä, että prologin jälkeen oli poikien tikkuristiosio ja veljeni oli siinä mukana. Meidän esityksemme, eli Kielikylpy oli sen jälkeen. Veljeni täytyi siis juosta pois kentältä esityksensä jälkeen ja etsiä meidän jonomme portaiden yläpäästä nousevien katsomoiden takaa. Muuten hän myöhästyisi kentälle lähdöstä. Juuri viimeisillä sekunneilla veljeni ilmestyi huohottaen jonoon ja ehdimme juuri ajoissa lähtöön. Huhhuh!
Esityksemme jälkeen menimme takaisin nousevan katsomon luokse ja istuimme sitten kameran näköpiirin ulkopuolelle katselemaan muita esityksiä. Juttelimme siinä samalla kaikenlaista, kuten PA1:hden puvun kasvuvarat, jätkien arvet ja kaiken maailman toilailut. Kerroimme bussikokemuksia ynnä muuta sekavaa, kuten se, kun veljeni kanssa kerran keskitalvella toppahaalareissa kahlasimme kaupan aulan suihkulähteessä. Ä-ly-käs-tä.
Lopuksi kaikki tanssijat kerääntyivät kentälle ystävyystansseihin. Me emme olleet mukana, sillä kun ystävyystansseja kuuluteltiin, ei ohjaajamme ollut paikalla. Emme siis tienneet, että meidänkin piti olla siellä. Niinpä istuimme katsomossa katselemassa muita tanssijoita. Olimme ainoat kansallispukuiset koko katsomoissa. Hehheh..
Kun finaali oli loppu lähtivät tanssijat ryhmittäin riveissä kiertämään ensin koko kentän ja sitten pois näkyvistä. Ensin virolaiset ryhmät - täydellisine riveineen. Osa ryhmistä kulki jopa tanssiaskelein musiikin tahdissa. Viro = perfection.
Erotimme helposti missä kohtaa oli suomalainen ryhmä. Rivit päin mäntyä, löntystelyaskeleet.. Virolaiset kauniina edessä, suomalaiset juntteina takana. Kaunista, eiköh?
Päivän fail: Kun kaikki muut tanssijat harjoittelivat ystävyystansseja meidän 8henkinen ryhmämme löhöili varjossa. Jätkät puhkoivat sitten vesipulloihinsa reikiä ja alkoivat mennä vesisotaa. Päätin mennä mukaan ja täytin vesipulloni, sellaisen uomapullon jossa on se suukappale josta saa hyvin ruiskutettua vettä. Jätkät olivat hetkessä läpimärkiä.. Minä 1 - Jätkät 0 (ps. meillä oli tässä vaiheessa vielä siviilit, ei tietenkään villaisia kansallispukuja)
Kenraaliharjoituksissa sen näki. Virolaisilla tanssiryhmillä kauniit, aidot ja täydelliset puvut, sekä kauniit, suorat ja täydelliset rivit. Virolainen voi tehdä 20ihmisen rivin ja pyörittää sitä keskikohdan ympärillä polkka-askeleilla - ja rivi on täysin suora. Mistä erottaa suomalaisen ja virolaisen rivin? Virolainen rivi on täydellisen suora, suomalainen rivi, kuin juosten kustu. Eli siis epäsuora. Kaunista indeeeeeeed..
Meillä oli pientä paniikin poikasta kenraaliharjoituksissa. Kaikki olivat puvut päällä, koska kenraaliharjoitus kuvattiin ja kaiken piti olla tiptop. No, meillä oli paniikkia siitä, että prologin jälkeen oli poikien tikkuristiosio ja veljeni oli siinä mukana. Meidän esityksemme, eli Kielikylpy oli sen jälkeen. Veljeni täytyi siis juosta pois kentältä esityksensä jälkeen ja etsiä meidän jonomme portaiden yläpäästä nousevien katsomoiden takaa. Muuten hän myöhästyisi kentälle lähdöstä. Juuri viimeisillä sekunneilla veljeni ilmestyi huohottaen jonoon ja ehdimme juuri ajoissa lähtöön. Huhhuh!
Esityksemme jälkeen menimme takaisin nousevan katsomon luokse ja istuimme sitten kameran näköpiirin ulkopuolelle katselemaan muita esityksiä. Juttelimme siinä samalla kaikenlaista, kuten PA1:hden puvun kasvuvarat, jätkien arvet ja kaiken maailman toilailut. Kerroimme bussikokemuksia ynnä muuta sekavaa, kuten se, kun veljeni kanssa kerran keskitalvella toppahaalareissa kahlasimme kaupan aulan suihkulähteessä. Ä-ly-käs-tä.
Lopuksi kaikki tanssijat kerääntyivät kentälle ystävyystansseihin. Me emme olleet mukana, sillä kun ystävyystansseja kuuluteltiin, ei ohjaajamme ollut paikalla. Emme siis tienneet, että meidänkin piti olla siellä. Niinpä istuimme katsomossa katselemassa muita tanssijoita. Olimme ainoat kansallispukuiset koko katsomoissa. Hehheh..
Kun finaali oli loppu lähtivät tanssijat ryhmittäin riveissä kiertämään ensin koko kentän ja sitten pois näkyvistä. Ensin virolaiset ryhmät - täydellisine riveineen. Osa ryhmistä kulki jopa tanssiaskelein musiikin tahdissa. Viro = perfection.
Erotimme helposti missä kohtaa oli suomalainen ryhmä. Rivit päin mäntyä, löntystelyaskeleet.. Virolaiset kauniina edessä, suomalaiset juntteina takana. Kaunista, eiköh?
Päivän fail: Kun kaikki muut tanssijat harjoittelivat ystävyystansseja meidän 8henkinen ryhmämme löhöili varjossa. Jätkät puhkoivat sitten vesipulloihinsa reikiä ja alkoivat mennä vesisotaa. Päätin mennä mukaan ja täytin vesipulloni, sellaisen uomapullon jossa on se suukappale josta saa hyvin ruiskutettua vettä. Jätkät olivat hetkessä läpimärkiä.. Minä 1 - Jätkät 0 (ps. meillä oli tässä vaiheessa vielä siviilit, ei tietenkään villaisia kansallispukuja)
torstai 14. kesäkuuta 2012
~ Tanssipidot ~
Tanssipidot ovat nyt virallisesti alkaneet.
Tänään aamulla puin ylleni talkoopaidan, kaulaan STAFFi passi, jossa ilmainen bussilippu, Tanssipitolaukku mukaan ja eikun majoituksesta liikkeelle. Ensimmäinen kohde oli klassillinen koulu, missä oli ruokailu. (soitin isälle ja kysyin: "missä pirussa on tuomiokirkko?" Leimasinko itseni kenties turistiksi?
Löytyihän se koulu lopulta ja eikun syömään. Kalapuikkoja ja muussia. Ruuan jälkeen lähdin etsimään pyynikin palloiluhallia. Oli se vaan kyllä polleeta mennä bussiin ja näyttää STAFFi passia ja päästä ilmaiseksi. Palloiluhalli löytyi ja eikun harjoituksiin. Kielikylpyä harjoittelimme, vähän oli sähläystä kun kuvioita oli muuteltu. Maatilainen valitti muutoksista ja muutosten muutoksista. Pessimisti ja perfektionisti.. Mitä vielä? Sovinisti kenties? Ehei. Maatilainen on kiltti.
Harjoitukset kestivät piitkään, ainakin 3 tuntia. Ainoa ikävä juttu oli, että Pipo sai astmakohtauksen, eikä hänellä ollut piippua mukana. Auts! Onneksi oli juotavaa ja kohtauksesta selvittiin.
Harjoitusten jälkeen minä ja äiti otimme maisemakierroksen ökytaloalueella, kunnes lähdimme bussilla syömään. Pääsimme sitten sinne ja kun sain ruuan tarjottimelle olin vähällä pyörtyä. Riisiä ja naudanlihasuikalekastiketta. Ooh! Olin suorastaan taivaassa! Ruoka nimittäin oli taivaallista. Söin kaksi kukkuraista lautasellista ja melkein nuolin lautasenkin. (kaavin kyllä viimeisetkin kastiketipat veitsenkärjellä) Mikä huvittavinta, ruuan teki Tampereen ateria, jota paikalliset koululaiset sanoivat surkeaksi. Ilmeisesti meillä oli suurempi budjetti, kuin 0,70euroa..
Ruokailun jälkeen minä lähdinkin sitten Linnainmaan koululle majoitusvalvontaan. Työvuoroni kesti viidestä kahteentoista yöllä. Kun pääsin koululle, oli siellä juuri ryysis päällään. Porukka ravasi tiskillä kysymässä bussiaikatauluja, karttoja, suihkua, avaimia, vessaa, katuosoitteita, kauppaa ja ties mitä. Olin siinä vain, että "Tulin juuri, en tiedä mitään!" Mutta kun siinä pari tuntia olin, niin osasin jo sanoa heti, että suihku on siinä toisella käytävällä oikealla. Opin etsimään kansiosta luokannumerot, availemaan ovia, tappamaan hyttysiä ja laittamaan leipää kelmuihin. Ainoa vaikea oli kassalla rahojen lasku. Sain seiskan todistukseen, joten vähä väliä pysähdyin miettimään, että mitäs se sipsipussi ja karkkipussi maksoikaan. Onneksi asiakkaat olivat kärsivällisiä.
Kahdeksan aikaan tilanne rauhoittui ja ehdin oikein lukea lehteäkin, kun porukka oli harjoituksissa ja esityksissä. Sitten puoli kymmeneltä ilmestyi taas järjetön määrä pitolaisia, jotka vaativat heti kahvia, leipää, karkkia, sipsiä.. jne. Raah! Selvisin kuitenkin joten kuten hengissä. Vuoroni loppui kahdeltatoista, jolloin lähdin takaisin kämpille, kun yövuorolaiset tulivat tilalleni. Päivä on pulkassa.
Kirjoitan tätä kahdelta yöllä...
Tänään aamulla puin ylleni talkoopaidan, kaulaan STAFFi passi, jossa ilmainen bussilippu, Tanssipitolaukku mukaan ja eikun majoituksesta liikkeelle. Ensimmäinen kohde oli klassillinen koulu, missä oli ruokailu. (soitin isälle ja kysyin: "missä pirussa on tuomiokirkko?" Leimasinko itseni kenties turistiksi?
Löytyihän se koulu lopulta ja eikun syömään. Kalapuikkoja ja muussia. Ruuan jälkeen lähdin etsimään pyynikin palloiluhallia. Oli se vaan kyllä polleeta mennä bussiin ja näyttää STAFFi passia ja päästä ilmaiseksi. Palloiluhalli löytyi ja eikun harjoituksiin. Kielikylpyä harjoittelimme, vähän oli sähläystä kun kuvioita oli muuteltu. Maatilainen valitti muutoksista ja muutosten muutoksista. Pessimisti ja perfektionisti.. Mitä vielä? Sovinisti kenties? Ehei. Maatilainen on kiltti.
Harjoitukset kestivät piitkään, ainakin 3 tuntia. Ainoa ikävä juttu oli, että Pipo sai astmakohtauksen, eikä hänellä ollut piippua mukana. Auts! Onneksi oli juotavaa ja kohtauksesta selvittiin.
Harjoitusten jälkeen minä ja äiti otimme maisemakierroksen ökytaloalueella, kunnes lähdimme bussilla syömään. Pääsimme sitten sinne ja kun sain ruuan tarjottimelle olin vähällä pyörtyä. Riisiä ja naudanlihasuikalekastiketta. Ooh! Olin suorastaan taivaassa! Ruoka nimittäin oli taivaallista. Söin kaksi kukkuraista lautasellista ja melkein nuolin lautasenkin. (kaavin kyllä viimeisetkin kastiketipat veitsenkärjellä) Mikä huvittavinta, ruuan teki Tampereen ateria, jota paikalliset koululaiset sanoivat surkeaksi. Ilmeisesti meillä oli suurempi budjetti, kuin 0,70euroa..
Ruokailun jälkeen minä lähdinkin sitten Linnainmaan koululle majoitusvalvontaan. Työvuoroni kesti viidestä kahteentoista yöllä. Kun pääsin koululle, oli siellä juuri ryysis päällään. Porukka ravasi tiskillä kysymässä bussiaikatauluja, karttoja, suihkua, avaimia, vessaa, katuosoitteita, kauppaa ja ties mitä. Olin siinä vain, että "Tulin juuri, en tiedä mitään!" Mutta kun siinä pari tuntia olin, niin osasin jo sanoa heti, että suihku on siinä toisella käytävällä oikealla. Opin etsimään kansiosta luokannumerot, availemaan ovia, tappamaan hyttysiä ja laittamaan leipää kelmuihin. Ainoa vaikea oli kassalla rahojen lasku. Sain seiskan todistukseen, joten vähä väliä pysähdyin miettimään, että mitäs se sipsipussi ja karkkipussi maksoikaan. Onneksi asiakkaat olivat kärsivällisiä.
Kahdeksan aikaan tilanne rauhoittui ja ehdin oikein lukea lehteäkin, kun porukka oli harjoituksissa ja esityksissä. Sitten puoli kymmeneltä ilmestyi taas järjetön määrä pitolaisia, jotka vaativat heti kahvia, leipää, karkkia, sipsiä.. jne. Raah! Selvisin kuitenkin joten kuten hengissä. Vuoroni loppui kahdeltatoista, jolloin lähdin takaisin kämpille, kun yövuorolaiset tulivat tilalleni. Päivä on pulkassa.
Kirjoitan tätä kahdelta yöllä...
Tossuraati!
Tanssipidot starttasivat minun osaltani tossuraadilla!
Tänä vuonna Tampereella järjestetään Tanssipidot, virolaissuomalainen tanssitapahtuma. Onneksi ei ole kovin kaukana meiltä, joten saatoin osallistua ihan talkoisiinkin. Menen huomenna majoitusvahdiksi.
Mutta tänään oli lasten luokittelu Pakkahuoneella ja menin sinne lapsiraatilaiseksi. Mukana oli (valitettavasti) veljeni, sekä kaksi muuta ryhmästämme: Pipo ja Maatilainen. (Maatilainen sai nimensä siitä, että esityksessämme hän lauloi täyttä kurkkua: "MAATILAISEN KYLÄLLÄ..!!") Pipo sanoi, että odotamme jotain naista, jonka sitten piti kertoa meille, mitä tehdä. No, tuijotimme jokaisen ohikulkijan nimilappua yrittäen saada selville, missä oli etsimämme nainen. Yksi ohikulkija pysähtyi katsomaan, kun tuijotimme häntä. Hän tuli sitten lopulta luoksemme ja kysyi, olimmeko me lapsiraatilaisia. Sanoimme kyllä ja nainen vei meidät sivuun, jossa sitte jakoi meile lapsiraatipassit ja alkoi selittää työkuvaamme. Olimme siis lapsiraadissa, toisin sanoen tossuraadissa. Saimme tossuparin, eli siis supikkaat/kurpposet. Tehtävänä oli katsoa esitys ja antaa sitten sille joko yksi
Ensimmäisen konsertin jälkeen meille jäi pari tuntia aikaa seuraavaan konserttiin päätimme mennä kaupungilla käymään, kun kerran aikaa oli. Pipo kertoi, että Pakkahuoneen vieressä levalle Tullintorille oli avattu joku East Asian Mart, jossa myydään korealaista, japanilaista ja kiinalaista ruokaa & krääsää. Vau! Menimme siis siellä käymään. Kiertelimme kauppaa ties kuinka kauan ja vinguimme Pipon kanssa ihastuksista. Janjaneja, onnenkeksejä, nuudeleita, syömäpuikkoja, nuudelikulhoja, merilevää, viuhkoja, koriste-esineitä.. Aaah.
Ostin Pipon piikkiin purkin yanyaneja (suklaaseen dipattavia keskejä) ja onnenkeksin. Pipo itse osti viuhkan ja syömäpuikot. Maatilainen ei ostanut mitään.
Seuraavaksi menimme Arnoldsille syömään. Pipo pakotti minut ottamaan Toastin, kun hän itse söi Bagelin. En halunnut jalopenoa, joten otin aamupalaversion. Tajusin vasta liian myöhään, että siinä on yhdeltä puolelta paisettu kananmuna.. Jääks! Meinasi tulla hyvä leipä siinä kohtaa ylös. Puolijäykkä keltuasimössö.. Yöööörgh..
Arnoldsilta mentiin Keskustorille (hetken sähläyksen jälkeen) hakemaan ilmaista jätskiä. Ben&Jerry's jakoi ilmaista jäätelöä ja tottakaihan se piti käydä katsomassa. No, pästiin sitten torille ja siellä oli vastassa lissuarmeija. Kymmeniä likkoja minishortseissa ja topeissa, jätkiä shortseissa ja lippiksissä. Sullouduimme sekaan. Kun auto sitten ilmestyi torille, ryntäsi sen kimppuun kymmeniä teinejä kädet ojossa. Kuski tuli megafonin kanssa ulos ja ilmoitti, että jakelu (tirsk) alkaisi viiden minuutin kuluttua ja porukan pitäisi siirtyä, että saadaan auto aukiolle ja luukku auki. Kun sitten odoteltiin vähän aikaa, aukesi luukku ja jätskin jako alkoi. Teinit suorastaan sekosivat. Maatilainen, joka ilmoitti olevansa pessimisti, valitti koko ajan, että moinen touhu oli hullua ja että jäätelöhän se vain oli. Kun lopulta pääsimme luukulle (veljeni hyppi ja vaati saada cookiedough'n) ja saimme jätskit, oli seuraava ongelma päästä pois. Porukkaa tunki luukulle joka suunnasta! No, pääsimme kuitenkijn väljemmille vesille ja pessimistimme alkoi taas valittaa: "Huijausta! Tämä on ihan tavallista suklaajäätelöä!" Pessimisti mikä pessimisti..
Jätskin jälkeen palasimme tuomaroimaan. Pipo ja Maatilainen lähtivät heti viimeisen esityksen loputtua, heillä nääs oli talkoohommia heti tuomaroinnin jälkeen. Minä ja veljeni lähdimme kaikessa rauhassa kotiin.
Sellainen päivä. Huomatkaa, että blogipäivitys on päivän myöhässä. Kaikki tämä tapahtui siis keskiviikkona.
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Kesämökillä (2/2)
Keskellä korpea hyttysten keskellä
Veljeni kyllästyy helposti. Niinpä minun täytyi pitää hänelle silloin tällöin seuraa. Olenvähän melko tosi lapsenmielinen, joten leikkiminenkin sujuu, kun olen sillä päällä. Päätimme sitten mennä metsästysleikkiä, eli veljeni on metsästäjä ja minä olen joku eläin. Ainoa ongelma on se, että ihmisten kehoa ei ole tarkoitettu nelinkontin juoksemiseen. Hartiani ovat yhä kipeät. Muistaakseni leikki/peli päättyi 4-3, veljeni voittoon. Olin ensin tiikeri ja kuolin, sitten karhu, jolla voitin, sitten susi, joka kuoli.. jne. Kaikkein hämärin ottelu oli Kerberos vs alieni. Että jooo..
Miekkailimme me kepeilläkin, mutta se kävi tylsäksi, kun veli mätkäisi kaikin voimin minua peukaloon. Peukaloni on yhä kipeä. Auts.. (ja hokarit ette naura siellä, se oikeasti sattui!)
Oli meillä kyllä hauskaa kahvipöydässä, kun äiti kysyi, että kuka haluaa oikeaa maitoa kahviinsa. Olin melkein hypätä seinille, kun tajusin, että äiti oli ottanut maitotonkan mukaan. (linkki niille, jotka eivät tiedä mikä on maitotonkka) Äiti sanoi, että vaihtoehtoina on leikkimaitoa ja oikeaa maitoa. Kaiki tottakai halusivat oikeaa maitoa, kun sitä kerran oli tarjolla.
Maito saatiin Ahlmannin maitobaarista, josta saa käydä hakemassa käsittelemätöntä maitoa eurolla litra. Kävimme siellä isän kanssa Ahlmannin puutarhamessujen jälkeen. Olin siellä tuuraamassa isääni Maatiaisen myyjänä. Myin siemeniä ja mainostin Maatiasta, jne. Kävimme ostamassa maitoa ja isä vitsaili, että nyt ei tullut kyytön maitoa. (fingerporistrippi, jossa Vesa ei osta kyytön maitoa, koska se on kallista. Kotona maitotölkistä hyppää kyy..) Lähtiessämme huomasin, että meidän jälkeemme maitobaariin meni pariskunta kahden ämpärin kanssa. No huhhuh!
EU haluaa sulkea maitobaarin, koska se on "epähygieninen". Mitenniin?! Lehmät lypsetään konevoimalla, maito viilennetään desinfioiduissa säiliöissä ja tuotantoa vahditaan. Miten se voisi ola epähygienistä? Tai ehkä EU:ta vain potuttaa, kun maito on käsittelemätöntä..
Noniin, eksyin aiheesta. Takaisin kesämökille, missä sain ensimmäistä kertaa ajaa isän ruohonleikkuria. Siinä on painoraja, eli jos kuski on liian kevyt, ei kone käynnisty lainkaan ja se sammuu, jos paino katoaa. Eli lapset eivät saa konetta känytiin. Minäpäs painan jo hienot 61,1 kiloa, joten sain koneen käyntiin. En tosin kovin lujaa uskaltanut ajaa, jos kone vaikka karkaisi käsistä. Niinpä ajoin etanavauhtia kaksimetriä. Parempi se, kuin ei mitään.
Se siitä sitten. Pääsimme hengissä kotiin, mitänyt laskimme veljeni kanssa kilpaa hyttysen puremia. Veljeni voitti, yli 50 puremaa!
Veljeni kyllästyy helposti. Niinpä minun täytyi pitää hänelle silloin tällöin seuraa. Olen
Miekkailimme me kepeilläkin, mutta se kävi tylsäksi, kun veli mätkäisi kaikin voimin minua peukaloon. Peukaloni on yhä kipeä. Auts.. (ja hokarit ette naura siellä, se oikeasti sattui!)
Oli meillä kyllä hauskaa kahvipöydässä, kun äiti kysyi, että kuka haluaa oikeaa maitoa kahviinsa. Olin melkein hypätä seinille, kun tajusin, että äiti oli ottanut maitotonkan mukaan. (linkki niille, jotka eivät tiedä mikä on maitotonkka) Äiti sanoi, että vaihtoehtoina on leikkimaitoa ja oikeaa maitoa. Kaiki tottakai halusivat oikeaa maitoa, kun sitä kerran oli tarjolla.
Maito saatiin Ahlmannin maitobaarista, josta saa käydä hakemassa käsittelemätöntä maitoa eurolla litra. Kävimme siellä isän kanssa Ahlmannin puutarhamessujen jälkeen. Olin siellä tuuraamassa isääni Maatiaisen myyjänä. Myin siemeniä ja mainostin Maatiasta, jne. Kävimme ostamassa maitoa ja isä vitsaili, että nyt ei tullut kyytön maitoa. (fingerporistrippi, jossa Vesa ei osta kyytön maitoa, koska se on kallista. Kotona maitotölkistä hyppää kyy..) Lähtiessämme huomasin, että meidän jälkeemme maitobaariin meni pariskunta kahden ämpärin kanssa. No huhhuh!
EU haluaa sulkea maitobaarin, koska se on "epähygieninen". Mitenniin?! Lehmät lypsetään konevoimalla, maito viilennetään desinfioiduissa säiliöissä ja tuotantoa vahditaan. Miten se voisi ola epähygienistä? Tai ehkä EU:ta vain potuttaa, kun maito on käsittelemätöntä..
Noniin, eksyin aiheesta. Takaisin kesämökille, missä sain ensimmäistä kertaa ajaa isän ruohonleikkuria. Siinä on painoraja, eli jos kuski on liian kevyt, ei kone käynnisty lainkaan ja se sammuu, jos paino katoaa. Eli lapset eivät saa konetta känytiin. Minäpäs painan jo hienot 61,1 kiloa, joten sain koneen käyntiin. En tosin kovin lujaa uskaltanut ajaa, jos kone vaikka karkaisi käsistä. Niinpä ajoin etanavauhtia kaksimetriä. Parempi se, kuin ei mitään.
Se siitä sitten. Pääsimme hengissä kotiin, mitänyt laskimme veljeni kanssa kilpaa hyttysen puremia. Veljeni voitti, yli 50 puremaa!
Kesämökillä (1/2)
Keskellä korpea ziljoonan hyttysen kanssa
Meillä on kesä"mökki" keskellä korpea. Äidilläni, papallani ja mummillani on kolmeen pekkaan jaettu n.22hehtaaria metsää ja peltoa. Aina välillä pappa on myymässä omaa osuuttaan, mutta aina ehdimme estää sen. Äiti valkkasi osakseen pienimmän osan, mutta siinä on mökki ja peltomaata. (ja se paikallaan seisova lätäkkö, jossa asuu sudenkorentoja ja sammakoita)
Työnjako on mökillämme on melko selkeä: Isä hoitaa ruohonleikkuun ja peltotyöt, äiti keittää kahvin, tekee ruuan ja hoitaa mökin kun taas minä ja veljeni hoidamme sotkemis- ja ärsytyspuolen. Kyllä me silloin tällöin autammekin, jos/kun siitä maksetaan.
Autoimme veljeni kanssa isää istuttamaan perunoita. Isä leikkasi ensin perunamaalta ruohon, sitten merkkasi kepeillä suoran (ei-Nero-suoran) linjan ja antoi minulle perunapussin. Minä sitten laitoin perunoita maahan tasaisin välein kahdelle riville. Veli kulki perässä ja survoi perunoiden viereen maan alle härkäpapuja, jotka auttavat perunaa kasvamaan. Aina välillä pysähdyin sotimaan hyttysten kanssa ja tapoinkin niitä varmaan 20 joka pysähdyksellä. (Mistä näitä hyttysiä tulee!?) Lopulta pitkän istutuksen jälkeen menin takaisin mökkiin - jos sitä nyt voi mökiksi kutsua. Mökkime on tosi pieni verrattuna lussusmökkeihin meren rannoila. Mökissä on yksi huone ja se oli aiemmin toiminut rakennustyömaalla ilmeisesti vajana. Meillä onkin hauskaa välillä vitsailla katossa olevista kengän jäljistä. Hyvä puoli mökissä on se, että sen eristeet ovat tulenkestäviä. Mökki ei siis helpolla kärähdä. (paitsi sisältä ja ulkoa, eristeet eivät pala)
Kun tulin sisään, katseli äiti parhaillaan telkusta (joka on markka-ajalta ja menee rikki vain jos paiskaat sen parvekkeelta) jotain Titanicista. Istuin pöydän viereen ja äiti alkoi selittää ohjelmaa. Se oli dokumentti, jossa kerrottiin, miksi Titanic upposi ja miksi toinen laiva ei sitä auttanut. Itsekin luulin, että kapteeni vain oli huolimaton ja toista paattia ei kiinnostanut, mutta asia ei ollutkaan niin.
Oli peilityyni yö. Ei kuuta, vain tähdet. Titanic seilasi kylmän virtauksen ja lämpimän virtauksen rajamaille. Siellä kylmä aiheuttaa harhakuvia, kangastuksia. Horisontti näytti kuin nousevan ja tähdet alkoivat heti veden rajasta.Todellisudessa merenrajan ja taivaan välille jäi tumma tila, jota tähystäjät eivät nähneet. Juuri siinä tilassa oli jäävuori. Ammattitaitoiset tähystäjät eivät nähneet jäävuorta ennen, kuin oli jo liian myöhäistä. Laiva, joka sattui lähistölle ei tiennyt auttaa Titanicia, koska kangastukset vääristivät laivaa ja saivat sen näyttämään rahtilaivalta. Kaiken lisäksi se ei näyttänyt olevan edes vaarassa! Vaikka Titanicilta yritettiin lampulla morsettaa, ei siitäkään ollut apua. Kuvittele kirkas yö ja tuikkivat tähdet.. ja sinne yksi lamppu tuikkimaan. Mitään ei ollut tehtävissä. Matkustajillakin oli vähäiset mahdollisuudet, olihan vesi jääkylmää. Seuraavana päivänä mahtoi toisen laivan kapteenilla olla kivaa, kun kuuli katselleensa Titanicin uppoamista. Miesparka ei saanut koko elämänsä aikana mainettaan puhtaaksi..
Titanic-dokumentin jälkeen tuli videonpätkiä Japanin tsunamista. Katselin silmät pyöreinä, kun likainen vesi vei mukanaan autot, tavarat, laivat, jopa talot. Kamalaa.
Onneksi sen jälkeen tuli nauretavampaa ohjelmaa, nimittäin joku selitti sukupuolen neutraloinnista. Siinä oli äiti, joka kertoi kasvatustyylistään. Esimerkkinä oli hänen poikansa Taito, jota olisi voinut tytöksi luulla. Pojalla oli punaiset housut, valkoinen punakukallinen paita, olkapäille ulottuvat hiukset ja helminauha kaulassa. Mitä pirua?! Miksi pojista pitäisi tehdä tytön näköisiä? Tasa-arvolla ei ole tässä mitään tekemistä! Hullua..
Älä karkaa, tämä jatkuu vielä!
Meillä on kesä"mökki" keskellä korpea. Äidilläni, papallani ja mummillani on kolmeen pekkaan jaettu n.22hehtaaria metsää ja peltoa. Aina välillä pappa on myymässä omaa osuuttaan, mutta aina ehdimme estää sen. Äiti valkkasi osakseen pienimmän osan, mutta siinä on mökki ja peltomaata. (ja se paikallaan seisova lätäkkö, jossa asuu sudenkorentoja ja sammakoita)
Työnjako on mökillämme on melko selkeä: Isä hoitaa ruohonleikkuun ja peltotyöt, äiti keittää kahvin, tekee ruuan ja hoitaa mökin kun taas minä ja veljeni hoidamme sotkemis- ja ärsytyspuolen. Kyllä me silloin tällöin autammekin, jos/kun siitä maksetaan.
Autoimme veljeni kanssa isää istuttamaan perunoita. Isä leikkasi ensin perunamaalta ruohon, sitten merkkasi kepeillä suoran (ei-Nero-suoran) linjan ja antoi minulle perunapussin. Minä sitten laitoin perunoita maahan tasaisin välein kahdelle riville. Veli kulki perässä ja survoi perunoiden viereen maan alle härkäpapuja, jotka auttavat perunaa kasvamaan. Aina välillä pysähdyin sotimaan hyttysten kanssa ja tapoinkin niitä varmaan 20 joka pysähdyksellä. (Mistä näitä hyttysiä tulee!?) Lopulta pitkän istutuksen jälkeen menin takaisin mökkiin - jos sitä nyt voi mökiksi kutsua. Mökkime on tosi pieni verrattuna lussusmökkeihin meren rannoila. Mökissä on yksi huone ja se oli aiemmin toiminut rakennustyömaalla ilmeisesti vajana. Meillä onkin hauskaa välillä vitsailla katossa olevista kengän jäljistä. Hyvä puoli mökissä on se, että sen eristeet ovat tulenkestäviä. Mökki ei siis helpolla kärähdä. (paitsi sisältä ja ulkoa, eristeet eivät pala)
Kun tulin sisään, katseli äiti parhaillaan telkusta (joka on markka-ajalta ja menee rikki vain jos paiskaat sen parvekkeelta) jotain Titanicista. Istuin pöydän viereen ja äiti alkoi selittää ohjelmaa. Se oli dokumentti, jossa kerrottiin, miksi Titanic upposi ja miksi toinen laiva ei sitä auttanut. Itsekin luulin, että kapteeni vain oli huolimaton ja toista paattia ei kiinnostanut, mutta asia ei ollutkaan niin.
Oli peilityyni yö. Ei kuuta, vain tähdet. Titanic seilasi kylmän virtauksen ja lämpimän virtauksen rajamaille. Siellä kylmä aiheuttaa harhakuvia, kangastuksia. Horisontti näytti kuin nousevan ja tähdet alkoivat heti veden rajasta.Todellisudessa merenrajan ja taivaan välille jäi tumma tila, jota tähystäjät eivät nähneet. Juuri siinä tilassa oli jäävuori. Ammattitaitoiset tähystäjät eivät nähneet jäävuorta ennen, kuin oli jo liian myöhäistä. Laiva, joka sattui lähistölle ei tiennyt auttaa Titanicia, koska kangastukset vääristivät laivaa ja saivat sen näyttämään rahtilaivalta. Kaiken lisäksi se ei näyttänyt olevan edes vaarassa! Vaikka Titanicilta yritettiin lampulla morsettaa, ei siitäkään ollut apua. Kuvittele kirkas yö ja tuikkivat tähdet.. ja sinne yksi lamppu tuikkimaan. Mitään ei ollut tehtävissä. Matkustajillakin oli vähäiset mahdollisuudet, olihan vesi jääkylmää. Seuraavana päivänä mahtoi toisen laivan kapteenilla olla kivaa, kun kuuli katselleensa Titanicin uppoamista. Miesparka ei saanut koko elämänsä aikana mainettaan puhtaaksi..
Titanic-dokumentin jälkeen tuli videonpätkiä Japanin tsunamista. Katselin silmät pyöreinä, kun likainen vesi vei mukanaan autot, tavarat, laivat, jopa talot. Kamalaa.
Onneksi sen jälkeen tuli nauretavampaa ohjelmaa, nimittäin joku selitti sukupuolen neutraloinnista. Siinä oli äiti, joka kertoi kasvatustyylistään. Esimerkkinä oli hänen poikansa Taito, jota olisi voinut tytöksi luulla. Pojalla oli punaiset housut, valkoinen punakukallinen paita, olkapäille ulottuvat hiukset ja helminauha kaulassa. Mitä pirua?! Miksi pojista pitäisi tehdä tytön näköisiä? Tasa-arvolla ei ole tässä mitään tekemistä! Hullua..
Älä karkaa, tämä jatkuu vielä!
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Loma.. ♥
Vihdoinkin. ♥
Loma on alkanut. Se tarkoittaa myöhään valvomista ja kellon ympäri bailaamista. Minä aloitin jo eilen. Olin koneella kolmeen asti ja sitten hoipertelin nukkumaan. Aamulla kahdeksan aikaan isä pakkasi läppärin reppuun ja valmistautui lähtemään töihin. Veljeni sitten kysyi, mitä kello on, ja isä vastasi: "Kahdeksan. Myöhästyt koulusta." Totesin vain, että isääää.. Nauraen iskä lähti töihin.
Heräsin kunnolla vasta kymmeneltä, kun äiti pakotti minut kahville. Kävin juomassa kahvin ja palasin nukkumaan, vaikken pitkään enää jaksanutkaan. Touhusin siinä omiani, kunnes sitten pääsin tietokoneelle ja ropettamaan. Rento päivä siis.
Olimme juuri aloittamassa mahtavaa ropea Dr.Numan ja Iikoon kanssa, kun iskä yhtäkkiä karjui ovelta: "Soita veli kotiin!" (veljeni oli silloin kaverilla kylässä) Soitin ja kyselin samalla isältä, että miksi. Iskä ei vastannut. Kun olin soittanut, iskä kyseli tanhukengistä. (kurpposista) Kysyin, että kui, mutta iskä ei vastannut. Lopulta selvisi, että meidän piti mennä harjoituksiin. Maanantaina?! Harkathan on vasta keskiviikkona! Veli tuli kotiin ja lähdimme sitten autolle ja lopulta iskä suostui kertomaan, että olimme menossa Tanssipitojen harjoituksiin. Esiinnynhän minä Tanssipidoissa kentällä ja samoin Nordlekissa, joten hyvä osata tanssit. Mentiin sitten harjoituksiin, vastassa isän vanha ryhmä, jossa tanssijoiden ikäluokka on 45-80. Vanhin pari on kaikkein vetrein, virkein ja innokkain. Ohjaajakin on eläkeikää hipova.
Äidillä ja isällä on ollut hieman kärhämää ohjaajan kanssa. Syy: he ovat aina myöhässä. Tällä kertaa tosin vain äiti oli myöhässä, sillä hän oli ollut viemässä kirjoja kirjaston ja tuli siksi harjoituksiin myöhässä. No, ohjaaja sitten kysyi, että ketkä kaikki ovat tulossa kentälle esiintymään. Käsiä nousi ja hän laski parit.. sitten iskä ilmoitti, että minä ja pikkuvlejeni tulemme myös. Ohjaaja näytti hämmentyneeltä. "Aikuisten kuvioon?" Iskä nyökytteli ja ohjaaja facepalmasi. Voin kuvitella hänen ajatelleen: "Voi helvetti.."
No, harjoitukset sujuivat suht hyvin, vaikkemme kaikkia tansseja osannutkaan. Harjoitusten jälkeen kauppaan, sitten mäkkäriin ja lopulta taas kauppaan. Kotona olimme vartin yli kymmenen aikoihin - ja eikun koneelle.
Loma on alkanut. Se tarkoittaa myöhään valvomista ja kellon ympäri bailaamista. Minä aloitin jo eilen. Olin koneella kolmeen asti ja sitten hoipertelin nukkumaan. Aamulla kahdeksan aikaan isä pakkasi läppärin reppuun ja valmistautui lähtemään töihin. Veljeni sitten kysyi, mitä kello on, ja isä vastasi: "Kahdeksan. Myöhästyt koulusta." Totesin vain, että isääää.. Nauraen iskä lähti töihin.
Heräsin kunnolla vasta kymmeneltä, kun äiti pakotti minut kahville. Kävin juomassa kahvin ja palasin nukkumaan, vaikken pitkään enää jaksanutkaan. Touhusin siinä omiani, kunnes sitten pääsin tietokoneelle ja ropettamaan. Rento päivä siis.
Olimme juuri aloittamassa mahtavaa ropea Dr.Numan ja Iikoon kanssa, kun iskä yhtäkkiä karjui ovelta: "Soita veli kotiin!" (veljeni oli silloin kaverilla kylässä) Soitin ja kyselin samalla isältä, että miksi. Iskä ei vastannut. Kun olin soittanut, iskä kyseli tanhukengistä. (kurpposista) Kysyin, että kui, mutta iskä ei vastannut. Lopulta selvisi, että meidän piti mennä harjoituksiin. Maanantaina?! Harkathan on vasta keskiviikkona! Veli tuli kotiin ja lähdimme sitten autolle ja lopulta iskä suostui kertomaan, että olimme menossa Tanssipitojen harjoituksiin. Esiinnynhän minä Tanssipidoissa kentällä ja samoin Nordlekissa, joten hyvä osata tanssit. Mentiin sitten harjoituksiin, vastassa isän vanha ryhmä, jossa tanssijoiden ikäluokka on 45-80. Vanhin pari on kaikkein vetrein, virkein ja innokkain. Ohjaajakin on eläkeikää hipova.
Äidillä ja isällä on ollut hieman kärhämää ohjaajan kanssa. Syy: he ovat aina myöhässä. Tällä kertaa tosin vain äiti oli myöhässä, sillä hän oli ollut viemässä kirjoja kirjaston ja tuli siksi harjoituksiin myöhässä. No, ohjaaja sitten kysyi, että ketkä kaikki ovat tulossa kentälle esiintymään. Käsiä nousi ja hän laski parit.. sitten iskä ilmoitti, että minä ja pikkuvlejeni tulemme myös. Ohjaaja näytti hämmentyneeltä. "Aikuisten kuvioon?" Iskä nyökytteli ja ohjaaja facepalmasi. Voin kuvitella hänen ajatelleen: "Voi helvetti.."
No, harjoitukset sujuivat suht hyvin, vaikkemme kaikkia tansseja osannutkaan. Harjoitusten jälkeen kauppaan, sitten mäkkäriin ja lopulta taas kauppaan. Kotona olimme vartin yli kymmenen aikoihin - ja eikun koneelle.
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
~ Linnanmäki ~
Lintsillä firman piikkiin!
Fujitsu tarjoaa vuosittain (joka kesäkuu) työntekijöilleen 3 tuntia Linnanmäellä perheensä kera. Kävimme viime vuonnakin ja muistan, kuinka äiti halusi ensimmäisenä vessaan ja sitten kahvikuppeihin. Jatkettiin matkaa etiäppäin ja sitten olikin iskä jo raketissa. Kuvasin sen ja iskä vain vilkutti - sen minkä nyt siinä vauhdissa pystyi. Tuona kertana en itse oikein isoissa laitteissa käynyt. Pelkäsin vielä. Kävin vain Vuoristoradan (senkin kahdesti iskän kanssa) ja pari muuta lällyä.
Mutta tänä vuonna olikin ihan eri juttu. Olin silloin Särkkä kerralla mennyt kaikki laitteet (HalfPipea, aikamattoa ja sitäkeinukarusellia lukuunottamatta), joten en enää isoja laitteita pelännyt. Heti, kun saimme luvan lähdimme pikkuveljen kanssa Vuoristorataan, sitten Linnuradalle (siis siihen sisätiloissa olevaan vuoristorataan), jonka portilla veljeni yhtäkkiä päätti, ettei haluakaan. Sanoimme isän kanssa, että myöhäistä nyt ja niinpä veljeni ajelun jälkeen esitti/oli aivan kankea ja kauhistuneen näköinen, kun kuljettiin laitteeseen tulevan jonon ohi. Kun pääsimme tarpeeksi kauas veljeni nauroi. Hän sanoi tehneensä sen tahallaan, että jono säikkyisi.
Sitten menin (äidin käskettyä) veljeni kanssa siihen lohikäärmeajeluun. Kävin myös veljeni iloksi Kauhukujalla, tosin arvasin melkein aina, missä kohtaa jostain joku kiljuu, joten ehdin pistää sormet korviin, joten en säikähtänyt. Paitsi siellä lopussa sen hemmetin lasiluukun kohdalla. Luulin sitä peiliksi ja sitten hitto vie sieltä kuuluu meteliä ja välkkyy käärmeiden kuvia. Perhana, että säikähdin. (huomatkaa kesyjen kirosanojen käyttö) Kauhukujan lasisokkelo kuljettiin peräkanaa, iskä edellä. Perässämme tuli joku toinen perhe, jotka saivat helpon reitin, kun seurasivat meitä.
Sitten Salamaan. Menin yksin, että voisin sitten kertoa veljelleni kannattaako mennä. Jonotus kesti kaaaauan. Onneksi edessäni oli joku isä kahden pikkutytön kanssa ja kuuntelin heidän jutteluitaan. Lopulta päästiin portille neljän hengen vaunun luo ja pikkutyttöjen isän täytyi mennä ensin toisen tytön kanssa ja sitten toisen, sillä kumpikin tarvitsi huoltajan mukaansa. Toinen tyttö jäi odottamaan. Minä menin seuraavaan vaunuun ja sitten mentiin. Matka oli mukavan pitkä ja vauhtiakin oli. (vaikka Tornado on kyllä parempi) Kun pääsin pois, oli muu perhe jo vastassa ja veli vaatimassa minua Tulirekeen. Menin kiltisti jonoon hänen kanssaan ja jonottaessani soitin Dr.Numalle aikani kuluksi. Puhuimme roolipelihahmolleni syntyvistä kaksosveljistä ja heidän tulevaisuudestaan. Ei siis ulkopuolisten aihe. Sitten päästiin portille ja suljin puhelimen. Sanoin haluavani etupenkkiin. Veljeni sanoi haluavansa keskelle. Minä sanoin, että etupenkkiin. Eipäs kun keskelle. Riitelimme, kunnes minä totesin, että senkun menet keskelle, minä menen eteen. Veli ei halunnut mennä yksin, joten minä voitin ja odotimme uuden vaunun ja menimme eteen. Veli kyllä vannoi kostavansa, mutta en ottanut kuuleviin korviin.
Tulireessä on loppupäässä se kohta, joka ulkee jonon yli. Kiljuimme veljeni kanssa täyttä kurkkua siinä kohtaa, ja kyllä siellä jonossa katsottiin. Koko muu vaunu oli hiljaa ja me pottuillaksemme kiljuimme. Ja sitten naurettiin..
Päivän pilasi vesisade, joka alkoi loppuajasta. Menimme törmäilyautoihin (tiedän, ettei niissä saa törmäillä, MUTTA SEHÄN ON SE TARKOITUS) sateensuojaan. Kaikki omiin autoihin. Törmäilimme veljeni kanssa, isä tuli takaapäin (tirsk) ja äiti meni karkuun. (tuplatirsk) Sitten veljeni ja äiti menivät Vekkulaan. Itse en halunnut jonottaa sateessa, joten menimme isän kanssa Kehrään. Isä sanoi, että siitä on mahdoton pudota. Menimme kyytiin ja huomasin, ettei ollut muuta turvalaitteita, kuin turvavyö. Istuin metallihäkkyrässä turvavyössä. Tosi turvallinen olo. Sitten laite lähti liikkeelle.. Jep. Mahdoton pudota. Keskipakoisvoima painoi minut niin tuoliini, että en saanut edes kieltäni nousemaan. Siinä sitä sitten pyörittiin, kuin hullut..
Lähtiessämme ostimme popcornia, jota mussutin ahkerasti. Kotona olikin sitten öklö olo. Join vettä - ei auttanut. Nukuin - ei auttanut. Lopulta tein viimeisen: syöksyin vessaan oksentamaan. Heti olo parani! Totesin vain äidille: "Hemmetin popcornit.."
Fujitsu tarjoaa vuosittain (joka kesäkuu) työntekijöilleen 3 tuntia Linnanmäellä perheensä kera. Kävimme viime vuonnakin ja muistan, kuinka äiti halusi ensimmäisenä vessaan ja sitten kahvikuppeihin. Jatkettiin matkaa etiäppäin ja sitten olikin iskä jo raketissa. Kuvasin sen ja iskä vain vilkutti - sen minkä nyt siinä vauhdissa pystyi. Tuona kertana en itse oikein isoissa laitteissa käynyt. Pelkäsin vielä. Kävin vain Vuoristoradan (senkin kahdesti iskän kanssa) ja pari muuta lällyä.
Mutta tänä vuonna olikin ihan eri juttu. Olin silloin Särkkä kerralla mennyt kaikki laitteet (HalfPipea, aikamattoa ja sitäkeinukarusellia lukuunottamatta), joten en enää isoja laitteita pelännyt. Heti, kun saimme luvan lähdimme pikkuveljen kanssa Vuoristorataan, sitten Linnuradalle (siis siihen sisätiloissa olevaan vuoristorataan), jonka portilla veljeni yhtäkkiä päätti, ettei haluakaan. Sanoimme isän kanssa, että myöhäistä nyt ja niinpä veljeni ajelun jälkeen esitti/oli aivan kankea ja kauhistuneen näköinen, kun kuljettiin laitteeseen tulevan jonon ohi. Kun pääsimme tarpeeksi kauas veljeni nauroi. Hän sanoi tehneensä sen tahallaan, että jono säikkyisi.
Sitten menin (äidin käskettyä) veljeni kanssa siihen lohikäärmeajeluun. Kävin myös veljeni iloksi Kauhukujalla, tosin arvasin melkein aina, missä kohtaa jostain joku kiljuu, joten ehdin pistää sormet korviin, joten en säikähtänyt. Paitsi siellä lopussa sen hemmetin lasiluukun kohdalla. Luulin sitä peiliksi ja sitten hitto vie sieltä kuuluu meteliä ja välkkyy käärmeiden kuvia. Perhana, että säikähdin. (huomatkaa kesyjen kirosanojen käyttö) Kauhukujan lasisokkelo kuljettiin peräkanaa, iskä edellä. Perässämme tuli joku toinen perhe, jotka saivat helpon reitin, kun seurasivat meitä.
Sitten Salamaan. Menin yksin, että voisin sitten kertoa veljelleni kannattaako mennä. Jonotus kesti kaaaauan. Onneksi edessäni oli joku isä kahden pikkutytön kanssa ja kuuntelin heidän jutteluitaan. Lopulta päästiin portille neljän hengen vaunun luo ja pikkutyttöjen isän täytyi mennä ensin toisen tytön kanssa ja sitten toisen, sillä kumpikin tarvitsi huoltajan mukaansa. Toinen tyttö jäi odottamaan. Minä menin seuraavaan vaunuun ja sitten mentiin. Matka oli mukavan pitkä ja vauhtiakin oli. (vaikka Tornado on kyllä parempi) Kun pääsin pois, oli muu perhe jo vastassa ja veli vaatimassa minua Tulirekeen. Menin kiltisti jonoon hänen kanssaan ja jonottaessani soitin Dr.Numalle aikani kuluksi. Puhuimme roolipelihahmolleni syntyvistä kaksosveljistä ja heidän tulevaisuudestaan. Ei siis ulkopuolisten aihe. Sitten päästiin portille ja suljin puhelimen. Sanoin haluavani etupenkkiin. Veljeni sanoi haluavansa keskelle. Minä sanoin, että etupenkkiin. Eipäs kun keskelle. Riitelimme, kunnes minä totesin, että senkun menet keskelle, minä menen eteen. Veli ei halunnut mennä yksin, joten minä voitin ja odotimme uuden vaunun ja menimme eteen. Veli kyllä vannoi kostavansa, mutta en ottanut kuuleviin korviin.
Tulireessä on loppupäässä se kohta, joka ulkee jonon yli. Kiljuimme veljeni kanssa täyttä kurkkua siinä kohtaa, ja kyllä siellä jonossa katsottiin. Koko muu vaunu oli hiljaa ja me pottuillaksemme kiljuimme. Ja sitten naurettiin..
Päivän pilasi vesisade, joka alkoi loppuajasta. Menimme törmäilyautoihin (tiedän, ettei niissä saa törmäillä, MUTTA SEHÄN ON SE TARKOITUS) sateensuojaan. Kaikki omiin autoihin. Törmäilimme veljeni kanssa, isä tuli takaapäin (tirsk) ja äiti meni karkuun. (tuplatirsk) Sitten veljeni ja äiti menivät Vekkulaan. Itse en halunnut jonottaa sateessa, joten menimme isän kanssa Kehrään. Isä sanoi, että siitä on mahdoton pudota. Menimme kyytiin ja huomasin, ettei ollut muuta turvalaitteita, kuin turvavyö. Istuin metallihäkkyrässä turvavyössä. Tosi turvallinen olo. Sitten laite lähti liikkeelle.. Jep. Mahdoton pudota. Keskipakoisvoima painoi minut niin tuoliini, että en saanut edes kieltäni nousemaan. Siinä sitä sitten pyörittiin, kuin hullut..
Lähtiessämme ostimme popcornia, jota mussutin ahkerasti. Kotona olikin sitten öklö olo. Join vettä - ei auttanut. Nukuin - ei auttanut. Lopulta tein viimeisen: syöksyin vessaan oksentamaan. Heti olo parani! Totesin vain äidille: "Hemmetin popcornit.."
lauantai 2. kesäkuuta 2012
♥ Vapaus! ♥
Koulu loppui - lopultakin!
Kevätjuhla ja todistusten jako. Kouluvuoden vihoviimeinen päivä. Päivä, jolloin jätkät heittäytyvät päivänpäätteeksi maahan ja huutavat: "JES" (minä ainakin teen niin..) Tosin puvuissa on paha mennä maahan maate..
Juhla alkoi varttia vaille kahdeksan, tai ainakin silloin meidän piti olla luokassa. Heräsin vähän ennen puolta seitsemää siihen, että kännykkäni putosi sängyn ja seinän väliin. Siinä sitä sitten etsittiin laaservalon ja käsikopelon avulla. Lopulta sitten soitin pikkuveljen kännykällä siihen ja löytyihän se. Samoihin aikoihin kuului makuuhuoneesta äitin huuto, että hereille. Huusin takaisin, että olen jo hereillä. Vastaus oli "Jaa.."
Tunti aikaa syödä, käydä pesulla, kammata otsatukka, silittää mekko ja etsiä kengät. Kaikki sujui, kunnes katsoin syödessä kelloa. Viisi minuuttia aikaa. Perhana! Kauhealla kiireellä mekko päälle ja ulos. Pisteenä i:n päälle ulkona satoi kaatamalla. Odotin ovella, että isä avasi autn oven ja syöksyi ne kaksikymmentä metriä autoon. Nopein autoon meno i-ki-nä.
Perillä olin ajoissa, mutta ei siellä järin paljon porukkaa ollut. Luokkamme on pieni ja muutama ei edes tullut, joten väkeä ei ollut liiemmin. Katselin sitten jätkien vaatetusta, ja olin suoraan sanottuna pettynyt. Tuskin kolmellakaan kunon juhlavaatteita. Luokkamme hevarilla oli sama farkkuniittitakki, kuin aina ja tukka irokeesillä. Vieressä toinen jätkä arkivaatteissa. Nerolla sentään farkut ja siisti paita. Itselläni oli (ja on blogia päivittäessäkin) valkoinen, polvimittainen mekko, jossa valkoisia kukkakirjailuja.
Mentiin sitten juhlasaliin - tietenkin viimeisinä. Istuttiin sitten (minä tietenkin Neron viereen, bwahaha) ja odoteltiin juhlan alkua. Jätkät valittivat, kun ei saanut kännyköidä tuoda saliin. Vilkuilin siinä sitten ympärilleni, ja katse osui takanani olevaan luokkaan, jossa kaikki entisen luokan hokarit ja balleriinat. Katsoin jätkien asuja - kaikilla puvut! Siistit takit, housut ja kauluspaidat melkein kaikilla. (toteemipaalulla ei) Joka hokarilla puku päällä. Siinä meidän luokalle esimerkkiä!
Juhla itsessään oli melkoisen lyhyt ja tylsä. Ala-asteen juhlissa oli paljon kiinnostavampaa. Ensin oli jokin ysien musiikkiesitys. Rumpuja kitaraa ja hallelujaa. Ihan jees. En kauheasti seurannut, joten en muista tarkasti. Esityksen tyylillä lopetti eräs ysipoika, joka meni yksin lavalle akustisen kitaran kanssa ja veti soolona "What a wonderful world". Muutama pikkuvirhe tuli ja jokakerta joku nauroi. Minusta se oli vain söpöä. Harvalla olisi edes pokkaa mennä yksin lavalle. Poika lopetti rämpytykseen ja kaikki ysit nousivat jaloilleen huutaen ja taputtaen. Kuin jokin rokkikonsertin viimeinen biisi. Nero vieressä taputti teatraalisen hitaasti.
Kirjoittaisin lisää, mutta olemme serkkuni lakkiaisissa ja äiti niskan takana käskee pois koneelta. Myöhemmin lisää.
Kevätjuhla ja todistusten jako. Kouluvuoden vihoviimeinen päivä. Päivä, jolloin jätkät heittäytyvät päivänpäätteeksi maahan ja huutavat: "JES" (minä ainakin teen niin..) Tosin puvuissa on paha mennä maahan maate..
Juhla alkoi varttia vaille kahdeksan, tai ainakin silloin meidän piti olla luokassa. Heräsin vähän ennen puolta seitsemää siihen, että kännykkäni putosi sängyn ja seinän väliin. Siinä sitä sitten etsittiin laaservalon ja käsikopelon avulla. Lopulta sitten soitin pikkuveljen kännykällä siihen ja löytyihän se. Samoihin aikoihin kuului makuuhuoneesta äitin huuto, että hereille. Huusin takaisin, että olen jo hereillä. Vastaus oli "Jaa.."
Tunti aikaa syödä, käydä pesulla, kammata otsatukka, silittää mekko ja etsiä kengät. Kaikki sujui, kunnes katsoin syödessä kelloa. Viisi minuuttia aikaa. Perhana! Kauhealla kiireellä mekko päälle ja ulos. Pisteenä i:n päälle ulkona satoi kaatamalla. Odotin ovella, että isä avasi autn oven ja syöksyi ne kaksikymmentä metriä autoon. Nopein autoon meno i-ki-nä.
Perillä olin ajoissa, mutta ei siellä järin paljon porukkaa ollut. Luokkamme on pieni ja muutama ei edes tullut, joten väkeä ei ollut liiemmin. Katselin sitten jätkien vaatetusta, ja olin suoraan sanottuna pettynyt. Tuskin kolmellakaan kunon juhlavaatteita. Luokkamme hevarilla oli sama farkkuniittitakki, kuin aina ja tukka irokeesillä. Vieressä toinen jätkä arkivaatteissa. Nerolla sentään farkut ja siisti paita. Itselläni oli (ja on blogia päivittäessäkin) valkoinen, polvimittainen mekko, jossa valkoisia kukkakirjailuja.
Mentiin sitten juhlasaliin - tietenkin viimeisinä. Istuttiin sitten (minä tietenkin Neron viereen, bwahaha) ja odoteltiin juhlan alkua. Jätkät valittivat, kun ei saanut kännyköidä tuoda saliin. Vilkuilin siinä sitten ympärilleni, ja katse osui takanani olevaan luokkaan, jossa kaikki entisen luokan hokarit ja balleriinat. Katsoin jätkien asuja - kaikilla puvut! Siistit takit, housut ja kauluspaidat melkein kaikilla. (toteemipaalulla ei) Joka hokarilla puku päällä. Siinä meidän luokalle esimerkkiä!
Juhla itsessään oli melkoisen lyhyt ja tylsä. Ala-asteen juhlissa oli paljon kiinnostavampaa. Ensin oli jokin ysien musiikkiesitys. Rumpuja kitaraa ja hallelujaa. Ihan jees. En kauheasti seurannut, joten en muista tarkasti. Esityksen tyylillä lopetti eräs ysipoika, joka meni yksin lavalle akustisen kitaran kanssa ja veti soolona "What a wonderful world". Muutama pikkuvirhe tuli ja jokakerta joku nauroi. Minusta se oli vain söpöä. Harvalla olisi edes pokkaa mennä yksin lavalle. Poika lopetti rämpytykseen ja kaikki ysit nousivat jaloilleen huutaen ja taputtaen. Kuin jokin rokkikonsertin viimeinen biisi. Nero vieressä taputti teatraalisen hitaasti.
Kirjoittaisin lisää, mutta olemme serkkuni lakkiaisissa ja äiti niskan takana käskee pois koneelta. Myöhemmin lisää.
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Prinsessa?
..No prinsessapa hyvinkin.
Jollain näyttää olevan ongelmia kanssani. Sain kommentin, jossa naurettiin Prinsessa-lisänimelleni ja kuvailtiin minua sanoin "oot saatanan ruma!!!". Ensin ajattelin, että kivat, joku jonne koulustani päätynyt blogiini. Sitten tuli pieni mäsis, kun onhan se kuitenkin kolhu egolle. Lopulta kuitenkin vain nauroin. Minua on sanottu rumaksi siitä lähtien, kun menin kouluun. Milloin missäkin. "Joo Leia, kato vaan peiliin." "Tolla naamalla en puhuis" Olen tottunut siihen, joten en enää edes välitä. minua saisi vaikka tuntematon kadulla sanoa lehmäksi, ja vastaisin: "Niin minäkin sinua." Nauroimme äidin kanssa kommentille ja äiti luetteli hyviä vastauksia, kuten "Optikolla käynti kannattaa" ja "Et ole nähnyt äitiäni!"
Sinä, jolla on ongelmia: Tule sanomaan minulle kasvotusten, jos sinulla on asiaa. Kommentista voi päätellä, että olet miespuolinen, tai sitten vain häiriintynyt nainen. Jokatapauksessa minulle on yksi ja sama, mitä sinä minusta ajattelet. On tärkeämpääkin tekemistä..
Isälläni on isossa sydämeen vievässä verisuonessa tukos. Suoni on siis umpitukossa. Isällä oli jo pitkään ollut kipuja ja suonenvetoja ym. Meni sitten lääkäriin, jossa todettiin, ettei isän pitäisi enää olla edes hengissä. Kivat.. Ihme kyllä isällä on pienempi verisuoni, joka vie verta sinne, missä sitä tarvitaankin. Jos se pienempi suoni menee tukkoon, niin se on paipai isi. Lääkärit aikovat pallolaajennusta tukkeutuneeseen suoneen. Toivottavasti se onnistuu..
Mikä pahinta, isälle syötetään niitä halvatun kolesteroolipillereitä. Ei niistä ole mitään hyötyä! Aiheuttavat vaan sivuoireita! Tänäänkin kuulin keittiöstä kolahduksen ja äiti huusi minua apuun. kun pääsin sinne, oli isä kyljellään lattialla, tuoli kumossa ja äiti vieressä. Kuulin isän sanovan: "..Mitä mä täällä..?" Ilmeisesti hän oli pyörtynyt. ETTÄ SE NIISTÄ KOLESTEROOLIPILLEREISTÄ! Lisäksi isä on jo 56, joten pillerit senkun pahentavat...
Ja näin lopuksi selitän nyt vielä kerran, mistä tuo 'Prinsessa' oikein tulee. Sain nimeni Star Wars elokuvien mukaan, koska näytin synnyttyäni vähän Yodalta. (suipot korvat, suipot silmät, vähän valkoisia hiuksia ja vähän ryppyinen naama) Minua ei kuitenkaan voinut Yodaksi sanoa, joten isä päätti, että onhan niissä elokuvissa yksi nainenkin. Leia. Siitä se nimi sitten tuli, ja koska Leia oli elokuvissa prinsessa, on minuakin sanottu prinsessaksi. Jos jollain on vielä asian kanssa ongelmia, niin tulkoon itse sanomaan.
Jollain näyttää olevan ongelmia kanssani. Sain kommentin, jossa naurettiin Prinsessa-lisänimelleni ja kuvailtiin minua sanoin "oot saatanan ruma!!!". Ensin ajattelin, että kivat, joku jonne koulustani päätynyt blogiini. Sitten tuli pieni mäsis, kun onhan se kuitenkin kolhu egolle. Lopulta kuitenkin vain nauroin. Minua on sanottu rumaksi siitä lähtien, kun menin kouluun. Milloin missäkin. "Joo Leia, kato vaan peiliin." "Tolla naamalla en puhuis" Olen tottunut siihen, joten en enää edes välitä. minua saisi vaikka tuntematon kadulla sanoa lehmäksi, ja vastaisin: "Niin minäkin sinua." Nauroimme äidin kanssa kommentille ja äiti luetteli hyviä vastauksia, kuten "Optikolla käynti kannattaa" ja "Et ole nähnyt äitiäni!"
Sinä, jolla on ongelmia: Tule sanomaan minulle kasvotusten, jos sinulla on asiaa. Kommentista voi päätellä, että olet miespuolinen, tai sitten vain häiriintynyt nainen. Jokatapauksessa minulle on yksi ja sama, mitä sinä minusta ajattelet. On tärkeämpääkin tekemistä..
Isälläni on isossa sydämeen vievässä verisuonessa tukos. Suoni on siis umpitukossa. Isällä oli jo pitkään ollut kipuja ja suonenvetoja ym. Meni sitten lääkäriin, jossa todettiin, ettei isän pitäisi enää olla edes hengissä. Kivat.. Ihme kyllä isällä on pienempi verisuoni, joka vie verta sinne, missä sitä tarvitaankin. Jos se pienempi suoni menee tukkoon, niin se on paipai isi. Lääkärit aikovat pallolaajennusta tukkeutuneeseen suoneen. Toivottavasti se onnistuu..
Mikä pahinta, isälle syötetään niitä halvatun kolesteroolipillereitä. Ei niistä ole mitään hyötyä! Aiheuttavat vaan sivuoireita! Tänäänkin kuulin keittiöstä kolahduksen ja äiti huusi minua apuun. kun pääsin sinne, oli isä kyljellään lattialla, tuoli kumossa ja äiti vieressä. Kuulin isän sanovan: "..Mitä mä täällä..?" Ilmeisesti hän oli pyörtynyt. ETTÄ SE NIISTÄ KOLESTEROOLIPILLEREISTÄ! Lisäksi isä on jo 56, joten pillerit senkun pahentavat...
Ja näin lopuksi selitän nyt vielä kerran, mistä tuo 'Prinsessa' oikein tulee. Sain nimeni Star Wars elokuvien mukaan, koska näytin synnyttyäni vähän Yodalta. (suipot korvat, suipot silmät, vähän valkoisia hiuksia ja vähän ryppyinen naama) Minua ei kuitenkaan voinut Yodaksi sanoa, joten isä päätti, että onhan niissä elokuvissa yksi nainenkin. Leia. Siitä se nimi sitten tuli, ja koska Leia oli elokuvissa prinsessa, on minuakin sanottu prinsessaksi. Jos jollain on vielä asian kanssa ongelmia, niin tulkoon itse sanomaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)