torstai 28. kesäkuuta 2012

Homppelointia Särkänniemessä!

Vihdoinkin lajitovereiden seurassa!


Kuten varmaan olette huomanneet, en ole kirjoittanut moneen päivään. Siihen on hyvä syy. Tai siis monta syytä. Laiskuus, väsymys ja aiheiden puute. (ja se että olen keskittynyt enemmän Dr.Numaan, mutta siitä lisää myöhemmin) MUTTA, tänään menin särkkään tapaamaan Chibiconissa tapaamaani tyyppiä, Pikoa. Hän, Pipo ja Pikon pikkusisko (jolle keksin nimen ForeverAlone) menimme särkkään riehumaan. Aamulla 9:45 portin eteen. Olin siellä kymmeneltä. Perus. Meillä oli kuitenkin hyvin aikaa ja ensimmäisenä Piko, Pipo ja ForeverAlone halusivat HalfPipeen. Minä en mennyt. Pelottava laite. Niinpä seisoskelin odottamassa kun he menivät ajelulle. Ja menivät uudestaan.. Ja menivät uudestaan.. Kolmannen kerran jälkeen he suostuivat pois laitteesta ja menimme kiertelemään. Vuorossa oli Trombi, Troikka, TakeOff, MotoGee.. Kävimme kaikki laitteet läpi! Kävimme myös Tukkijoessa, mitä ennen kävimme Pikon kanssa hakemassa pikatatuoinnit. Otin PlayBoyPupun kaulaani! Bwahahaa! Piko otti lohikäärmeen käsivarteen ja totesi: Badass.


Sain myös huomata uusia piirteitä Pikossa, joita en ollut ennen huomannut. Hän on miehekäs! (hän on nainen) Leveät hartiat, punainen tukka, rillit ja miehekäs asenne. (ja hän sanoo kasvattaneensa kivekset..) Niinpä, kun hän tuli Troikassa istumaan samaan vaunuun hän laittoi kätensä harteilleni ja virnisti flirttimäisesti. Ai että nauratti. Lähellä toisessa vaunussa Pipo ja ForeverAlone nauroivat. Sitten mentiin Koskiseikkailuun ja nauroimme kaksimielisyyksille matkalla. Sinne mennessä Piko sanoi päättäväisesti kuuluvaan ääneen: "Olen bi-seksuaali!" Totesin siihen vain: "Samoin." ..Hetken hiljaisuus, kunnes keskustelu jatkui taas. Koskiseikkailussa Piko meni Pipon viereen (mökötin), ForeverAlone meni omalle penkille ja minä omalle. Piko virnisteli miehekkäästi ja veti Pipon kainaloonsa, minä otin rennosti omalla penkillä. Pipo katsoi minua, nauroi ja sanoi: "Olet nyt forever alone." Piko nauroi lujemmin ja totesi kovaan ääneen: "Forever a virgin!" Katsoin häntä loukkaantuneesti ja paukautin nyrkillä sitä-pyöreää-hommaa-josta-pidetään-kiinni. "F*ck!"


Ajelun jälkeen menimme ostamaan mansikoita, herneitä ja kirsikoita ja menimme portin eteen odottelemaan Pipon ja Pikon kaveria, jonka olisi pitänyt ilmestyä ajat sitten. Häntä sanotaan L:läksi. (Kirjoitan nyt Ällä, helpompaa) Söimme ensin mansikat pois, sitten mutustimme herneitä ja kirsikoita ja pervoilimme keskenämme. Sitten paljon puhuttu Ällä ilmestyikin. Lyhyt musta tukka ja rillit. Pipo syöksyi halaamaan, minä ja Piko jäimme pöydän ääreen, kunnes porukka tuli pöydän luo. Juttelimme hetken, Piko mm. sanoi Ällälle olevansa bi. Ällä halasi Pikoa ja räpsytteli silmiään. "Mulla on siis mahiksia?" Minä vieressä kiersin käteni Pikon niskaan ja virnistin: "Mä ehdin ensin." Ällä mökötti heti.


Menimme sitten porukalla Koskiseikkailuun, nyt meitä oli 5, joten Ällä meni Pipon viereen ja minä Pikon viereen. ForeverAlone oli jälleen yksin. Nauroimme ajelun aikana kaksimielisyyksille, juttelimme kaikenlaista asiaankuuluvaa ja kuulumatonta, kuten cosplaystä, coneista ja miehistä. 'Seikkailun' jälkeen jatkoimme alueen kiertelyä ja minut pakotettiin keinukaruselliin. Selvisin kuitenkin hengissä. Sen jälkeen käytiin Mekkulassa ja Tyrskyssä. Tyrskyssä yritimme epätoivoisesti napata kiinni radan vierellä kasvavista puista, mutta kätemme olivat liian lyhyet. Tyydyimme huutamaan, hoilaamaan "Trololololollololollololoo.." ja heiluttelemaan käsiämme. Ällä kiljui kauhusta.


Päivä oli vallan mainio! Minä ja Ällä olemme suorastaan sielunsiskokset. Hän pitää rasvaisesta maidosta, yaoista, piirtämisestä, kirjoittamisesta, huumorista, Pasilasta, SouthParkista, kahvista - ja hän on erittäin kaksimielinen. Lopetimme päivän käymällä planetaariossa ja akvaariossa, lopuksi minä, Piko, Pipo ja ForeverAlone kävimme HalfPipessä. Kamala laite! Pelkäsin kokoajan kuollakseni! Ja sitten äiti ja isä tulivatkin jo hakemaan minut. Hyvin vietetty päivä!


Päivän biisit: ~I believe I can fly, I believe I can touch the sky. Then I will fall down and dieee..
~Maa on niin kaaauuniis..
~Trololololollololollololoo.. Hahahahahaa..


Päivän kaksimielisyys: Minä koskiseikkailun jälkeen: "Yyh.. Oon vieläkin ihan märkä. :("
Ällä, joka tulee heti viereen: "Oi, sä oot vieläkin märkänä mulle. Olen aivan otettu!"
Minä: "..dafuk.."


ÄLKÄÄ OTTAKO TÄTÄ KIRJOITUSTA VAKAVASTI! OLIMME SOKERIHUMALASSA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti