~ Linnanmäki ~

Lintsillä firman piikkiin!


Fujitsu tarjoaa vuosittain (joka kesäkuu) työntekijöilleen 3 tuntia Linnanmäellä perheensä kera. Kävimme viime vuonnakin ja muistan, kuinka äiti halusi ensimmäisenä vessaan ja sitten kahvikuppeihin. Jatkettiin matkaa etiäppäin ja sitten olikin iskä jo raketissa. Kuvasin sen ja iskä vain vilkutti - sen minkä nyt siinä vauhdissa pystyi. Tuona kertana en itse oikein isoissa laitteissa käynyt. Pelkäsin vielä. Kävin vain Vuoristoradan (senkin kahdesti iskän kanssa) ja pari muuta lällyä.


Mutta tänä vuonna olikin ihan eri juttu. Olin silloin Särkkä kerralla mennyt kaikki laitteet (HalfPipea, aikamattoa ja sitäkeinukarusellia lukuunottamatta), joten en enää isoja laitteita pelännyt. Heti, kun saimme luvan lähdimme pikkuveljen kanssa Vuoristorataan, sitten Linnuradalle (siis siihen sisätiloissa olevaan vuoristorataan), jonka portilla veljeni yhtäkkiä päätti, ettei haluakaan. Sanoimme isän kanssa, että myöhäistä nyt ja niinpä veljeni ajelun jälkeen esitti/oli aivan kankea ja kauhistuneen näköinen, kun kuljettiin laitteeseen tulevan jonon ohi. Kun pääsimme tarpeeksi kauas veljeni nauroi. Hän sanoi tehneensä sen tahallaan, että jono säikkyisi. 
Sitten menin (äidin käskettyä) veljeni kanssa siihen lohikäärmeajeluun. Kävin myös veljeni iloksi Kauhukujalla, tosin arvasin melkein aina, missä kohtaa jostain joku kiljuu, joten ehdin pistää sormet korviin, joten en säikähtänyt. Paitsi siellä lopussa sen hemmetin lasiluukun kohdalla. Luulin sitä peiliksi ja sitten hitto vie sieltä kuuluu meteliä ja välkkyy käärmeiden kuvia. Perhana, että säikähdin. (huomatkaa kesyjen kirosanojen käyttö) Kauhukujan lasisokkelo kuljettiin peräkanaa, iskä edellä. Perässämme tuli joku toinen perhe, jotka saivat helpon reitin, kun seurasivat meitä.
Sitten Salamaan. Menin yksin, että voisin sitten kertoa veljelleni kannattaako mennä. Jonotus kesti kaaaauan. Onneksi edessäni oli joku isä kahden pikkutytön kanssa ja kuuntelin heidän jutteluitaan. Lopulta päästiin portille neljän hengen vaunun luo ja pikkutyttöjen isän täytyi mennä ensin toisen tytön kanssa ja sitten toisen, sillä kumpikin tarvitsi huoltajan mukaansa. Toinen tyttö jäi odottamaan. Minä menin seuraavaan vaunuun ja sitten mentiin. Matka oli mukavan pitkä ja vauhtiakin oli. (vaikka Tornado on kyllä parempi) Kun pääsin pois, oli muu perhe jo vastassa ja veli vaatimassa minua Tulirekeen. Menin kiltisti jonoon hänen kanssaan ja jonottaessani soitin Dr.Numalle aikani kuluksi. Puhuimme roolipelihahmolleni syntyvistä kaksosveljistä ja heidän tulevaisuudestaan. Ei siis ulkopuolisten aihe. Sitten päästiin portille ja suljin puhelimen. Sanoin haluavani etupenkkiin. Veljeni sanoi haluavansa keskelle. Minä sanoin, että etupenkkiin. Eipäs kun keskelle. Riitelimme, kunnes minä totesin, että senkun menet keskelle, minä menen eteen. Veli ei halunnut mennä yksin, joten minä voitin ja odotimme uuden vaunun ja menimme eteen. Veli kyllä vannoi kostavansa, mutta en ottanut kuuleviin korviin.
Tulireessä on loppupäässä se kohta, joka ulkee jonon yli. Kiljuimme veljeni kanssa täyttä kurkkua siinä kohtaa, ja kyllä siellä jonossa katsottiin. Koko muu vaunu oli hiljaa ja me pottuillaksemme kiljuimme. Ja sitten naurettiin..


Päivän pilasi vesisade, joka alkoi loppuajasta. Menimme törmäilyautoihin (tiedän, ettei niissä saa törmäillä, MUTTA SEHÄN ON SE TARKOITUS) sateensuojaan. Kaikki omiin autoihin. Törmäilimme veljeni kanssa, isä tuli takaapäin (tirsk) ja äiti meni karkuun. (tuplatirsk) Sitten veljeni ja äiti menivät Vekkulaan. Itse en halunnut jonottaa sateessa, joten menimme isän kanssa Kehrään. Isä sanoi, että siitä on mahdoton pudota. Menimme kyytiin ja huomasin, ettei ollut muuta turvalaitteita, kuin turvavyö. Istuin metallihäkkyrässä turvavyössä. Tosi turvallinen olo. Sitten laite lähti liikkeelle.. Jep. Mahdoton pudota. Keskipakoisvoima painoi minut niin tuoliini, että en saanut edes kieltäni nousemaan. Siinä sitä sitten pyörittiin, kuin hullut..


Lähtiessämme ostimme popcornia, jota mussutin ahkerasti. Kotona olikin sitten öklö olo. Join vettä - ei auttanut. Nukuin - ei auttanut. Lopulta tein viimeisen: syöksyin vessaan oksentamaan. Heti olo parani! Totesin vain äidille: "Hemmetin popcornit.."