Mitä tekisimmekään ilman heitä?
Äitini auttoi minut yli koemasennuksesta, ja nyt on jo harppihaavat paranemaan päin. Ilman äitiä en kai olisi tästä selvinnyt. Onneksi olen niin positiivinen ja äiti auttavainen. Ystäväni auttoivat myös. Kiitos heillekkin, jos joksus tämän lukevat. Kun masentaa, kannattaa kuunnella ystäviä, niin miehiä kuin naisia, vaikkei huvittaisikaan. He osaavat useimmiten auttaa.
Asiasta kukkaruukkuun (kuten yhdellä kaverillani on tapana sanoa) eli seuraava aihe. Olen ollut viime päivinä hieman hämmentynyt. Eräs hyvä ystäväni tunnusti pari päivää sitten, että hän saattaa olla ihastumassa minuun. Eipä siinä muuten mitään, paitsi että ystäväni sattuu olemaan naispuolinen.. Miten asiaan pitäisi reagoida? "Hyi lesbo!" ja katkaista välit? Olla samantien samaa mieltä ja kääntyä samalle polulle? Vai odottaa ja antaa asian kyteä itsekseen, kunnes se selviää? Taidan valita kolmannen vaihtoehdon, eli katsella, kuinka tässä käy. Ystäväni on mukava ja tiedän että hän ei välttämättä halua olla bi-seksuaalinen. En minäkään asiaa ole pahemmin miettinyt, kun ei ole tätä asiaa ennen vastaan tullut. Nyt kun se on tullut vastaan, olen hämmentynyt. Olen nähnyt jo muutaman unen jossa suukottelen ystäväni kanssa. Herättyäni olen aina yhtä hämmentynyt. Anteeksi toisto, mutten keksi muuta sanaa kuin 'hämmentynyt'. Tai ehkä yllättynyt.. Samapa se.
En ole kertonut äidilleni vielä. Seuraan asiaa hetken, ja päätän sitten mitä teen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti