Vihaan masennusta
Se iskee aina väärään aikaan. Varsinkin tänään. Meillä oli aamulla ensimmäisellä tunnilla ruotsin koe, enkä tietenkään ollut lukenut, joten en muistanut mitään. Raivostuin itselleni ja aloin vedellä lyijytäytekynällä käteeni viivoja. Kipeäähän se teki, mutta olin niin vihainen itselleni, että halusin tuottaa kipua. Tunnin päätteeksi kädessäni oli jo muutama punertava viiva. Seuraavaksi oli matematiikan tunti, joten sain käsiini harpin. Harpeissa on pieni terä, jolla taas vedin viivoja käsiini. Pian oli koko vasen käsivarsi punaisilla viivoilla. Taisin ylireagoida hieman..
Ystäväni keksi keinon piristää. Tänään kun oli se penkkaripäivä, kun ylioppilaat heittävät karkkia rekoista ja kiljuvat. Saimmo luvan poistua koulusta tunniksi mennä keräämään karkkia. Olihan se hauskaa. Takaisin tullessa oli takin taskut täynnä mässytettävää. Myös rekkojen kylkiin laitetut kuvat olivat hienoja ja hauskoja.
Päivän päätteeksi kävin hakemassa postista tädin lähettämät älyttömän ihanat villasukat, joissa oli kolmea erisävyistä vihreää ja luonnonvalkoista. ♥
Päivän vinkki: Älä viiltele tai vedä viivoja käsiisi. Se sattuu ja jättää rumat jäljet.
Päivän mysteeri:
Mitkä näistä ovat suomalaisia kuntia?
a) Isä, Pani, Lehmiä
b) Setä, Nussi, Nautoja
c) Eno, Veteli, Karjaa
Vastaukset kommentteihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti