torstai 23. helmikuuta 2012

Vuosisadan nuha!

Aa.. Aaa.. AaaTSIH!

Jep, nuha mikä nuha. Nenä vuotaa, kuin olisi poskiontelot täynnä jotain kirkasta nestettä ja aivastelen tuon tuostakin. Hajuaisti muutti lämpöisempiin maihin, samoin tasapaino. Äiti käski pukeutua lämpimästi, jottei nuha pahene. No, niinhän minä tein: pitkät housut, pitkähihainen paita, äidin iso villatakki, kaulahuivi ja villasukat. Vielä toppahousut ja pipo niin asukokonaisuus on valmis! Pitkähihainen paitani tosin kärsii, sillä en aina jaksa lähteä etsimään paperia ja pyyhinkin nenäni siis hihaan. Paitani on siis ylt'ympäri kuivuneessa räässä.. Yöks.

Aamukahvin ääressä äiti kertoi jälleen lukeneensa por vauvasivustoilta kaikkea mielenkiintoista. Yksi asia oli se, että meillä kaikilla todella on suojelusenkelit, tai yhteinen voima, johon kaikki on yhteydessä. Asiasta puhunut nainen selitti näin, että kun ihminen on, ajattelee ja voi hyvin, saa hän myös kokea hyviä asioita. Kun syö, ajattelee ja voi huonosti, kokee huonoja asioita. Täysin loogista! Tältä 'voimalta' voi myös pyytää joitain asioita, mutta pitää miettiä, mitä toivoo. Olen tästä asiasta samaa mieltä ja tässä muutamia esimerkkejä:
~Minua otti viidennellä ja kuudennella luokalla päähän se, että vain nätit tytöt saivat seuraa. No, ajattelin sitten, että voi jos joku pitäisi minustakin. Ja kas kummaa, sain toki ihailijan, mutta luokan noloimmasta, ärsyttävimmästä ja oudoimmasta tyypistä. Poika oli xboxriippuvainen ja muutenkin hieman.. no.. seko. Vuosi myöhemmin eräs toinenkin pyysi minua ulos, mutta tätä henkilöä ei oikein voi positiivisesti kuvailla.. 
~Eräs tuntemani naishenkilö lähti etsimään vanhaa koulukaveriaan Helsinkiin. Nainen tosin ei tiennyt ystävänsä nykyistä puhelinnumeroa, eikä tarkkaa osoitetta, joten ystävän löytäminen olisi melkoisen työlästä. Hän siinä sitten ajattei, että olisi todella kiva löytää se ystävä. Ystävä löytyi seuraavasta kadunkulmasta..
PS: Tämä EI ole käännytysteksti, kirjoitan vain kuulemiani asioita esille, jotta muut saavat niitä lukea ja mietiskellä. En yritä loukata mitään uskontoa enkä ketään yksittäistä henkilöä. Olisin kiitollinen, jos ette haastaisi minua tästä oikeuteen.

Toinen äitini kertoma juttu oli 17vuotiaasta suomalaisesta tytöstä, jolla on vakava ongelma. Tyttö on vaaleahiuksinen, hoikka ja nätti, mutta hänellä on kasvuhäiriö. Kuppikoko on K. 
Voitte kuvitella, mitä tytölle huudellaan kaduilla ja koulussa. Lisäksi vielä fyysiset ongelmat, kuten selkäkipu ja lihassärky ja tottakai niitä tissejäkin särkee, kun venyvät ja roikkuvat. Pienennysleikkaukseen hän ei pääse, ennenkuin kasvu loppuu, eli 21vuotiaana. Tyttö kommentoi asiaa: "Miten minä kestän siihen asti?" Osanottoni tyttöparalle..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti