Kahviholisti

Totta se on, olen riippuvainen kahvista

Eilen kouluun lähtiessäni olin normaalia väsyneempi ja päätäni särki. Ei sellaista terävää kipua vaan tympeää jomotusta. Menin jokatapauksessa kouluun - ja nukahtelin tunneilla. Ensimmäisen tunnin nukuin melkein kokonaan ja toisella tunnilla torkahtelin, enkä jaksanut keskittyä mihinkään. Välitunnilla yritin nukkua, mutta en millään nukahtanut. Matikan tuplatunneilla ihme kyllä pysyin hereillä. (saattaa johtua siitä, että pidän geometriasta)

Välitunnilla keskustelin Neron, Taikurin ja Piirtäjän kanssa nukahtelustani ja mietin siihen syytä. Yhtäkkiä tajusin, etten ollut juonut aamulla kahvia, vaan kaakaota. Aloin muistella edellistäkin päivää, enkä ollut silloinkaan juonut, kuin pienen kupillisen. Kofeinin vajaus! Nero tuijotti minua ja alkoi taputtaa hitaasti ja sarkastisesti, sanoen: "Onneksi olkoon. Olet kahviriippuvainen."

Liikuntatunnilla pärjäsin puoli tuntia, sitten päänsärky iski aaltona ja oli pakko istua alas. Tunnin jälkeen soitin äidille ja puhuin asiasta. Äitini suorastaan nauroi: "Hehhee, sulla on vieroitusoireita." Emme kumpikaa ota asiaa kovin vakavasti. Kahvi on hyvää ja siitä pääsee eroon, mikäli haluaa. Mutta miksi haluaisin? Sama asia, kuin sanoisit englantilaiselle, että tee on myrkkyä!

Että näin. Hyvää huomenta!

ps. yli 10 000 katsomiskertaa!

~ The Magic of Winter ~

Hetalia meet-up ~ 2.11.2013

Hey, look, english!
 !Warning!
This text includes loads of inside jokes and Hetalia.

I randomly chose to write a text in english. (and I'm certanly going to regret it after a few lines..)
So. Me and my friends MissNuma95 and Sora chose to put up a Hetalia meeting at my home town. Well, it was MissNumas idea and Sora actually did all the work.. Ok, I was just the photographer.

Anygays Anyways, it was awesome! Absolutely awesome! I met MissNuma and Sora on friday and we went to film a CMV (cosplay music video) we're doing. I'm this random bad guy who comes outta nowhere and beats the sh!t out of England (Sora). Cool, huh? Though I did accidentally hit Sora in the face.. twice. I stood there atleast 3 minutes hugging her and apologising.

When our camera ran out of battery we went to the railway station to wait for our third friend - Miss Perfect. Seriously. She's absolutely perfect. She can cosplay anyone and anything and do it perfectly. She has done Pirate!England, military England, casual Prussia, casual Finland, military Lithuania.. She's just too perfect. Sometimes it annoyes us others, but we still love her. I will call her Iggy, since she cosplayed as England during the meeting.
 (I'm starting to regret that I chose to write in english...)

When we had the whole trio we went to Soras place. We dumped our stuff upstairs and derped for the evening. We also had a mini larp. MissNuma acted as America, who was having doubts of England cheating on him. Iggy acted as England. It was quite fun to listen, actually.

The next morning I woke up hugging MissNuma. By the way, there's nothing better than to fall asleep while hugging someone. It's just.. great. Anyways, our mission was to wake up Sora. She had to re-do the ahoge in MissNumas wig, help me with my wig and dress up herself, too. When nothing else worked, MissNuma went to laugh into Soras ear - and not just any laugh, the "honhonhon" laugh. Sora wasn't happy.

When we were ready we went to the railway station to pick up our group. And with 'group' I mean more than 30 hetalians. That's a lot of screaming girls in costumes. Once we had everything, we walked through the city as a weird parade. Our parade ended up in a park - and that's where things got wild. Everyone put there bags down and went around making new friends, talking, larping, drawing and laughing. MissNuma ran around as America and slapped everyones ass when she got the chance. (I slapped back as revenge) I wiggled my eyebrows at Iggy everytime we talked, 'cause I know she hates it. I'm so mean.

During our meeting, nothing went wrong. No one got hurt, it didn't rain, cops didn't arrest us, nothing. Absolutely perfect. When the meeting was over and we went home, all three of us thanked Doitsu for the awesome day. (inside joke, Doitsuism)

Awesome meet-up was awesome ♥

Nauru pidentää ikää

Siispä tässä teille muutama ikää pidentävä vitsi. Nauttikaa. ♥

Oli alkanut taas kerran ala-asteen oppitunti. Opettaja teki arvoituksia oppilaille:

“Kuinka on mahdollista asettaa reikä yhteen reikään?”

Koko luokka tuumi tiiviisti tätä visaista arvoitusta. Etupenkin saparopäinen Liisa alkoi hurjasti viitata tyypillinen perseennuolijan virne naamallaan.

“No Liisa, mikä on tämän arvoituksen ratkaisu?” Liisa nousee pulpetistaan vastaamaan koko luokan eteen.

“Laitetaan peukalot ja pikkusormet yhteen ja työnnetään suun ympärille!”, Liisa vastasi hymy vain leventyen.

“Oikein hyvä”, opettaja sanoi. “No mitenkäs saadaan kolme reikää laitettua yhteen reikään?” Luokkaan laskeutui hiljaisuus. Kotvan kuluttua Liisa alkoi taas hurjasti heiluttaa kättään. Opettaja pyysi Liisaa taas tulemaan luokan eteen.

Kimeällä äänellä Liisa vastaa: “Laitetaan taas sormet yhteen ja levitetään ympyrä niin, että nenäkin mahtuu siihen” “Hienoa, Liisa, hienoa”

Luokan takana alkaa kuulua supinaa ja ärtymys on huomattavissa, kun Liisa on taas kerran päässyt loistamaan. Nyt opettaja tekee vielä yhden kysymyksen: “Kuinka sitten viisi reikää saadaan yhteen reikään?” Muutkin alkavat miettiä kuumeisesti oikeata vastausta. Liisa itsevarmasti heiluttaa pystyssä olevaa kättään ja pyytää vastauslupaa.

Petri takana tuntuu myös tietävän vastauksen ja nostaa käden pystyyn, mutta kuten arvattavaa, opettaja antaa lempioppilaansa taas kerran vastata. “Levitetään vielä oikein kovasti sormia niin, että silmät mahtuvat mukaan” Opettaja vuolaasti kehuu Liisaa, joka on niin ylpeä itsestään.

Petri suivaantuneena saamastaan kohtelusta nostaa käden pystyyn, jolloin opettaja kysyys Petriltä: “Niin Petri, mitä asiaa sinulla oikein on?” Minulla olisi vielä yksi arvoitus. Kuinka on mahdollista saada yhdeksän reikää yhteen reikään?”

Opettajakin alkaa miettiä kuumeisesti. Ihme kyllä Liisakaan ei tällä kertaa osaa vastata asetettuun kysymykseen, ja esittää loukkantunutta. “No Petri, mikä on vastaus tähän arvoitukseen”, opettaja kysyy.

- Otetaan nokkahuilu ja työnnetäään se Liisan perseeseen…

Fun Facts

1) Ruuan matka suusta vatsaan kestää 7 sekuntia.
2) Ihmisen hius kestää 3 kilon painolastin.
3) Miehen penis on kolme kertaa pidempi kuin peukalo.
4) Lonkkaluu on yhtä kovaa kuin sementti.
5) Naisen sydän lyö nopeammin kuin miehen sydän.
6) Ihmisen jalkapohjassa on noin sata miljardia bakteeria.
7) Nainen räpyttää silmiään kaksi kertaa nopeammin kuin mies.
8) Käytämme 300 lihasta vain pysyäksemme pystyssä.

- Naiset ovat jo lukeneet tämän viestin mutta miehet tuijottavat vieläkin peukaloaan…

B747 lähtee ylittämään Tyyntämerta. Koneessa on amerikkalainen kapteeni ja italialaissyntyinen perämies. Kone nousee yhdysvalloista ja noin tunnin lennon jälkeen kuuluu hirvittävä pamahdus ja ohjaamosta huuto kimittävällä, italialaisella aksentilla: “Capitan, Capitan, our engine number four is on fire!!!” Amerikkalaiskapteeni katselee pienen hetken tilannetta ja sanoo: “Mitäs helvettiä tämä on? Tämä on amerikkalainen lentokone, pystyn lentämään tätä vielä kolmellakin moottorilla!!”

Matka jatkuu hetken normaalisti, kunnes kuuluu toinen pamaus ja huuto: “Capitan, Capitan, our engine number three is on fire!!” Amerikkalainen kapteeni vastaa: “Mitäs helvettiä tämä on? Tämä on amerikkalainen lentokone, pystyn lentämään tätä vielä kahdellakin moottorilla!”

Matka jatkuu edelleen, ja seuraavaksi pamahtaa kahdesti!
Perämies: “Capitan, Capitan, I think we have lost our last engines too!!!”
Kapteeni: “Okay, we have the parachutes!”
Perämies: “But what about the passangers?!?”
Kapteeni: “F*ck the passangers!”
Perämies: “But do we have the time for that?!?!?”

Vitsi.net

Empatian Prinsessa

Olen nyt virallisesti nimittänyt itseni empatian prinsessaksi

Huomaan ympärilläni aina vain enemmän ja enemmän ihmisiä, joilla on jokin henkinen tai fyysinen ongelma, josta he eivät pääse yli. Yhdellä ystävälläni on adhd, toisella rasitus astma, kolmas saa paniikkikohtauksia, neljäs tupakoi ja viides viiltelee masennuksen vuoksi. Jo toista vuotta olen kuunnellut heidän surujaan ja auttanut parhaani mukaan. Olen lohduttanut ja naurattanut, jotta paha olo menisi ohi tai unohtuisi takavasemmalle. Useimmiten olen onnistunut siinä.

Entä minä itse? Minulla ei ole mitään fyysisiä ongelmia, ei allergioita, ei mitään. Vain huono yleiskunto, mutta se johtuu laiskuudestani ja tietokoneriippuvuudesta. Henkisiä ongelmiakaan ei tietääkseni ole. Minulla on melko hyvä itsetunto. En pidä itseäni muita huonompana enkä parempana. (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) Minussa ei ole mitään, mille en voisi mitään, joka haittaisi elämääni. (mikäli hämähäkkipelkoa lasketa)
 Päivä päivältä tunnen itseni yhä onnekkaammaksi.

Rippileirin aikana koin ensimmäisen henkisen romahduksen. Kurjan päivän jälkeen yksinkertaisesti romahdin. Hajosin palasiksi. Itkin, kuin vauva. Mutten itseni takia. Ystävieni ja ympärillä olleiden ihmisten takia.
Päivän aluksi puhuimme koulukiusaamisesta. Uusi ystäväni kertoi siitä, kuinka häntä oli kiusattu ja kuinka hän oli kiusannut muita. Jossain kohtaa puhetta aloin niiskuttaa. Olen tunteellinen ihminen ja liikutun todella helposti. Asiaa ei lainkaan parantanut se, että sen jälkeen yksi isosista kertoi kouluajoistaan ja lopuksi vielä yksi ex-alkoholisti kertoi elämästään. Masennuin. Illalla ystäväni sai paniikkikohtauksen pastorimme suututtua hänelle ja hän oli mennyt vessaan itkemään ja oksentamaan. Kun näin hänet, hän vapisi ja oli kalpea, kuin lakana. Pelkäsin hänen kuolevan. Menimme kuuntelemaan ns. iltasadun ja huomasin silloin, että yhdellä isosella oli lukihäiriö. Kun palasimme takaisin kämpille, kuulin, että yhden tytön muki oli mennyt rikki ja että hänen isänsä oli juoppo.

Sitten romahdin. Menin ulos, otin kännykkäni, soitin MissNumalle ja selitin itkien koko kamalan päiväni. Itkeminen auttoi, mutta sillä oli seurauksia: Ohjaajamme luulivat, että minulla oli jokin hätänä ja muut riparilaiset katselivat minua opudosti seuraavana päivänä.

Tänään eräs ystäväni kertoi, että hänellä saattaa olla jokin syömishäiriö. Masennuin tottakai. Minua harmittaa niin paljon, kuinka muilla menee niin huonosti. Ottaisin vaikka laktoori-intoleranssin tai pähkinäallergian, kunhan ystäväni eivät kärsisi niin paljon.

Anteeksi tämä masentava päivitys, taitaa olla kuukautiset tulossa..

!! Tracon 8 !!

TRACOOON! WUUUUUUUU!
  ! Varoitus: sisältää animesanastoa ja sisäpiirivitsejä !

Jes! Vihdoinkin! Olin odottanut koko vuoden ja lopulta Tracon* oli täällä! Ainoa animetapahtuma, johon minulla on varaa. Varautukaa pitkään tekstiin, sillä kerron teille aivan kaiken...

Päivä 1 - Lauantai
Tracon oli viime viikonloppuna (14.-15. päivä). Koska asun melko lähellä tapahtumapaikkaa, pääsin sinne pyörällä. On tämäkin, mennä nyt coniin* pyörällä..
Menin paikalle puolikymmeneksi jonottamaan lippuja kahdelle turri* kaverilleni, jotka tulisivat vasta myöhemmin. He pelkäsivät lippujen loppuvan (mitä suuresti epäilin) ja pyysivät minua hankkimaan liput etukäteen. Hyvänä ystävänä jonotin ja varasin heille kokoviikonlopun liput.

Sitten itse tapahtumaan. Ihmisiä (ja niitä kaukaisesti muistuttavia olentoja) oli aivan liikaa! Koko rakennus oli aivan piukkaan porukkaa! Ihme, että mahduin hengittämään. Etsin äkkiä ystäväni Soran, jonka seurassa pysyttelin jonkin aikaa. Odottelin nimittäin tekstaria yhdeltä toiselta ystävältä, jonka minun oli määrä tavata. Hän cossasi Venäjää (Hetaliasta) ja halusin päästä puhumaan hänelle.
Pyörimme Soran kanssa pitkin rakennusta, kunnes sain Venäjältä tekstarin ja lähdin ulos. Siellähän Venäjä seisoskeli Pikachun ja Suomen vieressä. (kyseisen Suomen salanimi on Jorma) Halasin Venäjää ja vaihdoimme lyhyesti pari sanaa, sitten hän lähti etsimään muita Hetalisteja. Minä lähdin etsimään turriystäviäni, jotka olivat minulle neljäkymppiä auki..

Matkalla turrien luokse heseen kuulin eräältä koulukaverilta, että lauantain liput olivat loppu. Huhhuh! Oli sittenkin hyvä, että jonotin. No, menin heseen turreja tapaamaan, sain rahani ja kerroin, että liput olivat loppuneet pari tuntia sen jälkeen, kun olin varannut heille liput. He suorastaan palvoivat minua ja nimittivät minua uudeksi Messiaaksi.. Heheh, Messias Leia.

Saatuani rahani menin taas etsimään Soraa ja tämän ystäviä, sillä aioimme mennä yhdessä katsomaan Kingdom Hearts pianokonserttia. Jonotimme kymmenisen minuuttia, sitten menimme ovelta kysymään, miksemme pääse sisään. Saimme kuulla, että salissa oli tilaa enää yhdelle henkilölle. Hiukan harmitti. Ei muukaan auttanut, kuin mennä etsimään muuta tekemistä.
Ehdotin porukalle, että menisimme syömään, sillä vatsani kurni melko äänekkäästi. Minulla ei ollut, kuin vajaa tunti aikaa, sillä halusin päästä näkemään cosplaydeitin*, joka oli heti pianokonsertin jälkeen. Heitä oli vaikea suostutella, sillä kahdella heistä ei ollut nälkä. Lopulta he lähtivät viemään tavaroita narikkaan. Matkalla huomasin Venäjän istuvan nurmikolla ja pysähdyin juttelemaan. Aika kului, eikä porukka palannutkaan. Vilkaisin kelloa ja unohdin tyystin syömisen. Cosplaydeittiin oli enää puoli tuntia! Pyysin Venäjää mukaani ja lähdimme sitten jonottamaan cosplaydeittiin.
Jonotimme vajaa 20minuuttia, sitten jono alkoi liikkua. Yhtäkkiä kuitenkin jonon pää alkoi palata takaisin päin. Saimme kuulla, että sali olikin jo täynnä. MITÄH?! Ei voi olla totta! Se esitys, jota odotin vuoden, menisi minulta sivu suun?? Olin vähällä puhjeta itkuun. Olin vihainen järjestäjille, sillä he eivät olleet tyhjentäneet salia konsertin jälkeen. Pianokonsertissa olleet olivat jääneet paikoilleen istumaan, eikä juuri kukaan päässyt katsomaan cosplaydeittiä. Perkele!!

Turhautuneena lampsin Venäjän perässä myyntipöydille. Tekstasin Soralle, mutta hän ei vastannut. Yritin myös soittaa, mutta hän ei vastannut. Arvelin, että hänellä oli kiire, joten en soitellut enempää. Mahaani kuitenkin alkoi jo sattua nälän takia ja yritin saada Venäjää mukaani mäkkärille. Hän totesi kylmästi, että oli jo käynyt syömässä. Hetken päästä sain soiton Soralta ja hän kertoi, että oli käynyt ystävineen mäkkärissä. Olin taas vähällä puhjeta itkuun. Olin missannut lempiesitykseni ja nyt vielä joutuisin kävelemään yksin syömään.

Maha kurnien ja mieli maassa laahustin vailla päämäärää. Törmäsinkin sitten yhteen tuttavaani (jolle annan salanimeksi Maggie), jonka kanssa lähdin myyntipöytiä katselemaan. Piristin itseäni ja ostin itselleni kolme Hetalia aiheista pinssiä. Hetken kierreltyämme päätimme mennä hyvissä ajoin jonottamaan Cosplay kilpailuun, johon Sorakin osallistui. Menimme vajaa tunti etuajassa isoon saliin johtavaan jonoon ja istuimme lattialle. Piiitkän jonotuksen jälkeen pääsimme saliin ja vieläpä melkein eturiviin. Kolmen tunnin ajan kärsin nälkää ja ihailin toinen toistaan upeampia cosplayesityksiä ja -asuja. Soran astuessa lavalle taputimme ja huusimme "Hyvä, Sora!!". Hän ei voittanut, mutta ei se mitään. Tärkeintä on huomio, eikö vain?

Cosplaykisan jälkeen Maggie suostui kävelemään kanssani mäkkärille. Olin niiin onnellinen!

Päivä 2 - Sunnuntai
Sunnuntaina aamulla minulla ei ollut niin kova kiire. Sain nukkua rauhassa, sillä ainoa esitys, jonka halusin nähdä, oli Rintamasuunnan Hetalia cosplayesitys, joka alkoi yhdeltätoista. Menin kaksikymmentä yli kymmenen jonottamaan. Melkein tärisin jännityksestä, sillä olen Rintamasuunnan fani. He ovat Suomen cosplayparhaimmistoa! Lopulta jono liikkui ja pääsin saliin. Syöksyin heti niin eteen, kuin pääsin. Ja esitys oli aivan mahtava. Hymyilin kuin idiootti koko ajan ja räpsin kuvia sen verran, minkä pystyin. Esityksen loputtua sali tyhjennettiin seuraavaa esitystä varten. Niinpä niin, eipä voitu tehdä samaa eilen...

Loppu päivän istuin puistossa hetalistien keskellä ja juttelin. Minulla oli yllättävän hauskaa. Sain jopa uuden ystävän, joka sanoi vitsillä olevansa Yolo McSwagginston.

Tosin.. Koko iltapäivä ei sujunut täysin mutkattomasti. Yhdessä vaiheessa Venäjä tekstasi minulle ja kysyi, missä olin. Kerroin olevani Hetalia porukoissa. No, hän sitten saapui, muttei heti huomannut minua, olin nimittäin siviileissä, toisin kuin lauantaina. Venäjä itse oli myös vaihtanut cossia, nyt hänellä oli tummansininen peruukki, valkoinen paita, punamusta kravatti ja katana selässään. (sillä hetkellä hän cossasi demonia, joten uusi salanimi on Demoni)
Lähetin hänelle viestin "right behind you" ja hän vilkaisi vierellään ollutta Pikachua, joka nyökkäsi ja varmisti, että olin heidän takanaan. Demoni näytti v!ttuuntuneelta. Hän kiersi pitkän ympyrän, astui luokseni ja sanoi murhanhimoinen katse silmissään: "Juokse." Kysyin, mitä olin tehnyt väärin ja Pikachu sanoi, etten ollut kertonut, missä olin. Demoni veti hitaasti katanan selästään ja vetäessään terävää miekkaa ulos tupesta hän tuijotti minua ja sanoi: "Run, bitch." Ja mitäkö tein? Juoksin, nauroin ja huusin apua, kun Demoni juoksi perässäni katana käsissään.

Juoksutettuaan minua ja Soraa hän lopulta pisti katanan takaisin tuppeen ja ojensi minulle Hetalia vihkon synttärilahjaksi. Gee, thanks! Ensin meinaat tappaa minut, sitten annat lahjan?

Että sellainen Tracon tänä vuonna!

Sanasto:
Tracon = Tampere con
con = convention (tapahtuma, messu)
turri = Turreiksi sanotaan niitä, jotka pukeutuvat fursuitteihin, eli omiksi eläinhahmoikseen
cosplaydeitti = Sokkotreffit cosplay hahmoille. Herra/Neiti X istuu ja kysyy kysymyksiä, sermin toisella puolen kolme vastaa kysymyksiin ja vastausten perusteella herra/neiti X valitsee sielunkumppaninsa.

Paljon onnea minä

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan..

Jälleen vuosi lähempänä kuolemaa. Täytin eilen 15. Vähäiset ystävät lähettivät tekstareilla onnitteluita ja täti lähetti kuvaviestin, kuten joka vuosi. Naamakirjassa oli muutama onnittelu ja TET:issä kaksi tyyppiä onnitteli (kun olin ensin ilmoittanut syntymäpäivästäni).
Lahjani koostuivat piirrustuksista ja rihkamakoruista, joita ystäväni minulle antoivat.
Kotiväellä ei yksinkertaisesti ollut varaa antaa minulle lahjoja. Mutta ei se mitään, sain sentään rahaa viikonlopun Traconia varten. ♥ Jes! Viidenkympin budjetti! 20 enemmän kuin viime vuonna

Anteeksi tämä masentava päivitys, mutta olen väsynyt ja kuuntelen masentavaa musiikkia. Tämä yhdistelmä = tympääntynyt olo. Älkää ottako minusta mallia.

Hyvää yötä!

TET - päivä 1

Jälleen kerran on aika Työelämään Tutustumisen..

Tässä sitä nyt taas ollaan. TET. Nyt se kestääkin jo kaksi viikkoa. Mutta ei huolta, en aio päivittää blogiani joka päivä, vain ehkä muutaman päivityksen jos ehdin ja vain siksi, että OPO (opinto-ohjaaja) vaatii, että kirjoitan päiväkirjaa TET kokemuksestani.

Ensin hieman taustatietoa. Koska olen nyt yhdeksännellä luokalla, TET:tini kestää 2 viikkoa. Meillä oli viikko aikaa etsiä TET paikka. Koska olen laiska ja saamaton, en tietenkään edes yrittänyt löytää paikkaa. Viikon päätteeksi menin OPO:n luokse ja kerroin, etten ollut löytänyt ajoissa paikkaa. Hän kysyi, mistä olisin kiinnostunut. Kerroin, että minusta on kivaa järjestellä asioita. Niinpä hän sitten lykkäsi minut S-markettiin.

Työpäiväni alkoi yhdeksältä. Heräsin puoli kahdeksan (painettuani torkkunappia puoli tuntia) ja tein itselleni evääksi ruisleivän. Olin näet unohtanut hakea OPO:lta ruokailulapun, joten minulle ei ollut missään ilmaista ruokaa. Lähdin puoliyhdeksän maissa pyöräilemään ja olin sopivasti kymmentä vaille perillä. Perillä minut ohjattiin yhden myymälätyöntekijän luokse (jonka nimeän Pelleksi, sillä totesin hänet työpaikan vitsailijaksi), jolla oli vieressään joku poika, jota arvelin koon perusteella kahdeksasluokkalaiseksi. Meidät vietiin isoon, haisevaan hissiin ja sen kautta lastausalueelle, joka haisi vielä pahemmalta. Ajatelkaa mätänevää lihaa ja pilaantuneita vihanneksia märissä pahvilaatikoissa. Siltä se haisi. Yök!
 Taukohuoneessa meille annettiin työvaatteet: harmaat hanskat, musta pitkähihainen ja sen päälle sininen S-marketin t-paita. Sitten saimme puukot. Tiedättehän sellaiset, joilla revitään pahvilaatikoista teipit? Siniset ja hienot. Harvassa TETpaikassa saa puukon heti aluksi.

Sitten varsinaisiin töihin. Meille annettiin kärryllinen ruokaa ja näytettiin, mihin ne menevät. Sitä teimme koko päivän. Pistimme tavaroita hyllyyn, järjestelimme ja veimme pahvia roskiin. Ihan kivaa sinänhä, tosin päivän päätteeksi oli selkä kipeä.

Että sellaista. Parin päivän päästä saatte tietää, onko tapahtunut jotain maailmaa mullistavaa. Ciao!

Guinnesin Maailmanennätys!

Hell yeah! Teimme sittenkin ennätyksen!

Tänään Särkänniemessä Tampereella yritettiin videopelihahmojen kokoontumisen maailmanennätystä. Ennätys (470) oli tehty Australiassa vuonna 2012. Viime vuonna oli yritetty ennätystä Särkänniemessä, mutta ennätys oli jäänyt sadalla vajaaksi. Tänä vuonna yritettiin uudestaan.

Ystäväni Pipo oli kertonut minulle tapahtumasta ja päätti osallistua cosplay asullaan: Sora pelistä Kingdom Hearts. (annan hänelle muuten uudeksi salanimeksi Sora, sillä Pipo kuulostaa tyhmältä..) Itselläni ei ole mitään hienoa cosplay asua, mutta MissNuma keksi minulle asun: Sims hahmo. Se on videopeli hahmo ja siten lasketaan! Niinpä printtasin netistä itselleni sims timanttikuvioisen A3:sen ja taittelin siitä timantin. Sitten Soran kanssa teimme siitä pantaan sopivan. Tai no.. Minä leikkasin ja taittelin, Sora teki rautalangasta tukikehikon ja liimasi kuumaliimalla. Hän onnistui myös polttamaan sormensa, mistä tunnen huonoa omaatuntoa. :(

Menimme sitten lauantaina aamulla Särkänniemeen puvut päässä. Kaverini Sora cossissaan, minä Sims-timantti päässä. Äitini ja pikkuveljeni olivat pukeutuneet Angry Birdeiksi. Kaikki kerääntyivät aidatulle alueelle, missä jokaiselle jaettiin lappu, jossa oli numero. Olin kolmassadaskolmaskymmeneskuudes pelihahmo. Heti huomasin, etten todellakaan ollut ainoa Sims-hahmo. Lisäkseni paikalla oli ainakin 20 muuta Sims-hahmoa. Sims-hahmojen lisäksi näin monta Mariota, monta Luigia, monta Angry Birdiä ja yllättävän monta TF2 (team fortress 2) hahmoa. Näin myös kaksi Sly Cooperia, muutaman Assassinin ja Minecraft hahmoja. Pelihahmoja oli siis montaa sorttia.

Kun arvonnassa oli jaettu muutama palkinto, ilmoitti henkilökunta pelihahmojen määrän: 497. WUUU! Maailmanennätys! JIIIHAAA!

Myöhemmin...
...menimme ravintolaan, jossa Soran äiti on töissä. Ensin olin vaivaantunut ja nolo, kun tajusin, että Soran isä aikoi maksaa minulle ruoat. Lopulta suostuin tilaamaan ruokaa. Aika kului ja ulkona alkoi hämärtyä, sitten jossain vaiheessa tajusin, että istun ravintolan terassilla romanttisessa valaistuksessa.. Sora cossaajan kanssa. Melkein täydelliset treffit. <3

Sitten ilotulitus alkoi. Sora ei pitänyt kovasta paukkeesta, sillä se muistutti häntä ukkosesta. Niinpä hän siirtyi erittäin nopeasti istumaan syliini ja peitti korvansa. Tunsin oloni erittäin miehekkääksi, kun pidin häntä sylissäni koko ilotulituksen ajan. Paukkeen loputtua hän istui takaisin paikalleen ja katseli nolona sivuun. Välillä hän vilkaisi minua, mutta katsoi taas sivuun. Saattoi johtua siitä, että virnuilin kuin mikäkin jätkä..

Automatkalla nojasimme toisiimme puoliunessa. Aws.

IT'S OVER 9000!!!

WOOOOOO! Katsomiskerrat 9043!!

Jeee! Enpä yhtään ole tätä odottanut. Halusin niiiin päästä laittamaan tämän otsikon ja nyt pääsin. Taidanpa juhlistaa asiaa oikein hymiöllä. :D

Käytänpä tämän "erityisen" blogipäivityksen kertomaan koulun alusta. Meillä koulut alkoivat tiistaina. Ensimmäisenä päivänä ei tapahtunut juuri mitään erityistä, tosin tein ennätyksen: uuden kouluvuoden ensimmäinen välitunti ja Kääpiö suuttui minulle. Hän vain nosti nenänsä pystyyn ja harppoi pois. En ollut varma, mitä olin tehnyt, joten seuraavalla välitunnilla menin kysymään häneltä. Selvisikin, että hän oli suuttunut Sienelle ja Creeperille, eikä minulle..

Keskiviikkona aloitin päivän tuntia etuajassa. En ollut sisäistänyt sitä, että koulu oli alkanut tiistaina, eikä maanantaina, joten luulin, että oli tiistai. Niinpä katsoin tiistain lukujärjestystä ja menin kouluun kahdeksaksi. Ihmettelin, kun ketään ei näkynyt ja soitin äidille, joka ilmoitti, että olikin keskiviikko ja koulu alkoi yhdeksältä. Että näin.

Muina päivinä ei ole tapahtunut mitään järin ihmeellistä, paitsi että aloitimme neljän hengen kesken Sormusten Herra henkisen roolipelin. Mukana on minä, Creeper, harvoin naurava ystäväni jolle annan nyt uudeksi nimeksi Dota (dota2 pakkomielteen vuoksi) ja uskomattoman hyvin piirtävä jätkä, jonka nimeän Piirtäjäksi. Kävimme keskiviikkona kirjastossa suunnittelemassa hahmoja ja ensi lauantaina menemme Creeperin luokse pelaamaan ensimmäisen session, eli heittelemme noppia. Jei!

En tiedä kuinka moni tätä blogia oikeasti lukee.. ehkä pari tyyppiä.. Miksiköhän edes kirjoitan tänne..

Rakas, sinusta on tullut ilkeä

Kun ystävän kanssa ei haluaisi viettää aikaa..

Minulla on eräs ystävä, jonka kanssa ei aina ole niin mukavaa, kuin toivoisin. Hän on hevoshullu, tauoton pälpättäjä ja mikä pahinta - muotitietoinen.

Minun oli tänään määrä tavata ystäväni kaupungilla. Puin ylleni yhdet lempivaatteistani, omatekemäni shortsit (vaaleansiniset joissa söpöjä värikkäitä ympyröitä) ja vihreän t-paidan. Otin mukaan 12euroa varmuuden varalta. Lähdin sitten kohti keskustaa. Lähtö vähän viivästyi, koska kahvituokio äidin kanssa venyi. Olin keskustassa kymmenen yli kolme. Jäin sitten odottelemaan. Odotin ja odotin. Puoli neljä vilkuilin kelloa ja huokaisin turhautuneesti. Naiset..

Lopulta hän käski minun kävellä Sokokselle, sillä hänen äitinsä toi hänet sinne. Kohtasimme Sokoksen aulassa. Hymyilin hänelle, mutta hämmennyin huomatessani miten hän katsoi minua. Hän katseli minua lähes kauhistuneena. Sitten hän nauroi kättään vasten. Vilkuilin olkapääni yli oliko takanani jotain huvittavaa. Sitten tajusin hänen nauravan minulle. Kysyin tietenkin että mikä naurattaa ja hän osoitti vaatteitani. Sitten hän puisteli päätään, kuin ei voisi uskoa että laittaisin jotain sellaista päälleni. Minun teki todella mieli potkaista häntä, mutta hän on niin lyhyt ja laiha, että varmaan lahoaisi käsiin.
Hänellä itsellään oli yllään tosi lyhyet farkkushortsit ja musta toppi. Ja maastokuvioiset tennarit, joita hän esitteli ylpeänä. Mikä oikeus hänellä on sanoa, että vaatteeni ovat nolot? Jos tunnen oloni mukavaksi, se riittää. Minä rakastan shortsejani ja paidallakin on tunnearvoa, sain sen sentään Tanskan Barnlek tapahtumasta vuonna 2011. Ja hän nauroi minulle. :( Hän jopa kysyi olinko tehnyt shortsini vanhoista verhoista..

 Lähdimme sitten kävelemään ympäri kaupunkia. Kiersimme ison ympyrän ja koko matkan hän puhui ja puhui ja puhui ja puhui.. Sain minä kai pari kertaa suunvuoron, mutta tuskin hän silloinkaan kuunteli, mitä sanoin. Tuntui, kuin olisin mies ja hän pälpättävä vaimo. Hän puhui Italian matkastaan, kavereistaan, tulevista synttäreistään ja arvosteli poikaystävääni. Ja minä vain nyökyttelin ja vastailin "Mm" tai "Ookoo".

Menimme lopuksi kirjastoon, sillä hän tarvitsi uuden kirjastokortin. Kiertelimme siellä täällä ja lopuksi ystäväni lainasi monta kirjaa. Ulkona juttelimme vielä hetken ja sitten lähdin kotiin.

Jos kyseinen ystäväni lukee tämän, en tarkoita pahalla, pieni vihje vain. En pidä siitä että minua arvostellaan. Toivottavasti et loukkaannu.

Mammojen logiikka

Kuka kaipaa logiikkaa, kun meillä on naiset

Äitini löysi monta kuukautta sitten sivuston vauva.fi ja on suorastaan koukussa. Ei vauvaohjeiden vuoksi, vaan keskustelupalstan vuoksi. "Vapaa aihe" on suorastaan miinakenttä. Siellä on av-mammoja outoine ongelmineen ja naurettavine neuvoineen. Heidän logiikkansa pitää kuin seula ja heidän ajatusmaailmansa on kapeampi, kuin miehillä.

Olipas kamalan ilkeästi sanottu. En tietenkään tarkoita kaikkia palstalla käyviä naisia, vain niitä, jotka sopivat kuvailuun. Tässä muutamia heidän pistämättömän logiikkansa esimerkkejä:

Jos nainen on naimisissa ja valittaa sitten jostain miesongelmasta, kuten "mies ryyppää", "mies polttaa", "mies käy vieraissa", "mies ei vietä aikaa lasten kanssa" tai "mies pelaa", mammojen ratkaisu on aina sama: Jätä se.

"Mies on joka ilta baarissa" - Jätä se.
"Mies on apsolutisti" - Jätä se.

Jos taas nainen on yksinhuoltaja, häntä pidetään outona. Jos nainen on sinkku, hän on luuseri. Pistämätön logiikka, eikö totta?

Sitten on niitä, jotka piikittelevät tiukkapipomammoja ja nauravat näiden valituksille. Kaikelle ivaillaan sitten niin maan perusteellisesti.

Tänään äiti löysi mahtavan -> viestiketjun <- , jossa ivaillaan typerille lastensuojeluilmoituksille, päivähoidon vaatimuksille ja miehille. Nauroimme kippurassa.

Vauvapalstalla voi saada hyvät naurut tai polttaa päreensä. Ja muistakaa, nämä naiset kasvattavat uutta sukupolvea..

..ihmiskunta on tuhoon tuomittu..

Mökki keskellä korpea

Tulipahan taas vietettyä viikonloppu mökillä

Olimme perheen kanssa viikonlopun mökillämme (jos sitä voi mökiksi kutsua) keskellä metsää. Mökkimme on itseasiassa tosi pieni ja sisältää vain yhden huoneen. Kaksi ikkunaa (joissa kalterit), yksi iso ovi ja ei ilmastointia. Sähköt on, mutta vettä saa vain kotoa tuomalla tai naapureilta. Toisin sanoen aika alkeelliset olot, mutta mitäpä siitä. Jääkaappi ja hella on, sekä tv, joten pärjäämme kyllä. Minä nukun sohvalla, veli hetekalla (jonka löysimme vuosi sitten täysin ehjänä metalliromulavalta) ja vanhemmat ilmapatjalla.

Tavanomainen päivärytmimme:
-Aamulla noin kymmenen/yhdentoista aikaan isä herää ja lähtee ulos. Puoli tuntia myöhemmin äiti nousee ylös ja keittää kahvia.
-Aamupalan jälkeen isä menee ulkotöihin ja me muut 3 vietämme siestaa.
-Pari kolme tuntia myöhemmin äiti keittää taas kahvia ja syömme lounasta. Sen jälkeen isä menee taas töihin ja me vietämme ruokalevon. Isä saattaa välillä käydä hätistämässä meitä töihin.
-Myöhemmin illalla äiti kyselee mitä haluamme ruuaksi. Sitten tehdään jotain helppoa ruokaa (esim. pastaa) ja haetaan isä syömään. Ruoan jälkeen on jälleen ruokalepo.
-Illalla on iltapala ja sitten nukkumaan/tv:n katsomista.

Toisin sanoen: olemme laiskoja.
Eilen tosin teimme poikkeuksen. Minä ja veljeni menimme auttamaan pihatöissä. Veljeni ajoi työnnettävällä ruohonleikkurilla ruohoa ja minä ajoleikkurilla. Mielestäni veljeni pääsi helpommalla, vaikka minä sainkin istua. Ettekö muka usko?

Ajoleikkurin plussat ja miinukset:
 + Ei tarvitse kävellä tai työntää ruohonleikkuria, vaan saa istua.
 + Ajoleikkurin ohjaaminen on kivaa.
 - Leikkuri pitää välillä outoa ääntä ja pelkään kokoajan, että se posahtaa.
 - Penkki on musta, mikä tarkoittaa, että seistyään pari tuntia auringossa istuin on tulikuuma.
 - Ruohosäiliön suuaukko menee helposti tukkoon ja pitää pysähdellä putsaamaan sitä.
 - Leikkurin moottori kuumenee nopeasti ja lämpöä hohkaa ympäriinsä. Tämä johtaa siihen, että leikkurin ympärillä pörrää kymmeniä paarmoja, jotka löytävät paikalle lämpönäkönsä ansiosta. Joudun siis huitomaan paarmoja pois vähä väliä. Onneksi kolikolla on kääntöpuolikin.. Nimittäin paarmat eivät erota minua leikkurista, kun leikkurin moottori hohkaa lämpöisempänä, kuin minä itse. Ähäkutti.

Töiden jälkeen pelasimme porukalla lautapeliä nimeltä Menolippu Eurooppa. Se oli hauskaa, joskin todella sekavaa, kun pelasimme ensi kertaa. Ensin luettiin sääntöjä puoli tuntia ja valmisteltiin peliä. Sitten päästiin pelaamaan. Pelaaminenkin oli yhtä säätöä, kun sääntöjä tarkistettiin vähä väliä. Saimme kuitenkin pelin pelattua loppuun. Isä voitti, veli tuli toiseksi ja äiti hävisi.

Yöllä käytiin armotonta taistelua hyttysiä vastaan. Ja kuten aina, me hävisimme.

Veljen kanssa kaupunkiin

Mistä näitä taiteellisia otsikoita tulee?

Olin eilen pikkuveljeni kanssa Särkänniemessä. Veljeni oli kinunnut sinne pääsemistä ja lopulta saimme tarpeeksi rahaa kasaan. (särkkään pääsy on nykyään kamalan kallista!) Kerron lyhyesti, miten päivä meni.

Portilla laskettiin kauan niitä pikkuhiluja, joilla veljeni maksoi sisäänpääsyn. Ja heti ensimmäisenä halusin Tornaadoon, mutta veljeni ei halunnut. Hän meni ensimmäiseksi Take Offiin. Tiedättehän, se mahansekoituslaite, jossa soi rock musiikki? Isäni kuvaili laitetta näin: "Siinä on nätti järvimaisema - kahden sekunnin ajan.."

Sitten ravasimme kaikki laitteet läpi. Tai no, kaikki ja kaikki.. Tukkijokeen oli kamala jono, samoin MotoGeehen, joten veljeni meni jonottamaan MotoGeehen ja minä ostin sillävälin sellaisen viikon kestänän "tatuoinnin". Kesti kauan, ennenkuin osasin päättää mitä halusin. Lopulta valitsin söpön koalakuvan, missä on vauvakoala äitikoalan selässä. Söpöä, eikö?
Kun olin saanut kuvan, menin odottelemaan MotoGeen ulospääsylle. Huomasin, ettei veljeni ollut päässyt, kuin puoleenväliin jonoa. Jestas! Istuin varmaan 20minuuttia odottamassa.

Huomasin melko pian, että huvipuiston asiakkaskunta koostui sinä päivänä lähes kokonaan turisteista. Ohikulkeneista ihmisistä ainakin puolet puhui joko venäjää, japania tai siansaksaa. Mikä parasta - venäläisillä ei ole minkäänlaisia tapoja. Jonottaessamme veljeni kanssa tukkijokeen kolme venäläistä ohitti meidät tuosta vain. Minä ja veljeni valitimme äänekkäästi, mutta he vain katsoivat meitä ylimielisesti, vaikka olivat tuskin veljeäni vanhempia. Aioin sanoa ääneen pari valittua sanaa ryssistä, mutta edessäni jonossa oli viisi aikuista venäläistä, joten pidin suuni kiinni. No, ainakaan emme joutuneet samaan tukkiin niiden venäläisten kanssa..

Syötyämme päivän päätteeksi kalliit ja huonolaatuiset hampurilaiset päätimme salakuljettaa kameran Tornaadoon ja kuvata ajelun etupenkistä. Jonotimme ensin neljän vaunun ajan etupenkkiin ja salakuljetimme kameran veljeni taskussa. Sitten vaunun lähtiessä kipuamaan ylöspäin hän ojensi kameran minulle ja aloitin kuvaamisen. Yllättävän hyvä video tuli ottaen huomioon kameran laadun ja kaiken sen tärinän. Suunnittelimme laittaa videon YouTubeen.

Että sellainen päivä.

Eeppinen maantiedon tunti

Yksi sana - EPIC

Meillä oli tuossa jokunen päivä sitten eeppinen maantiedontunti. Olimme katsoneet parilla edellisellä tunnillla videota, jossa ärsyttävä ylipirteä blondi kertoi meille englannista. Tällä tunnilla meillä oli sitten tietovisa videosta ym. mitä olimme opiskelleet. Ensin meidät jaettiin ryhmiin. Opettaja oli leikannut postikortteja palasiksi ja jakoi ne oppilaille. Menimme ryhmiin sen perusteella, mistä kortista sait palan. Minun korttini oli pala DaVinci postikorttia. Päädyin samaan ryhmään kahden blondin ja yhden urheiluhullun tytön kanssa. Arvelin, ettemme saisi yhtään pisteitä. Ja sitten eikun kysymyksiin..

1. Mikä on Britannian kuningattaren miehen titteli?
Meillä ei ollut mitään havaintoa. Aioimme vastata Prime minister, mutta kuulimme yhden jätkän huutavan "It's something of something!" Tajusin, että se on Duke of jotain. Arvasimme England, mikä oli tietenkin väärin.

2. Kuinka monta taulua on Englannin isoimmassa museossa?
Vaihtoehtoina oli yli 500, yli 2000 tai yli 20 000. Arvasimme yli 2000.

3. Meille näytettiin kuva siitä auringonkukkamaalauksesta ja kysyttiin, kuka sen on maalannut.
Meillä ei taaskaan ollut harmainta aavistusta ja blondit ehdottivat vastaukseksi DaVinciä, mutta sitten tajusin katsoa taulua tarkemmin. Siinähän tottakai on taiteilijan allekirjoitus! Huomasin nimen Vincent ja laitoimme sen vastaukseksi.

4. Kuinka pitkä matka on Lontoosta Oxfordiin?
Emme olleet tästäkään varmoja, mutta muistin, että matka kestää noin pari tuntia. Toinen blondeista rupesi miettimään ja hetken päästä totesi "Laita siihen paperiin vaikka 130km. Ei meillä ole hävittävääkään." Joten laitoimme siihen 130km.

5. Mikä on euroopan pienin valtio?
Pfft.. Vatikaani tietenkin. Kaikkihan sen tietää.

Urheiluhullu arvasi kolme seuraavaa kysymystä, jotka koskivat Belgian, Slovakian ja Portugalin pääkaupunkeja. Kaikkia 18 kysymystä en muista, vain eeppisimmät.
Yhdessä vaiheessa tuli kysymys, jossa kysyttiin, missä Draculan asuin paikka, eli Transylvania sijaitsee. Loikkasin melkein tuoliltani ja huusin "TIEDÄN! MÄ TIEDÄN!" Kiitos jälleen Hetalian, sillä Hetalia fanarteissa Romanialle piirretään aina vampyyrin hampaat, juuri Draculan vuoksi. Niinpä vastasimme Romania.

Sitten laskettiin pisteitä. Opettajan tarkistaessa pisteitä hypimme vähä väliä pystyyn ja huusimme "JES!" Saimme taulujutun oikein, maalausjutusta saimme puoli pistettä ja pääkaupungit olivat oikein. Kun ope tarkisti matkaa Lontoosta Oxfordiin, hän sanoi, että yhdellä ryhmällä on tasaluku. 130km. Kiljuimme riemusta. Mikä säkä! Kaksi ryhmää sai yhdeksän pistettä, yksi ryhmä sai14 ja me saimme 14 ½! Voitimme! Wuuhuu!

Palkinnoksi saimme karkkia ja hyvän mielen.

TET

Työelämään Tutustuminen Fujitsun varastossa

20.5 - 22.5 oli TET päiviä. Ennen TETtiä minulla ei ollut harmainta aavistusta mihin menisin. Muut ympärillä palauttivat TET lappuja opettajalle, mutta minä en keksinyt mitään, minne mennä. sitten yhtenä päivänä isä tuli minulle toteamaan, että: "Sähän tuut kuule meille siivoomaan varastoja." Niin minä sitten päädyin Fujitsulle varastoja siivoamaan..

Maanantai
Menimme Fujitsulle aamulla kahdeksalta ja heti hississä törmäsimme naiseen, joka olisi minusta vastuussa ja näyttäisi minulle paikkoja. Käytän hänestä nyt nimitystä Pomo. Eli siis, Pomo vei minut kierrokselle rakennukseen, esitteli ruokalan, muutamia kokoushuoneita ja eri kerrokset. Sitten menimme hänen huoneeseensä, missä hän kertoi minulle Fujitsusta ja näytti pari diaesitystä.
Sitten pääsin töihin. Pomo haki minulle siivouskomerosta kaksitasoisen kärryn ja vei minut neljännen kerroksen varastolle. Jo ovelta näin, että urakka olisi iso. Varastohuoneen hyllyt olivat melko siistit, mutta lattia oli muurattu umpeen pahvilaatikoilla ja muovilokerikoilla. Pomo sanoi, että laita kärryyn kaikki turha ja tarpeeton - mukaan lukien kaikki lokerikot. Kukaan ei käytä enään rumia, keltaisia ja harmaita lokerikkoja, joten ne kaikki joutivat roskiin. Ryhdyin töihin. Täytin hetkessä kärryn roskilla ja lokerikoilla. Löysin varaston lattialta pahvilaatikollisia joulukoristeita. Ehh?
Kärräsimme sitten Pomon kanssa lokerikkoja ja pahvilaatikoita roskiin koko päivän. En päässyt yksin kulkemaan, sillä ovet avataan sormenjälkitunnisteilla, joten Pomon täytyi olla joka kärräyskerralla mukana. Onneksi hänellä ei ollut kovin kiireistä.

Tiistai
Tiistaina aamu oli takkuisempi. Ensin unohdin veljeni kännykän taskuuni ja sitä piti palata palauttamaan, sitten unohdin vierailijakorttini ja sitä piti palata hakemaan. Pääsimme töihin vasta kymmenen yli kahdeksan. Hups..
Juotuani kupin kaakaota palasin siivoamaan varastoja. Lokerikkoja ei ollut enään paljoa, joten siivosin roskia lattialta ja järjestelin kansioita. Sitten päätimme siirtää turhat kamat kolmannen kerroksen isoon varastoon. Niinpä rupesin kärräämään kärryyn näppäimistöjä, isoa pahvilaatikkoa täynnä outoja letkuja ja pahvikansioita täynnä papereita. Osassa kansioista luki, että ne sai hävittää määrättynä vuonna, ja jos vuosi oli 2013 tai aikaisempi, purin kansiosta paperit paperinkeräykseen ja kuoret pahvinkeräykseen.
Illemmalla työtä ei ollut enään paljoakaan, joten ehdin jopa piirtelemään. Piirsin isälleni huoneen piristykseksi omaperäisiä sarjakuvia.

Keskiviikko
Aamulla jouduimme viemään ensin veljeni kouluun, kun hän ei ehtinyt bussiin. mokomakin hidastelija Tällä kertaa muistin kaiken, joten mitään ei tarvinnut palata hakemaan.
Aloitin taas työt heti ja kärräsin viimeiset roskat neljännen kerroksen varastosta ja järjestelin kansiot nätisti. Sitten lojuin laiskana isäni työhuoneessa ja koetin keksiä tekemistä.
Kun en muutakaan keksinyt, päätin mennä kolmannen kerroksen varastoon järjestelemään kansioita. Kaduin päätöstä heti jäätyäni yksin isoon varastoon. Pelkään muutenkin vähän kaikkea, joten kun jäin yksin puolipimeään varastoon järjestelemään kansioita, niin pienikin ääni sai aikaan sydärin. Mikä parasta, joissain kansioissa se metallinen sisäosa, joka pitää paperit aloillaan, oli irrallaan ja kilisi, kun kansiota käänteli. Hrrr! Onneksi pääsin kansioiden siirtelyn jälkeen syömään, pos sieltä pelottavasta varastosta.
Iloni ei ollut pitkäaikaista, kun huomasin, mitä oli ruokana. Joko makkarasoppaa (yäk!) tai maksakastiketta (hyi!). Koska en voi sietää makkarakeittoa valitsin maksakastikkeen, vaikka arvasin, että katuisin. Noh, maistettuani totesin, ettei se ollutkaan niin pahaa. Hotkin, kunnes ei ollut enään nälkä. Sitten maksa ei maistunutkaan enään niin hyvältä. Alkoi yököttää. Huuhtelin suuni moneen kertaan ja söin voisarven, mutta aina kun röyhtäisin, maksan maku tuli takaisin suuhun. Yäks..
Ruoan jälkeen päätin mennä etsimään kolmannen kerroksen mappejen (pahvikansioiden) seasta niitä, jotka saisi hävittää. Jep. Menin taas yksin sinne pelottavaan varastoon. Siirtelin mappeja ja valikoin joukosta hävitettävät. Saatuani työn päätökseen soitin isälle, että tulee päästämään minut pois, ja siirryin sitten neljänteen kerrokseen purkamaan kansioita. Pääsin lähtemään etuajassa, sillä sain työt tehtyä eikä mitään tekemistä enään ollut. Jes!

Arviointilomakkeeseen sain kaikkiin kohtiin kiitettävän. Hehheh..

ps. Jälleen kerran pahoittelut myöhäisestä päivityksestä

Että semmoinen viikonloppu..

Rippijuhlat ja jääkiekkoa

Viime viikonloppuna olimme mökillämme juhlimassa (myöhään) ripille pääsyäni. Paikalle saapuivat isäni kolme siskoa ja yksi veli. (sekä yhden siskon mies) Vieraita ei siis ollut paljoa, mutta säätöä sitäkin enemmän..

Myöhästyimme. Tietenkin. Lähdimme lauantaina kotoa liian myöhään ja kauppareissulla kesti liian kauan. Joten kun pääsimme perille, setäni oli jo mökkimme pihalla odottelemassa. No, eipä mitään, hän sai auttaa meitä pistämään paikat kuntoon. Kärräsimme ruuat autosta jääkaappiin, siivosimme mökin yms. Kerkesimme hyvin pistää paikat kuntoon ennenkuin muut vieraat saapuivat. Tiedän kaksi tädeistäni jääkiekkofaneiksi, joten olin varma, että he haluavat nähdä neljältä tulevan lätkämatsin. (Suomi-Ruotsi) Niinpä he ilmoittivat heti autosta ulos astuttuaan, että lähtevät kolmelta keretäkseen peliä katsomaan. Isäni nauroi ja totesi: "Jepjep, varsinkin kun se on varttia vaille kolme nyt." Eivätpä he mihinkään lähteneet vaan jäivät juhlimaan ja odottelemaan peliä.

Siinä sitä sitten istuttiin kahvipöydän ääressä juttelemassa - tai oikeastaan ei. Tätini ja setäni juttelivat enimmäkseen keskenään ja naurahdin, jos kuulin jotain hauskaa. He juttelivat kaikenlaista hassuilla äänensävyillä ja keksivät uuden sanonnan: "Meilläpäin on semmoinen sanonta, että älä poimi nokkosia sontakasan viäreltä, vaik n'oisivat isoimpia." Tunsin itseni melko ulkopuoliseksi, vaikka ne olivat omat rippijuhlani. Hauskaa kyllä oli silti.

Sitten alkoi lätkämatsi. Olimme ihan kannustusfiiliksissä, kunnes Ruotsi alkoi johtaa. Huomasin, että leijonat löntystelivät Ruotsin pelaajien perässä eivätkä oikein yrittäneet kunnolla. Sitä sitten hävittiin 3-0. Pelin jälkeen tätini totesi vakavana: "Jääkiekko on paska laji."

Porukat lähtivät jonkin aikaa pelin jälkeen, kun lahjat oli avattu ja kakku syöty. Sain kuusikymppiä rahaa, astioita ja kaulakorun. Juhlien jälkeen äiti istui myrtsina pöydän ääressä ja valitti, ettie hänelle oltu puhuttu mitään. Kun mietin asiaa, tajusin, ettei tätini tai setäni tosiaan olleet sanoneet sanaakaan äidilleni, ellei "en ota enempää kahvia" lasketa. Mitäpä tästä miettimään..

ps. Pahoittelen myöhäistä päivitystä, on ollut kiireitä.

Punkkari ja lateksihame

Jälleen oli tanssitunti - ja punkkarimme oli lateksihameessa..

Maanantaina aamulla, kun odottelimme liikuntasalin edessä tanssitunnin alkamista tuli yksi nörttikaverini (jolle annan uudeksi nimeksi Dota, sillä hän fanittaa peliä Dota2) luokseni ja sanoi: "Peitä silmäsi! Punkkari tulee!" Koska käänteispsykologia, käännyin tietenkin katsomaan. Portaikossa askelsi nauravan saattueen kera luokkamme Punkkari (en käytä virallista lempinimeä yksityisyyden vuoksi) yllään musta poikien toppi ja lyhyt musta lateksihame. Puhkesin nauruun. Hän oli jo naamakirjassa edellisenä päivänä uhannut laittaa kyseisen hameen, nyt kun oli jo irokeesinsakin värjännyt pinkiksi. Muiden ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Opettajakin tuijotti Punkkaria ohi kävellessään suurin silmin.

Tanssitunnin alussa vilkuilin ympärilleni, josko Turska/Toteemipaalu/homokampaus olisi paikalla. Toivoin, ettei hän olisi, sillä hän on ainoa tyyppi, jonka kanssa en halua joutua tanssimaan. Hän seisoo paikoillaan, ei suostu pitämään kädestä kiinni ja on muutenkin niiin lapsellinen. En jaksa sellaista! Niinpä, kun näin Toteemipaalon olevan paikalla, lupasin Nerolle euron, jos hän saisi kyseisen kusipään jätkän luopumaan tanssimisesta. Nero ei suostunut. Harmi.

Noh, tanssiminen sujui, vaikka kaikki vilkuilivat vähä väliä Punkkaria ja tämän lateksihametta. Mikä pahinta/parasta, kumi on tietenkin kireää ja painui oikein nätisti ihoa vasten edestä.. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
 En onnekseni joutunutkaan Toteemipaalun pariksi kovin usein, vain pari kertaa parinvaihdossa. Minulla oli itseasiassa ihan hauskaa. Varsinkin, kun Kikapoon aikana Taikuri ja Nero sanoivat "Hiil, töy" matkien liikunnanopettajiemme huonoa englannin lausumista. Lisäksi pääsin testaamaan Creeperin valssitaidot. Ihan hyvin poika tanssi, vaikka puhuimmekin tanssin aikana enimmäkseen Punkkarin lateksihameesta.

Tunnin lopussa huomasin, että jos en tekisi jotain, joutuisin tanssimaan viimeisen valssin Toteemipaalun kanssa! Hätäisesti huomasin opettajan juuri ojentavan yhdelle tytölle vihreän liivin sen merkiksi, että olisi tämän vuoro olla poikana. (tyttöjä kun oli liikaa) Silloin huidoin käsiäni ja ilmoittauduin pojaksi. Vältin Toteemipaalun ja pääsin opettamaan kaverilleni valssia. Hyvä minä!

Että semmoinen tanssitunti. Pisteet Punkkarille. Sillä jätkällä on kyllä mun pokkaa.

ps. veljeni osti PS3 pelin Black Ops, jota olen nyt itsekin kokeillut. Ihan jees peli, vaikka sitä zombi osuutta en kestä!
psps. olen myös alkanut lukea kirjasarjaa Soturikissat, joskin englanniksi. Kannatan kaikille otakuille, turreille ja kissafaneille!

Päivityksiä ja lintsaamista

Kaikki joukolla koulusta lintsaamaan ~

Jälleen kerran lintsasin koulusta yhden päivän. Tosin tällä kertaa melkein aiheesta. Tein yö myöhälle maantiedon projektia, joka yhä auttamatta kesken. Tajusin myös nukkumaan mennessä, että ei perhana, koulussa olisi vastassa ranskan koe ja tekemättömät läksyt. Joten pidin lyhyen keskustelun asiasta äidin kanssa ja päätimme, että olen pois yhden päivän sillä ehdolla, että teen kotonaoloajan tehtäviä ja luen kokeeseen. Minusta ei kuitenkaan olisi hyötyä koulussa puoliunisena ja kärttyisänä..

Joten jäin kotiin, nukuin myöhään, tein tehtäviä ja luin kokeeseen. Ja sitten tietokoneelle.

Päivittelempä tässä aikani kuluksi asioita, mitä en ole ilmoittanut. Muunmuassa viime viikonloppu. Olimme silloin perheen kanssa risteilyllä. Helsingistä Tallinnaan ja takaisin. Tajusimme Helsingin satamassa, että millainen risteily oli vastassa. Suomalaiset rahtasivat mukanaan miltei tyhjiä matkalaukkuja ja pyöräkoreja. Laivasta palaavat vetivät mukanaan koreittain olutta. Niinpä niin. Mitä suomalaiset tekevät, kun menevät Viroon? Ostavat alkoholia, tietenkin! Niinpä meillä olisi laivan täydeltä ryyppääviä suomalaisia. Jippii..
Vietin suurimman osan laivamatkasta joko kahvilassa tai leikkipaikalla pikkuveljeäni vahtimassa. Ei sikäli, että valittaisin. Matka oli suhteellisen rento. En tiedä, missä kaikki ryyppääjät piileksivät, mutta laiva oli kuin puolityhjä.

Teimme myös nerokkaan rahansäästökikan. Kaikki risteilijät tietävät sen kahvilaruokapaikan laivan keulassa seiska kannella, mistä voi ostaa joko kahvia ja pullaa, tai kahmia lautasen täyteen lihapullia ja muusia. Yksi ruoka-annos lapselle maksaa 7 euroa (+1 euro juomasta) ja aikuisen annos 13 euroa. En käy enään lapsesta, joten jos me kaikki neljä olisimme syöneet, se olisi maksanut.. no.. maltaita. Niinpä teimme taktisesti ja säästimme kympin. Isä, äiti ja veljeni ottivat ruoka-annokset ja täyttivät lautasensa ääriä myöten. Minä taas menin ostamaan itselleni kolmen euron suklaakakunpalan. Menin edeltä pöytään ja muut tulivat perässä. Ja sitten söin kaikkien lautasilta pienellä kakkuhaarukalla. Kaikki tulivat täyteen ja kymppi säästyi.

Tein tuossa pari päivää sitten hyvän teon. Ruotsin tunnin alussa opettaja sanoi, ettei jaksa yhtään temppuilua nyt, sillä hänen rakas koiransa oli kuollut. Rupesin heti piirtämään vaaleansinisellä puuvärillä, kunnes tunnin lopussa vein opettajalle pienen lapun, missä oli kaksi pientä koirapiirrosta ja teksti "Otan osaa koiran kuolemaan". Hän kiitti siitä monta kertaa. ♥

PS. Tämän päivityksen tarkoitus ei ole suoranaisesti ohjastaa teitä lintsaamaan tai huijaamaan.

! Aprillia !

Syö silliä ja juo kuravettä päälle ~

Hei taas. Ja kyllä, tiedän, aprillipäivä oli ensimmäinen päivä, mutten ole kerennyt kirjoitella. Siispä kirjoitan pikapikaa aamulla ennen kouluun lähtöä.

Elikkäs. Minut trollattiin pari kertaa aprillipäivänä. Ystäväni Numa oli ensimmäinen. Kello oli 00:31, kun Numa kertoi minulle erään absurdin asian ja heti uskoin järkyttyneenä. Numa käski sitten katsoa tietokoneen ruudun oikeaa alakulmaa. Vilkaisin ja näin kellon ajan ja huomautin, että onpas myöhä. Numa käski pistää hiiren siihen päälle, että näkee päivän. 1. huhtikuuta. Olin hetken hiljaa ja Numa ilmoitti äksdee hymiöin nauravansa. Kysyin isältä, että mitä tänään on ihmeellistä. Aprillipäivä. Käännyin hitaasti takaisin konetta kohti, kiroilin ja nauroin. 

Numa onnistui myös trollaamaa poikakaverinsa (kyllä, hänellä on sellainen) ja poikaparka sai aika pahan mäjäyksen. En muista mitä nimitystä kyseisestä pojasta olen käyttänyt, mutta koska on ilmennyt, että hän kirjoittaa runoja, nimeän hänet Runoilijaksi. Eli, samoihin aikoihin kun Numa trollasi minut, hänellä oli keskustelu Runoilijan kanssa:
N - "Eh.. tota.. mun täytyy kertoo sulle.. mulla.. on yks toinen. Sen nimi on Antero. Se on kiva."
R - "Mä olin vähän aikaa mutsilla puhuttelussa ja sulla on jo toinen D:"
N - "Me ollaan oltu jo puol vuotta."
R - "DAFUQ?!"
N - "Vilkase näyttös alanurkkaa."
R - "EI PERKELE! Aprillipäivä! XD"
N - "TROLOLOLO"
Runoilija parka ~

Minut yritettiin jekuttaa myöhemminkin, mutta ei mennyt enää läpi. Olin elokuvissa veljeni kanssa katsomassa Räyhä-Ralphia (hyvä leffa!), kun lopputekstejen aikana tarkistin kännykän. Tekstiviesti Mirolta. (ystävältäni, joka käyttää nimeä Miro, koska haluaisi olla poika) Hän ilmoitti pudonneensa katolta ja joutuneensa sairaalaan. Sain hyvät naurut. Vastasin tekstariin, että olin ollut elokuvissa ja 3D lasit eivät toimineet, joten silmäni vuotavat verta. Hyvää aprillipäivää.

Kävimme mummilassa kahvilla ja palasimme sitten kotiin. (olimme mummilla monta tuntia, mutten ehdi kirjoittaa, mitä teimme) Kotona veljeni istui heti tietokoneelle ja minä tein läksyjä lattialla television ääressä. Yhtäkkiä veljeni ilmoittaa, että Minecraftissä on uusi update, josta emme olleet kuulleet. Joku 2.0. Menin katsomaan ja hän selitti, että siinä on ihan outoja juttuja ja eikai moista juttua oikeasti ole. Vilkaisin, milloin video oli laitettu YouTubeen ja taputin sitten veljeni päätä - ja repesin nauruun. Trolololo ~

Että sellainen aprillipäivä. Kerro ihmeessä kommentilla, onko sinut trollattu, vai trollasitko jonkun.

PS. Yli 8000 katsomiskertaa! Wuuuuuu!

! Tampere kuplii !

..Jälleen kerran.

Viime lauantaina olin jo toista vuotta peräkkäin sarjakuvatapahtumassa Tampere kuplii.  Viime vuodesta jäi vähän huonot muistot, kun jouduin kiertelemään yksin, eikä asunikaan ollut kokonainen. Mutta tänä vuonna minulla oli asu ja seuraa. Sääliksi käy Numaa, joka asuu liian kaukana Tampereesta päästäkseen tapahtumaan. Onneksi asun sen verran lähellä, että matka ei ollut pitkä.

Bussimatka oli mielenkiintoinen. Kaikki kääntyivät katsomaan, että kuka ihmeen hihhuli istuu stetsoni päässä bussissa. Nautin täysin rinnoin (tirsk) huomiosta, mutta tapahtumapaikalla huomasin jääväni tappiolle. Upeita cosplaypukuja joka puolella! Vaihdoin laukusta nahkatakin päälle ja lähdin kiertelemään. Etsin myyntipöydät (ja tietenkin heti vedin laukullani pöydältä alas myytävänä olleen puukon) ja kiertelin. Kaikki oli kamalan kallista! Harhailin sitten pehmolelupöydän luokse ja katseeni tavoitti Ivan-pehmon. Olimme jo viikko sitten ihastelleet nukkea netissä ja nyt näin sen livenä. Pehmoja oli vain yksi sitä lajia. Tutkiessani sitä myyjä yritti taivutella minua ostamaan. Lopulta englantia puhuva myyjä sanoi: "Let's do this. If you buy now, I'll throw in a free poster. What do you say?" Ilmainen juliste? Tottakai ostan. Niinpä sitten ostin nuken ja sain vielä lisäksi ilmaisen julisteen. Eipä aikaakaan, kun minulta oli kulunut 20euroa.

Kiertelin taas jonkin aikaa, kunnes päädyin katsomaan cosplaykilpailua. Tiesin ystäväni Pipon olevan katsomassa, sillä yksi hänen kaverinsa cossasi Jack Frostia. Hetken haahuilin ympäriinsä, kunnes löysin katsomoon ja istuin lounerina salin perälle. Kerkesin nähdä muutaman kilpailijan ja kuulla finaaliin pääsijät. Jack Frost ei päässyt jatkoon.

Kilpailun jälkeen etsin Pipon ja seurasin tätä. En halunnut joutua taas kiertelemään yksin, niinkuin viime vuonna oli käynyt. Pipo ja hänen yksi kaverinsa lähtivät sitten ottamaan cosplay kuvia ja seurasin perässä. Esittelin samalla Ivan-pehmoa hänelle ja ilmeni heti, että Pipon kaveri on hetalia vihaaja. Niinpä annan hänelle nimimerkiksi Hater. Pipon mennessä ottamaan cosplaykuvia jäin juttelemaan Haterille ja tulimme hyvin toimeen. Hienoa, uusi mahdollinen kaveri.
Siinä sitten yhdessä kierreltiin joku aika, kunnes karkasin porukasta jonottamaan Kari Korhosen nimmaria. Jono oli pitkä, mutta päätin jaksaa odottaa. Saisin piirrustuksen ja nimmarin, jos jaksaisin odottaa. Minuutit kuluivat ja jono eteni hitaasti. Lopulta pääsin jo pöydän luokse, edessäni oli enää yksi tyyppi. Sitten Kari vilkaisee kelloa ja sanoo: "Tämä on viimeinen piirrustus, aika loppuu. Tästä eteenpäin vain nimikirjoituksia." ..Anteeksi mitä? Jonotin puolituntia ja saan vain nimikirjoituksen? No.. parempi sekin kuin ei mitään. Olin kyllä vähän pettynyt.

Päivän päätteeksi menin ostamaan itselleni Death Note -vihkon. Se maksoi kamalasti, mutta halusin sellaisen. (jos et tiedä, mikä on death note, klikkaa -> linkkiä <-) Ostettuani vihon lähdin sitten pois myyntipöytäalueelta, mutta pysähdyin tuntiessani jonkun tarttuvan käsivarrestani. Myyjä oli juossut koko myyntipöytäalueen poikki huomattuaan minun unohtaneen Ivan-pehmoni myyntipöydälle. Mieleni teki pudottautua polvilleni lattialle ja palvoa häntä. Kiitos!

Että sellainen lauantai. Anteeksi, että päivitys tulee näin myöhässä, mutta olen ollut laiska ja on ollut paljon muuta tekemistä. Koetan petrata, jotta teillä no-life tyypeillä riittää lukemista.
ps. kohta 8000 katsomiskertaa!

Reiät korviin

13.3.2013 - Ikimuistoinen päivä

Sain tänään ensimmäiset korvakoruni. Jes! Olen jo vuosia suunnitellut korvien rei'ittämistä, mutta jotenkin se aina lykkääntyy.  
Huomasin viidennellä luokalla, että kaikilla muilla tytöillä, kuin minulla ja ystävälläni oli korvikset. Vuotta myöhemmin oli ystävällänikin korvikset. Pari päivää sitten huomasin, että pojillakin alkaa olla korviksia, mutta minulla vaan ei ole.
Rippilahjaksi päätti sitten täti maksaa korvien rei'ittämisen ja ensimmäiset korut.

Koulusta päästyäni kerkesin henkisesti valmistautua tunnin, kunnes täti tuli pienellä oranssilla autolla minut hakemaan. Matkalla ystäväni Numa vahvisti minua tekstiviestein ja puheluin: "Se sattuu ihan kamalasti! Itkin, kun mulle laitettiin." Kiitos henkisestä tuesta, Numa.
Perille päästyämme täti sääti hetken parkkiautomaatin kanssa ja sitten menimme kultasepän liikkeeseen, missä tädille tuttu myyjätär moikkasi meitä ja lähti heti hakemaan rei'itysvälineitä. Ilmeisesti homman voi suorittaa noin vain paikan päällä. Sain valita kolmesta väristä: läpinäkyvä, pinkki tai turkoosi. Otin turkoosin, sillä läpinäkyvä on vähän tylsä ja pinkki ei ole ihan minun värini. Harmi ettei ollut vihreää.

Istuin jakkaralle ja myyjätär puhdisti korvalehteni. Katselin hermostuneena, kun hän asetti toisen korun valkoiseen pyssyn näköiseen vehkeeseen ja painoi sen sitten korvalleni. Kuului naks. Kolmisen sekuntia myöhemmin tuli polttava kipu, vähän samanlainen, kun paarma puree tai kimalainen pistää. Ei sellainen terävä, kuin hyttynen. Polttava. Nyt kun tiesin, miltä se tuntuisi, aloin pelätä toista pistoa. Kallistin päätäni vähän sivuun, mutta onneksi pisto ei mennyt mihin sattuu. Siinä sitten tätini ja myyjätär kilpaa ihastelivat harjoituskoruja, kun minä odottelin jomotuksen loppumista. Paskat se mitään loppunut. Laantui kyllä vähän, mutta vielä tätäkin kirjoittaessa tuntuu pientä jomotusta. Ihmekös tuo. Ei mikään paikka tykkää, jos siihen tökitään reikiä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Täti osti minulle seuraaviksi koruiksi nätit vihreät, jotka vaihdan 4-6 viikon jälkeen. Vuoden päästä voi sitten kokeilla, voinko käyttää rihkamakoruja, vai voinko käyttää vain arvometallikoruja niinkuin äitini. Saa nähdä.

ps. pahoittelut, etten ole kirjoittanut rippileiristäni tai konfirmaatiostani. En ole ehtinyt/jaksanut. Jos välttämättä haluatte tietää, pistäkää kommentteihin pyyntö, niin voin sitten kirjoitella kun aikaa tulee.

Kyläilemässä! 3/3

Sunnuntai, eli lähtöpäivä.

Aamulla raahauduttiin ylös ja valmistauduttiin siihen, että lähden. Juna lähti kolmelta, joten meillä oli kyllä aikaa käydä ulkona pulkkamäessä ennen, kuin lähdin. Viimeiset leikit koiran kanssa ja sitten pitikin jo lähteä juna-asemalle. Numan isä kyyditsi meidät sinne ja jäimme odottelemaan junaa. Odotellessa soitimme kaverilleni, joka oli sillä hetkellä Desucon Frostbitessa. Itse en ollut sinne päässyt lipun hinnan ja matkakustannuksien vuoksi. Kuuntelimme jokseenkin kateellisina hänen kertomustaan kaikista hienoista cosplay asuista. Hän kertoi nähneensä melkein kaikki Hetalia maat ja ainakin kolme Tinoa. Not bad.

Juna lopulta saapui ja halasimme ystäväni kanssa, kunnes sitten lähdin. Junasta etsin vapaan paikan nurkasta ja istuin kuuntelemaan musiikkia. Matka sujui kohtuullisen hyvin, mutta seuraavalla asemalla jouduin odottelemaan junaa jonkin aikaa kylmässä seisten. Kun juna lopulta saapui, etsin paikkani ja tein oloni mukavaksi pitkälle matkalle. Söin eväitä, tekstasin Numalle ja kuuntelin musiikkia. Huomasin myös että toiselle puolen käytävää ilmaantui puolessa matkassa joku uskovainen nainen, joka soitti kolme puhelua ja kaikkien aikana puhui vain jumalasta ja tämän armosta. En sano ettäkö se olisi huono asia. Huomasinpahan vain.

Huomasin loppupäässä matkaa, että junassa kuulutettiin myöhästymisestä. Kuulin myös, että seuraava juna ei odota.. Hätäännyin. Tajusin myös, että olin kuunnellut kännykälläni liian kauan musiikkia. Akku oli vähissä. Pistin kännykän taskuuni ja toivoin akun riittävän seuraavaan junaan asti. Jäin sitten junasta ja asemalla haahuilin hetken, kunnes matkataulusta löysin junan, jolla pääsisin kotiin. Sen tuloon oli puoli tuntia. Just. Menin sitten pieneen rakennukseen odottamaan ja suuntasin sitten samassa rakennuksessa olevalle R-kioskille. Kysäisin myyjältä, oliko heillä pistorasiaa, millä voisin ladata kännykkääni. Myyjätär sanoi, ettei heillä ollut ja lähdin masentuneena pois. Huomasin pois kävellessäni, että heillä oli iso pistorasia seinässä, raha-automaattien takana..

Soitin vanhemmilleni ja ilmoitin junan myöhästyvän. Istuin sitten odottamassa ja lopulta pääsinkin junaan. Ongelma. Minulla ei ollut istumapaikkaa uudessa junassa. Kiersin junan päästä päähän ja päädyin lopulta istumaan koko matkan ravintolavaunussa. Ei se oikeastaan niin kamalaa ollut, vaikka jakkarasta puuttui selkänoja ja minua väsytti. Lopulta pääsin kotiin ja isä haki minut asemalta. Sen pituinen se.

Kyläilemässä! 2/3

Lauantai!

Lauantai aamulla heräsin kahdeksan maissa ja odottelin kärsivällisesti puolisen tuntia, että Numakin heräsi. Sitten aamupalalle, pukemaan ja tavaroita pakkaamaan. Kymmeneltä oli jo tavarat kasassa ja sitten kaupungille. Kyllä, raahasin kaikkia tavaroitani mukanani. Vaatereppua, olkalaukkua ja kangaskassia, jossa oli pehmoleluni, jonka olin unohtanut kaverilleni viimeksi käydessäni. Jälleennäkeminen on herttainen hetki. ♥
Numan isä kyyditsi meidät kaupunkiin, missä ensin suuntasimme katselemaan nähtävyyksiä ja kuvaamaan paikkoja. Sain nätin kuvan neljästä pulusta, joista kolme istui erillään neljännestä, joka oli valkoinen toisin kuin muut 3. Kävi jotenkin sääliksi. Tuli sellainen "forever alone" fiilis.

Kiertelyn jälkeen shoppailtiin vähäisillä rahoillani (ostin tikkarin veljelleni, mukin itselleni, avaimenperän itselleni, postikortin..) , syötiin hesessä ja etsittiin sitten kyyditsijämme, Numan isä ja äitipuoli. Numa oli kertonut äitipuolensa olevan hänelle, kuin oma äiti. Matkalla juttelin Numan kanssa ja kun pääsimme perille, luokseni juoksi saksanpaimenkoira. Tietysti ensin säikähdin, pelkäänhän isoja koiria, mutta koira olikin herttainen. Koiran nimi on Max, ja se on itseasiassa sekoitus saksanpaimenkoiraa ja huskyä. Seuraavat kymmenen minuuttia vietinkin koiraa rapsutellen ja halaillen. Max näytti nauttivan, sillä kellahti kyljelleen ja tuijotti minua. Heh.

Syödessämme juttelin Numan pikkusiskon ja pikkuveljen kanssa. Mukavia tyyppejä. Satuin tosin huomauttamaan liian kovaan ääneen, että ruotsinkieli on mielestäni ruma kieli. Numa yskäisi ja katsoi minua, sanoen: "Niin.. äitipuoli on ruotsalainen." Mikä parasta, kyseinen nainen hääräsi muutaman metrin päässä keittiössä. Olin kuolla häpeästä. Onneksi hän ei kuitenkaan kuullut ja pian puhuimmekin siitä, kuinka suomenruotsi on rumaa..

Päivän aikana pelasimme jonkin aikaa pleikkarilla, leikin koiran kanssa, juttelimme ja kävimme jopa pulkkamäessä. Päivä oli varsin mukava. Katsoimme jopa yhden Duudsonit tuli taloon -jakson, vaikka yleensä vihaan duudsoneita. Tämä jakso oli kyllä ihan kiva, kun he auttoivat koulukiusattua poikaa. Äitini soitti siinä jossain vaiheessa ja sitten Numa sai ajatuksen antaa puhelin äitipuolelle. Äitini ja Numan äitipuoli puhuivat iloisesti puolisen tuntia.
Sitten koitti illan odotetuin hetki: Putous! Istuimme Numan kanssa sohvalle juustopallokulhojen kera ja katselimme käkättäen ohjelmaa. Ja, kun Iina ja Jaska pussasivat, ulvoimme kuorossa "Ooooooo!!!"

Yöllä valvoimme myöhään ja surffasimme netissä.

Kyläilemässä! 1/3

Ottakaa mukava asento, tästä tulee piiiiitkä. (that's what she said)

Lähdin viime perjantaina kyläilemään ystäväni Numan luokse. Numa asuu sen verran kaukana, että jouduin hänen luokseen päästäkseen menemään junalla ja vaihtamaan junaa kahdesti. (yhteensä kolme junaa siis) Olin siellä koko viikonlopun ja kerron siitä nyt. Jos ei kiinnosta, niin painakaa Back-nappulaa.

Lähtö oli perjantaina aamulla yhdeksältä. Jäin siis koulusta pois perjantain ajaksi. Äitini saattoi minut asemalle, koska halusi varmistua, että pääsen junaan. (viime kerralla kun meinasin jäädä junasta) Pienoinen paniikki iski, kun tajusin taululla lukevan, että junani oli peruttu. Mitäh? Eikun infoon tarkistamaan. Juna, jolla minun piti mennä seuraavalle asemalle oli peruttu, mutta korvaava juna samalle asemalle lähtisi muutaman minuutin kuluttua. Huhhuh. No, sain lopulta korvaavan lipun (vaikka kassavirkailijan tietokone olikin tolkuttoman hidas) ja pääsin junaan. Matka seuraavalle asemalle kului hetkessä.
Asemalla vaihto sujui helposti ja sitten istuinkin kolmisen tuntia junassa matkalla seuraavalle vaihtopaikalle. Matkalla piirtelin ja tekstailin Numalle. Creeperkin siinä kysäisi tekstiviestillä, että missä olen. (aww..) Nerolle ja Taikurille olin jo kertonut olevani poissa perjantaina.

Viimeinenkin vaihto sujui hyvin ja lopulta olin perillä. Asemalta lähdin omin nokkineni suunnistamaan kahvilaan, jossa en ollut koskaan ollut ja jonka sijaintia en tarkkaan tiennyt. Ainoa asia, minkä muistin, oli hämärä muistikuva ohi autolla ajaessa, kuinka Numa osoitti auton ikkunasta ulos ja kertoi, että siellä oli kaupungin paras kahvila. Sen perusteella suunnistin tuntemattomassa kaupungissa kahvilaan. Numa oli satavarma, etten löytäisi perille ja puhelimen välityksellä oli moneen kertaan selittänyt, missä kahvila olisi ja että voisin mennä aseman Ärrälle, jos en kahvilaan löytäisi. Totesin vain tyynesti, että minulla on hyvä suuntavaisto kahvin suhteen. Pienoinen paniikki kyllä iski, kun huomasin kadunkulman jälkeen, ettei kahvila ollutkaan siinä. En kuitenkaan suostunut myöntämään olevani eksyksissä, vaan jatkoin matkaani suoraan. Mitä pidemmälle kuljin, sitä epävarmemmaksi tulin. Olin jopa vähällä soittaa Numalle ja myöntää tappioni. KUNNES, kahvilan kyltti tuli vastaan ja huokaisin voitonriemusta. Olin perillä.

Ehdin istua kahvilassa jonkin aikaa, ennenkuin Numa lopulta saapui paikalle. Halasimme piiitkään, kunnes lähdimme sitten käsi kädessä paikkaan, mistä Numan isäpuoli meidät hakisi. (kuljimme melkein koko viikonlopun käsi kädessä, sillä Numa on erittäin huomionkipeä, eikä hänellä ole paljoa ystäviä. Siksi halailimme ja olimme muutenkin tosi lähekkäin) Menimme sitten Numan äidin ja isäpuolen kotiin, missä viettäisin ensimmäisen yön ja osan lauantaista. Menimme heti Numan huoneeseen vaihtamaan lahjoja ja ihastelemaan piirrustuksiamme. Myöhemmin söimme ranskalaisia, nugetteja ja nakkeja. Vaihdoin samalla pari lausetta Numan äidin kanssa. Numalle puhuttiin ruokailun aikana vähän ilkeästi, mistä en lainkaan pitänyt. Tiedän, että Numan äiti ja isäpuoli kohtelevat häntä ilkeästi ja töykeästi, mutta yritin olla välittämättä. Tilanne tosin senkun paheni iltaa myöten. Numa ja minä kävimme saunassa kahden ja hänen vanhempansa haukkuivat ääneen, että Numa ei osaa lämmittää saunaa itse ja jäkä jäkä. Sen jälkeen vielä Numan puheita vääristeltiin ja kertomuksille naurettiin. Teki mieli potkaista heitä ja huutaa: "Ettekö välitä tyttärenne tunteista pätkän vertaa?!" Olin kuitenkin kohtelias vieras ja vain lohdutin ystävääni hiljaa ja huomaamattomasti.
 Yön nukuin ystäväni huoneen lattialla patjalla.

Älkää saako väärää käsitystä siitä, miten kuvailen Numan vanhempia. Haluan vain purkaa tunteitani, jotka ovat jokseenkin patoutuneet. Koittakaa kestää.

Kipeänä jälleen..

Olen aivan liian helposti sairastuva ihminen..

Nyt on sitten vuosisadan nuha. Flunssa. Mikä lie. Nenä vuotaa, päätä särkee ja kurkku on niin kipeä ja täynnä räkää, ettei puheesta tule mitään. Tauti alkoi perjantaina, jolloin jäin pois koulusta. Nyt se on jatkunut jo tiistaihin asti. Eilen, maanantaina, ystäväni Poni (aka kääpiö) soitti minulle aamulla ja kysyi missä olen. Kerroin että kotona kipeänä. Vastauksena tuli ylimielinen ja koppava: "NIIN VISSIIN JOO!" Hän raivosi minulle siitä, etten ollut koulussa syömässä hänen leipomuksiaan, jotka hän oli leiponut juuri minua varten. Minkä minä sille mahdan, että olen kipeä?

Tänään aamulla heräsin ja huomasin kurkkuni olevan järjettömän kipeä. Niinkuin koko henkitorvi olisi vereslihalla. Ja sitten tekstiviestinä tulee Ponilta muistutus, että liikunnassa uintia. Kun taas ilmoitan, että olen yhä kipeänä, jatkuu sama saarna lintsaamisesta. Alkaa mennä usko ystäviin..

Vielä lisää masentaa sunnuntain rippileirijumalanpalvelus. En ollut ollut aiemmilla riparitapaamisilla hukattuani infokirjeen, joten en tiennyt mistään mitään. Harhailin eksyneenä pitkin kirkon pihaa, kunnes minut ohjattiin sisälle ja jonkun kyrpiintyneen papin eteen, joka mulkoili minua silmälasiensa läpi. Ryppyinen naama ja harmaat hiukset. Kysyi sitten heti tympiintyneellä äänellä, miksen ollut ollut aiemmilla tapaamisilla, ja kun kerroin kirjeen katoamisesta hän sanoi tylysti sen olevan huono selitys. Olin vähällä puhjeta itkuun. Olin kipeä, ujo, tietämätön ja minua mulkoiltiin kuin ruttoista! Kun pääsin paikalleni olin vähällä pillahtaa itkuun. Että semmoinen jumalanpalvelus..

Äiti uhkasi tulla seuraavalle tapaamiselle mulkoilemaan pappia ilkeästi. Hän sanoi minulle puhelimessa, että rippileiri ei ole pakollinen vaan vapaaehtoista. Se on vain rahaa kirkolle, kun maksamme leirimaksun. Ei sitä saa noin vakavasti ottaa, että itketetään kaikkia ennen riparin alkua!

Anteeksi negatiivinen päivitys. En ole järin iloisella tuulella nyt.