V!ttu-sanan käyttö

V!ttu-sanan ainoat soveliaat käyttökerrat kautta maailmanhistorian:

“Paikallisia sadekuuroja… ja v**ut!!” – Nooa, 4341 eKr
“Miten v**ussa sinä ratkaisit tuon!?” – Pythagoras, 126 eKr
“Haluatte MINKÄ tuohon v**un kattoon!?” – Michelangelo, 1566
“Mistä v**usta noi kaikki intiaanit tuli?!” – Kenraali Custer, 1877
“V**ut täällä mitään jäävuoria ole.” – Titanicin kapteeni, 1912
“Onhan se niin v**usti hänen näköisensä!” – Picasso, 1926
“Missä v**ussa me ollaan!?” – Amelia Earhart, 1937
“Joka v**un taukki ymmärtää tämän.” – Einstein, 1938
“Mikä v**tu se oli?!” – Hiroshiman pormestari, 1945
“Hei haloo, kuka v**tu siitä saisi tietää?!” – Bill Clinton, 1999
“Enpä arvannut että he suuttuisivat noin v**usti.” – Osama bin Laden,2001
“Mikä v**un riskianalyysi?” Kaj-Erik Relander (Sonera) 2001
“Mikä v**un romahdus? Ei v**tu koske Suomea!” Jyrki Katainen (Valtiovarainministeri) 2008

Vitsi.net

It's the end of the world!

It's the end of the world as we know it, and I feel fine ~

21.12.2012. The date of Doomsday. But why is it today? Because the Mayan calendar ends today. (well, actually, we humans have changed our calendars thrice during our time - the end of the maya calendar was 7 months ago) It is said to be the end of the world. No one though knows how are we going to die. If it was a meteor, we would have already noticed it coming. An earthquake doesn't kill us all, except if it's everywhere at the same time.

Anyway, for the end of the world, I'll tell you something nice and funny. For example, my mum is in a training to get a job. After 14 years as a home-mum, she's now going to a job. She's gonna be a telemarketer. You know? Those, who call you and try to sell you magazines or something else you don't need. My mum is going to sell vitamins. Nice job, eh? Mum likes the people she's working with and she really needs some money, so there ain't turning back now. The only thing she does't like, is "pushing the button". She's afraid to call to people. What if there will be some mean, young man telling her to shut up?  Not nice.

Enough of my mum, now something else. I've noticed, that all my friends are either nerds (genious, wizard, creeper, etc.) or just weird (mushroom, pony (aka dwarf), numa, me myself, etc.). How did I end up with such odd friends? I blame media! And internet! Internet made me into a pervert, which all my friends are. (except mushroom and pony) It's not that I'd be complaining. I like nerds and weirdos. They're the only people I like to hang around with. Somehow, only smart people like me. E.g. all the annoying sluts girls don't like me, 'cause they're not smart. Logic works.

I saw one funny picture in facebook. There was two mayans, the other held a cup and the other was writing something. 
The one holding a cup said: "The tequila is ready. Are you coming?" 
Then the other answered: "I'm working on this calendar, but if I don't finish it, I guess it won't be the end of the world."
Funny? Yes. Indeed.

Well, that's it I guess. I'm getting my x-mas reportcard today, from school. Then I'm going out with my two nerds, Genious and Wizard. We're gonna watch the movie Hobbit. After that I'm going to church to listen to my little brother sing. (he's in the choir) Then, in the evening, I'm coming home to party, singing "It's the end of the world as we know it.."

Have a nice End of the World! And merry x-mas, if the world really ends and I won't be able to write a x-mas text. And happy new year! And.. and.. goodbye!

Kotitaloutta

Jouluherkkuja kotitalouden tunnilla.

Teimme kotitalouden tunnilla pipareita ja joulutorttuja. Tavanomaisia joululeivonnaisia. Tunti sen sijaan oli vähemmän tavanomainen.

Aloitimme joulutortuilla. Jokainen sai yhden taikinalevyn, josta saisi kaksi torttua. Katsoin kirjasta mallia ja tein kaksi oikein kaunista torttua: kukan muotoisen ja enkelin muotoisen. Muut tekivät tylsän tavallisia. Kun tortut olivat pellillä, aloimme tehdä pipareita. Kuten kuka tahansa lapsi, pistimme vähä väliä raa'an piparkakkutaikinan palasia suuhumme. Heei, kaikki tekevät niin!

Sitten kaikkien lempipuuhaan: piparimuoteilla leikkimiseen! Rakastuin heti ketun muotoiseen muottiin ja tein sillä kolme piparia. Apulaiseni HuumorintajutonHumoristi (kertoo mahtavia vitsejä, muttei koskaan itse naura) ei voinut käsittää, miksi tykkäsin kettumuotista. Hän itse teki vain tylsiä joulukuusia ja pipariukkoja. Pah. Minä tein kettuja ja piparinmuotoisia (onko niille röpelöisille muuta nimeä?) ja sydämiä ja valaan. Huumorintajuton  ei kylläkään uskonut sitä valaaksi, vaan väitti kivenkovaan, että kyseessä on etana. Toisessa keittiössä Origami (hongankolistaja, joka tekee joka tunti origameja) sanoi riidan katkaistakseen, että se on läski pingviini! Pah. Taitoin 'etanan' tuntosarvia sivuun, jolloin niistä tuli pyrstö. Noin. NYT se on valas.

Koristelimme piparit sokerikuorrutteella. Pinkillä. Nam. Tein taidetta, kun koristelin jokaisen piparini vaivalla ja näteiksi. Huumorintajuton pilasi valaani ja teki sille silmät pyrstöön. Hän teki siitä etanan. Kuinka törkeää. Ulkomaalaiset ryhmäläisemme hätistivät minua kokoajan ja väittivät, että hidastelen. Ei taidetta saa hoputtaa! Huumorintajuton keitti glögiä ja lopulta pääsimme syömään - poltettuamme yhden piparierän. (onneksi eivät olleet minun pipareitani)

Syötyämme ja siivottuamme lähdimme kotiin, lopuksi toivotin opettajalle vielä hyvää joulun odotusta - ja hyvää maailmanloppua.

ps. Jos luit sanan "origami" väärin (eli "orgasmi") tervetuloa pervojen joukkoon!

Kohtalo?

Alan pikkuhiljaa uskoa siihenkin..

Äitini kertoi, että kohtalo oli ohjannut hänet tanssimaan. Hänellä oli nuorena tullut yhtäkkiä outo 'sairaus', mitä ei näkynyt missään tutkimuksissa, mutta hänen oli kamala huono olo, häntä oksetti, pyörrytti ja hän pelkäsi kokoajan pyörtyvänsä. Hän ei voinut käydä töissä ja kotona istuminen yksin tuntui kamalalta. Niinpä, äärimmäisen pakon edessä, hän lähti lauantai-iltaisin tanssipaikalle vanhempiensa kanssa, ettei joutuisi olemaan yksin kotona. Muutama kuukausi ja hänen olonsa parani.
 Toinen kohtalon oikku on äitini työharjoittelupaikka. Olemme korviamme myöten veloissa, ja kun tilanne kävi täysin toivottomaksi, äitini joutui hakeutumaan työkoulutukseen. Sattumien kautta hän päätyi työharjoittelijaksi puhelinmyyntikurssille. Äitini vihaa puhelinmyyjiä - tai ainakin vihasi ennen kurssiaan. Nykyään hän kertoo kotona aina millaista töissä on ollut ja kuinka kivoja ihmisiä siellä on. Jepjep..

Mutta ei enempää äidistäni. Tänään jouduin kävelemään koulusta kotiin, sillä bussikorttini viimeinen matka meni matkalla kouluun. Niinpä lähdin löntystelemään kotia kohti, ja kuinka ollakaan, huomasin Creeperin (sen yhden nörtin) olevan bussipysäkillä. Huomasin kuitenkin pari muutakin jätkää pysäkillä, enkä sitten viitsinytkään jäädä juttelemaan. Kävelin ohi ja totesin "pöö". Pysähdyin kuitenkin parinkymmenen metrin päässä avaamaan nappikuulokkeita solmusta. Samalla vilkuilin pysäkille. Creeper tuli lopulta luokseni juttelemaan hetkeksi, kunnes hänen bussinsa saapui. Jatkoin löntystämistä, mutta huomasin sitten, ettei Creeper ollut mennytkään bussiin. Hän tuli luokseni ja kertoi, että bussikuski oli tylysti todennut, että bussi oli täynnä ja olisi odotettava seuraavaa. Koska busseja menee puolen tunnin välein, hän lähti kävelemään kanssani keskustaan, mitä kautta kävelen kotiin.
No, juttelimme siinä sitten. Olin iloinen, sillä sain kylmälle, tylsälle kävelyretkelle hetkeksi juttuseuraa, kunnes parin pysäkin päässä Creeper jäi odottamaan bussiaan. Loppumatkan kävelin yksikseni ja kuvasin salamavalolla lumihiutaleita.

Että sellaista.

~ Pakkasukko ~

Jack Frost ♥

Jepjep. Kävinpäs katsomassa elokuvan 5 Legendaa. Tosin katsoin sen alkuperäiskielellä, eli englanniksi, joten elokuvan nimi olikin Rise of The Guardians. Elokuva oli aivan ihana, suosittelen katsomaan - ja varsinkin englanniksi. Joulupukilla on venäläisaksentti, mitä ei suomenkielisessä dubbauksessa pääse kokemaan. Ja Pakkasukolla on ihana ääni englanniksi. En pistä spoilereita tänne, ettei kukaan pahoita mieltään, mutta sen sanon, että elokuva sopii melkein kaiken ikäisille. (pikkulapset saattavat hieman säikähtää, kun joulupukilla on tatuointeja)

Joka tapauksessa, minun piti enemmänkin kertoa siitä, miten ylipäätään päädyin katsomaan elokuvaa. Yleensähän käyn elokuvissa harvoin (muunmuassa rahanpuutteen takia), mutta nyt halusin päästä näkemään sen nimenomaisen elokuvan, ensinnäkin siksi, että kaverini kehuivat sitä ja toiseksi siksi, että päähenkilö on söpö. (älkää pyöritelkö silmiänne!) Elokuvia on kuitenkin tylsä katsoa yksin, joten halusin jonkun seuraksi. Mietin kenet haluaisin elokuviin kanssani. Toisaalta olisi kiva mennä perheen kanssa, mutta koska mietin tätä koulupäivän aikana, en voisi vielä muilta kysyä. Mietin muitakin vaihtoehtoja ja ruokalassa kysyinkin kavereiltani, oliko kukaan vielä nähnyt sitä elokuvaa. Kukaan ei ollut. Sitten myöhemmin minulla olikin seuralainen elokuviin. Mahtavaa! En kertonut muille asiasta, sillä olisin saanut kuulla kommentteja: "Minäkin haluan mukaan!" tai "Mikset pyytänyt minua?" tai "Oohohoo, menet elokuviin sen kanssa." Joten, olin hiljaa.

Miksi kirjoitan asiasta blogissani, jota tiedän kaverieni lukevan? Jaa'a, se johtunee siitä, että arvaan jo kiinnostuneiden tietävän, ja epäilen, josko ketään oikeastaan kunnolla kiinnostaakaan. Nimittäin, kun menin leffateatterille, missä seuralaiseni minua odotti, huomasin parin rinnakkaisluokan jätkän tulleen samaan aikaan stalkkaamaan. Olihan se hetken noloa, mutta heitimme asian leikiksi. Jätkät häipyivät hetkeksi, mutta stalkkasivat meitä pylväiden takaa, kuin olettaen, että jotain tapahtuisi. Leffateatterin aulassa. Come on. Oikeasti?

Päätimme sitten karata stalkkaajiltamme, ja menimme alakertaan, minne pääsee portailla ja hissillä. Jätkät eivät seuranneet, joten aioimme mennä hissillä takaisin ylös. Hissin tullessa hiiiitaasti alas, kaverini totesi: "Ne on sitte kummiskin tuolla hississä.." Ja mitä huomasimmekaan, kun hissin ovet aukesivat? No jätkäthän ne siellä! Repesimme täysin ja lähdimme nauraen portaita taas karkuun. Menimme sinne, mistä popparit ym. ostetaan. Pyörimme hyllyjen välillä ja puhuimme kaikesta mielenkiintoisesta, kuten absoluuttisesta plussapisteestä, mustista aukoista, maapallosta ja hintojen kallistumisesta. Huomasimme myös, että jätkät olivat meitä sinnekin seuranneet ja mulkoilivat pylväiden takaa. Jestas.

Käytiin sitten elokuva katsomassa. Älyttömän hyvä elokuva! (seuralaiseni valitti, kuinka DreamWorksin päähenkilöillä on aina joko punainen tai valkoinen tukka..) Kun palasimme halliin, mitä oli vastassa? Ne samat kaksi jätkää, plus Muuli. (se eräs ärsyttävä juorukello) Että näin. Siitä tiedän/arvaan, että ainakin muutama tietää. Onneksi harvaa kiinnostaa, mitä teen ja missä.

Taas yksi suhteellisen turha päivitys, josta luultavasti seuraa vain harmia..

! Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi !

6.12. - The independence day of Finland!

Jei! Itsenäisyyspäivä! Eikun kaikki Maamme laulua hoilaalaamaan. Kuinkas moni laittoi kynttilöitä ikkunalaudalle? Minä en laittanut. Meillä ei näet ole ikkunalautaa. Mutta, asiasta kukkaruukkuun, kerron mitä tein itsenäisyyspäivänä.

Yleensä menemme joka vuosi lasten itsenäisyyspäiväjuhlaan, sitten keskustaan kuuntelemaan puhetta sen komean valkean talon parvekkeelta ja katselemaan itsenäisyyspäiväraketit ja lopulta Raxiin syömään. Näin olemme tehneet jo monena vuonna...kunnes kaupunginvaltuusto sotki asiat. Lasten itsenäisyyspäiväjuhla siirrettiin tavallisesta paikastaan isompaan paikkaan ja siitä oli tehty lapsenmielisempi. Tietenkin se myös alkoi yhdeltä ja loppui kolmelta. Raketit alkaisivat kuudelta. Mitä tekisimme 3 tuntia siinä välillä? Lisäksi keskustaan tuli joulutori etuajassa, joten raketteja ei voinut enää ampua siellä. Puhe ja laulu kyllä pidettiin keskustassa, mutta sitten tuhatpäisen katsomon olisit mentävä kapeita katuja pitkin alarantaan katselemaan raketit. Naurettavaa! Ja siinä pakkasessa? Mikä pahinta, äidillä ja isällä oli vielä kutsut Turkuun jonnekin tanssiaisiin, juuri rakettien aikaan!

Onnistuimme kuitenkin järjestämään edes kaksi perinnettä. Jätimme lastenjuhlan väliin ja vanhempamme jättivät tanssiaiset väliin. Menimme sitten kuudelta suoraan alarantaan ja katselimme komean rakettiesityksen (hienompi kuin viime vuonna, hieman lyhykäinen kyllä). Lopuksi kävelimme tuttuun Raxiin syömään ja sitten kotiin. Itsenäisyyspäivä pelastettu.

PS. Koskaan ei ole liian vanha leikkimään lumikasoissa lasten kanssa!

6069?

Oikeasti? Miten on mahdollista?

Tulen päivittämään blogia ja huomaan, että katselukertoja on 6069. Miten te onnistuitte tässä? Löydätte sieltä sen ainoan kaksimielisyyden ja piristätte päivääni? 6069? Kiitos.

Asiasta kukkaruukkuun, kuten roolipelissä edesmennyt ystäväni sanoi. Eilen oli suhteellisen tavanomainen, joskin hieman vauhdikkaampi päivä. Koulussa sujui melko normaalisti. Tosin Kääpiö - ainiin, Kääpiö ei pidä nimestä jota käytän ja vaatii sen vaihtamista. Niinpä käytän hänestä tästä lähtien nimeä Poni, sillä hänhän on sellainen heppahulluhihhuli - taisiis Poni, oli leiponut pipareita ja joulutorttuja ja toi niitä meille kouluun. Minä sain ylisöpön tähti piparin jossa luki vihreällä kuorrutteella "Leia". Awww.. Älyttömän söpöä. Taikuri sai epäilyttävän muotoisen, kuorruttamattoman piparin, Nero sai sydämen muotoisen jossa oli valkoista, vihreää ja pinkkiä kuorrutetta ja Creeper sai myös sydämen, jossa ei ollut pinkkiä kuorrutetta. Nam. Ne olivat oikeasti hyviä.

Muuta ihmeellistä koulussa ei sitten tapahtunutkaan, mutta koulun jälkeen menin pikkuveljeni koululle hakemaan veljeltäni avaimet, että pääsisin kotiin. (olin näet unohtanut omani) Kävelin sitten veljeni koululle, missä yhtäkkiä luokseni juoksi porukka veljeni luokkalaisia, jotka kiskoivat minua hihoista ja hokivat: "Hakkaa toi! Se löi Adea!" (Adeksi kutsuttu poika on veljeni luokalla) Katsoin puhuttua hakkaajaa ja totein tämän olevan tavanomainen nuori. Musta ärsyttävä lippis, rillit, musta takki ja nyrpeä ilme. Huomasin, että poika oli yksin kuutta Aden puolustajaa vastaan. Kai hän oletti, etteivät kaverit puolustaisi ystäväänsä. Asetuin toki Aden puolustajaksi, enhän halunnut tappelua jäädä selvittelemään. Poika yritti käydä Aden kimppuun ja yritin rauhoitella häntä, mutta poika ei kuunnellut. Ehdotin että kaikki lähtisivät kotiin - ei mitään reaktiota. Heitin muutaman huonon vitsin - veljeni luokkalaiset nauroivat, rillipää ei.
Ade ja muut ilkkuivat poikaa, joten käskin heidän olla ärsyttämättä, tai kehottaisin poikaa hakkaamaan Aden. Kaverukset hiljenivät. Hetkeksi kiusanhenki häipyikin paikalta, mutta ei mennyt koulun porttia pidemmälle.
Jäimme vitsailemaan, kunnes poika palasi ja sanoi "Selvitetään tää tässä ja nyt" ja yritti taas Aden kimppuun. Ade juoksi karkuun, kiljuen - kyllä, kiljuen. Kuin tyttö. Nauroin. Ade juoksi lopulta taakseni piiloon ja minä pidin kiusaajan kauempana. Poika puuskutti, mutta jaksoi silti syöksähdellä minua kohti, kuin härkä, joka yritti kaikin voimin tavoittaa punaisen viitan. Työnsin pojan aina kauemmas ja minua alkoi huvittaa tämän lapsellinen käytös. Nauroin aina, kun tönäisin hänet kauemmas ja pojat pyörivät ympärilläni. Lopulta tytöt hakivat opettajan, jonka nähtyään hakkaaja nappasi reppunsa ja juoksi pakoon. Nauroimme ja huusimme perään: "Nöööösssööööö.."

Tänään teimme kotitaloudessa gluteenitonta pizzaa. Ei se kovin pahaa ollut, mikä parasta, ryhmäni kaksi ainoaa jäsentä (kolmas oli poissa) eivät voi syödä kinkkua, joten saimme käyttää tonnikalaa. Nam. Laitoin omaan pizzan palaani reilusti juustoa, ananasta, tonnikalaa ja herkkusieniä. Omnom.
Syömisen jälkeen meillä oli hervoton riita siitä, kuka tiskaa. Kaksi ulkomaalaista poikaa eivät tietenkään halunneet tiskata, vaan olettivat ryhmän tytön hoitavan asian. Mutta koska olin jo edellis viikolla tiskannut vartin koulun loppumisen jälkeen, en suostunut enää tiskaamaan, vaan pakotin pojat tiskialtaan ääreen. Nämä mutisten ja nuristen ryhtyivät tiskaamaan. Minä 1 - pojat 0.

Miesten laatima parisuhdeopas naisille

Naisen tulisi tietää seuraavat asiat ryhtyessään parisuhteeseen:

1. Jos luulet olevasi liian lihava tai liian vanha, niin luultavasti olet. Älä kysy tätä meiltä, kieltäydymme vastaamasta.

2. Opettele käyttämään vessanpöntön kantta, jos se on ylhäällä, laske se alas.

3. Älä leikkaa hiuksiasi, ikinä. Pitkät hiukset ovat aina viehättävämmat kuin lyhyet. Yksi suurimmista syistä miksi miehet pelkäävät naimisiinmenoa on se, että naiset kuitenkin leikkauttavat hiuksensa häiden jälkeen, ja sitten me olemme jumissa lyhythiuksisten naisten kanssa.

4. Syntymä-, ystävän- ja merkkipäivät eivät ole mikään arvuutusleikki josko jälleen kerran voisimme löytää sinulle täydellisen lahjan.

5. Jos kysyt kysymyksen johon et halua vastausta, saat vastauksen jota et halua kuulla.

6. Toisinaan emme ajattele vain sinua, elä sen kanssa.

7. Älä kysy mitä me juuri nyt ajattelemme ellet ole valmis keskustelemaan seuraavista aiheista: – Napanöyhtä – Moottorin purkaminen ja kasaaminen – Formula 1

8. Sunnuntai = penkkiurheilu. Se on kuin täysikuu tai vuorovesi-ilmiö.

9. Shoppailu ei ole penkkiurheilua

10. Jos meidän on mentävä johonkin, mitkä tahansa vaatteet päälläsi ovat ok.

11. Sinulla on tarpeeksi vaatteita.

12. Sinulla on liikaa kenkiä.

13. Itkeminen on kiristystä.

14. Ex-poikaystäväsi on idiootti.

15. Jos tahdot jotakin niin pyydä. Pienet vinkit eivät toimi. Isot vinkit eivät toimi. Ilmeiset vinkit eivät toimi. Eli sano suoraan mitä haluat.

16. Ei, me emme todellakaan tiedä mikä päivä tänään on. Emme koskaan merkitse merkkipäiviä kalenteriin.

17. Kyllä, virtsaaminen seisaaltaan on vaikeampaa. Huteja tulee joskus.

18. Omistamme keskimäärin kolme paria kenkiä. Joten miten ihmeessä voisimme tietää mitkä kengät sopivat sinun pukuusi,kun sinulla on kuitenkin 30 paria kenkiä.

19. Kyllä ja ei ovat erittäin sopivia vastauksia lähes kaikkiin kysymyksiin.

20. Kerro meille ongelmasi vain jos haluat apua sen ratkaisuun. Sen me osaamme parhaiten.

21. Päänsärky joka kestää 17 kuukautta on ongelma. Käy lääkärissä.

22. Jos haluat “rotu-uroksen”, hanki koira.

23. Varattu rivien välistä lukemiseen.

24. älä teeskentele orgasmia. Me olemme paljon mielummin tehottomia kuin petettyjä.

25. Kaikki mitä olemme sanoneet / tehneet kuusi kuukautta sitten ei kelpaa enää riidan aiheeksi. Kaikki sanomamme / tekemisemme muuttuu pätemattömäksi edellä mainittuun tarkoitukseen 7 päivän jälkeen.

26. Jos et käyttäydy kuin mallit, älä odota meidänkään käyttäytyvän kuin saippuaoopperoiden miehet.

27. Jos jotain sanomaamme voidaan tulkita kahdella tavalla ja toinen tapa vihastuttaa tai tekee sinut surulliseksi, me tarkoitimme sen sillä toisella tavalla.

28. Anna meidän näyttää rähjäisiltä, se on geneettistä.

29. Älä hiero lamppua jos et halua hengen tulevan ulos.

30. Voit joko pyytää meidän tekevän jotain tai sanoa kuinka haluaisit jotakin tehtävän – et molempia.

31. Kolumbus ei tarvinnut suuntaneuvoja, emmekä mekään.

32. Naiset jotka pitävät push-up rintaliivejä ja avokaulaisia puseroita menettävät oikeuden valittaa tuijotuksesta.

33. Naiset saisivat pukeutua useammin push-up rintaliiveihin ja avokaulaisiin puseroihin.

34. Näemme vain 16 väriä. Joten esim. persikka on hedelmä, ei väri.

35. Jos jotain kutiaa, sitä raavitaan.

36. Olut on yhtä jännittävää meille kuin käsilaukut teille.

37. Emme osaa lukea ajatuksia, emmekä koskaan opi. Tämä puute ei ole todiste siitä, ettemme välittäisi sinusta.

38. Jos kysymme mikä on vialla ja sinä vastaat “ei mikään”, me käyttäydymme kuin mikään ei olisi vialla. Me tiedämme että valehtelet, mutta asian selvittäminen ei ole sen aikaansaaman sotkun arvoista.

En keksinyt tätä itse vaan löysin sivustolta, jonka linkki löytyy tuolta alusta. Ymmärrän miehiä luettuani tämän. Paitsi se wc:n kansi juttu..

Sieni ja Kääpiö

Ystävät ovat rikkaus

Naispuoliset ystäväni Sieni ja Kääpiö ovat vaatineet enemmän huomiota blogissani. Niinpä kirjoitan heistä kokonaisen päivityksen. Sieni on siis Kiinassa asunut ystäväni, joka joskus puhkeaa lauleskelemaan omiaan, puhuu kovaan ääneen eikä häpeä, vaikka koko kaupunki tuijottaisi häntä, kuin idioottia. Kääpiö taas on puoli venäläinen, ruskeasilmäinen, äkkipikainen ja pomottava, joka tykkää leikkiä koirallaan. (halailla, pyöritellä, tanssia..)

Menin tänään Kääpiölle kylään. Sieni tuli mukaan. Aiomme lukea historian kokeeseen. Bussimatkalla kailotimme kovaan ääneen ja kinastelimme. Kääpiö rehvasteli, kuinka heidän taloudessaan on monta televisiota ja 3 tietokonetta. Sieni taas kertoi että heillä on 3 televisiota ja hän omistaa läppärin. Siihen Kääpiö totesi, että heillä on 2 jääkaappia ja koira. Sienellä taas iso talo, kaksi videotykkiä ja jääpalakone. Silloin minä kailotin kovaan ääneen, että meillä on tasan yksi tietokone (vuoden 2000 Windows), yksi Sony-merkkinen televisio (viime vuosisadalta), vinyylilevysoitin, astianpesukone joka on syttynyt kolmesti tuleen, toimimaton pyykinpesukone, pahalta haiseva mikro, 0 asteinen jääkaappi, yms. Että repikää siitä.

Kääpiön luokse päästyämme loikkasi hänen koiransa Sessi meidän kimppuumme. Taisiis loikki tervehtimään. Sessi ei hauku, eikä pure. Se on polven korkuinen spanieli, joka läähätti ja kerjäsi rapsutuksia. Awww.. Kun Kääpiö oli esitellyt talon, söimme nugetteja ja jäätelöä. Jostain syystä keskustelumme harhaili nörttiystäviini vähä väliä ja vitsailimme muunmuassa heidän älykkyyksistään ja Creeperistä. Creeper oli yllättävän yleinen puheenaihe. Joka tapauksessa, syötyämme menimme Kääpiö huoneeseen lukemaan historiaa. Taisiis makaamaan sängyllä ja hakkaamaan toisiamme pehmoleluilla. Fiksua, eikö?

Luettuamme hetken historiaa makoilimme sängyllä ja heittelimme Kääpiötä pehmoleluilla. Sitten menimme alakertaan leikkimään Sessin kanssa. Taisiis Kääpiö leikitti koiraa, minä leikin mopsi-pehmolelulla ja Sieni löhösi sohvalla. Syötyämme Kääpiö äidin lämmittämät sipulirenkaat ja ranskalaiset minä ja Sieni lähdimme kotiin. Pääsin Sienen kyydillä. Loppu.

Päivän vitsit - Miehet älkää lukeko: Luin luovan kirjoittamisen tunnilla netistä vitsejä miehistä ja päätin kertoa teille niistä parhaat. Toivottavasti kukaan mies ei näistä loukkaannu:
- Mikä on helpoin tapa tappaa mies? Laittaa tämän eteen alaston nainen ja six-pack olutta ja sanoa, että mies saa valita vain toisen.
- Miksi naimisissa olevat naiset ovat lihavampia kuin sinkut? Sinkkunainen tulee kotiin, katsoo mitä jääkaapissa on ja menee sänkyyn. Naimisissa oleva nainen tulee kotiin, katsoo mitä sängyssä on ja menee jääkaapille.
- Mies kysyi Jumalalta: "Jumala, miksi naiset ovat niin kauniita?"
Jumala vastasi: "Että te miehet rakastuisitte heihin."
"Mutta Jumala", mies jatkoi "miksi teit heistä niin tyhmiä?"
Jumala vastasi: "Että hekin rakastuisivat teihin."

Vastapainoksi vielä muutama vitsi naisista:
- Kumpaa sukupuolta sukset ovat? Naisia. Vako alla, nokka pystyssä, käyttävät siteitä ja tarvitsevat toimiakseen liukuvoidetta, sauvaa ja lopuksi monoa.
- Japanilaiset tiedemiehet ovat tehneet valtaisan tieteellisen läpimurron. He ovat kehittäneet kameran, jossa on niin suuri suljinnopeus, että sillä saa kuvattua naisen suu kiinni.

Paska päivä

Tarvitsen halin :'(

Tänään oli niin paska päivä, että sitä täytyy jopa suruhymiöllä tehostaa. Oli nimittäin ruotsin koe. Kamalaa. En tietenkään ollut lukenut siihen kunnolla, laiska kun olen. Joten päivästä tuli kamala.

Ensimmäinen tunti sujui kylläkin hyvin. Äidinkieltä. Ei paha. Istuin Neron vieressä ja juttelimme hiljaa eri asioista, tunnin lopuksi kirjoitin kirja-arvosteluni loppuun.
 Sitten seuraavalle tunnille - ruotsin kielen tunnille. En kerennyt vilkaistakaan kirjojani, vaan pääsyin heti istumaan pulpettiin. Meiltä takavarikoitiin kännykät ja reput laitettiin kasaan luokan eteen. Vedin aluksi pulpettini kauemmas muista, mutta jätkät heti huutelivat: "mitä sä touhuat? Takasin riviin siitä!" En välittänyt, kunnes opettaja käski minut takaisin riviin. kun sain koepaperin eteeni, tiesin, että saisin enintään vitosen. en tiennyt mitään. Vain sen, mikä liittyi kotitöihin ja taloihin. Eli noin kolme tehtävää. Loppuihin arvailin vastauksia tai jätin tyhjiksi. Kun palautin paperini kysyin, saisinko tehdä kokeen uusiksi, jos saan hylätyn tai vitosen. Opettaja sanoi, että hylätyn jälkeen saa uusia, muttei välttämättä vitosen jälkeen. Hemmetti. Olisi pitänyt jättää koko paperi tyhjäksi. 
Kun lähdin luokasta, pamautin ensitöikseni otsani päin lähintä lokeron ovea. V!tutti. Lievästi sanottuna. Laahustin pois käytävästä portaikkoon ja istuin ikkunalaudalle - itkemään. Olin vihainen itselleni, kun en ollut lukenut, ja vihainen kaikille muille, kun kukaan ei yrittänytkään lohduttaa minua. Minulle sanottiin että "Mitäs et lukenut" tai "omapahan on vikasi". Ei niin saa vastata, jos on paha mieli. Ainoastaan Rusina ja Kääpiö jotenkin yrittivät lohduttaa. Rusina kysyi, että mikä hätänä, mutta kun en vastannut, hän lähti pois. Kääpiö istui viereeni ja halasi. Kiitos.

Yleensä olen iloinen, positiivinen ja pirteä. Mutta en silloin, kun epäonnistun todella pahasti. Koko päivä meni päin pers mäntyä sen takia. Jopa biologian tunnilla (aiheena Suomen luonto, minkä tunneilla yleensä olen pirteä, kun kerran olen aiheesta kiinnostunut) olin masentunut. Mökötin, mutta viittasin kyllä, kun tiesin taas kaiken. (ei minua turhaan Nero Sherlockiksi nimennyt) Lopputunnista piirtelin ja mutisin vastauksia. En jaksanut kiinnostua. Olin niin allapäin.
 Tunnin jälkeen laahustin ruokalaan. Ruokana kaikenlisäksi jotain ällön näköistä jauhelihakastiketta. Ei innostanut. Istuin kuitenkin Neron ja Taikurin pöytään. Jutteleminen hiukan piristi, mutta vain hiukan. Piristyin vielä vähän lisää, kun Creeperi tuli minua vastapäätä istumaan. Nappasin hänen uunimakkaroistaan muutaman palasen ja juttelin samalla. Kun Taikuri ja Nero saivat syötyä, nämä valmistautuivat lähtemään. Meillä oli seuraavalla tunnilla historiaa ja olimme menossa museokäynnille tutustumaan tarkemmin suomen sisällissotaan ja Tampereella käytyihin taisteluihin. En osannut itse museolle, joten pyysin heitä odottamaan, että pysyisin mukana. Ehei, Taikuri vain totesi tylsästi: "Kyllä sä sinne osaat" ja lähti Neron kanssa, jättäen minut yksin. Kivat. Masennus palasi rymisten.

Lähdin sitten kolmen luokkalaisen perässä sinne museolle. Raahustin 30metriä heistä jäljessä, en jaksanut kävellä nopeammin. Minua itketti taas ja muutenkin ikävä olo. Kirosin mielessäni Taikuria, että tämä oli jättänyt minut yksin kävelemään, vaikken edes museolle osannut. Kiitos vaan. Pääsin kuitenkin kolmikon perässä lopulta museolle, missä kävin ensimmäisenä vessassa. Olin jättänyt reppuni penkille, että istuisin siihen palattuani. Mitä vielä, luokan likat olivat työntäneet reppuni sivuun ja istuneet paikalleni. Kävin hakemassa reppuni ja istuin Neron viereen, heivattuani jonkun toisen repun pois tieltä. Nero ja Taikuri leikkivät taas kännyköillään ja Nero näytti jotain kuvia Taikurille. Pyysin sitten saada nähdä, tietenkin olin utelias. Arvatkaa mitä hän vastasi. "Osta ite älypuhelin" Niin hän sanoi. Niinkuin pelkästään se ei olisi riittänyt, Taikuri vielä esitteli omaa kännykkäänsä ja lisäsi ylimielisesti: "Tääkään ei maksa kuin 2 ja puol euroo kuukaudessa" Masennuin yhä lisää. Minä vain halusin nähdä sen, mitä Nero näytti Taikurille. En minä pyytänyt v!ttuilua. Kun muut lähtivät kuuntelemaan opettajaa, minä jäin yksin sivuun, itkemään - taas. Tuntui kuin olisin nukke, jolla leikitään, kun huvittaa ja sitten potkitaan nurkkaan, kun kyllästytään ja otetaan kännykkä tilalle. Olen ihminen, minullakin on tunteet, vaikkei aina siltä vaikutakkaan. En välttämättä ole aina kiltti ja iloinen, mutta olen silti ihminen, enkä esine.

Laahustin yksinäni muista jäljessä koko museokierroksen. Koko käynti meni pilalle, kun olin täysin masentunut. Kukaan ei edes huomannut, että minun oli paha olla. Vasta tunnin jälkeen, kun olin jo lähdössä, tuli opettaja minulta kysymään, oliko joku sanonut jotain ilkeää. Sanoin vain, että minulla oli ollut huono päivä. Opettaja oli mukava ja lohdutti. Sain jopa hymyiltyä vähän, mutta kun lähdin takaisin koululle, puhkesin taas itkuun. Jestas, en kai ole koskaan itkenyt niin paljon niin vähästä. Minulla vain oli huono päivä.
Onneksi viimeinen tunti pelasti joten kuten tilanteen. Oli luovaa kirjoittamista. Opettajamme on ihana ja tunnit kivoja. Heti kun pääsin luokkaan, opettaja katsoi minua huolestuneena ja kysyi: "Oletko kipeä? Oot vähän kalpea ja sun normaali iloisuus puuttuu." Halusin kuitnekin jäädä, että piristyisin. Sen puolen tunnin aikana piristyin ja jopa nauroin välillä. Kiitos ihana opettajamme.

Kotona join kahvia äidin kanssa ja äiti lohdutti parhaansa mukaan. Selitti myös, että Nero ja Taikuri eivät kai olettaneet minun loukkaantuvan, kun yleensä olen iloinen ja en loukkaannu pienestä. Tänään vain sattui huono päivä. Kiitos kun jaksoitte lukea. Toivottavasti tämä herätti teissä joitain ajatuksia. Hyvää päivän jatkoa.

Päivän kappale: Daniel Powter - Bad Day

Heureka!

Eilen oltiin Tikkurilan tiedekeskus Heurekassa!

Koulun kanssa Heurekaan. Jes! Mahtavaa! Kokonainen koulupäivä ilman tylsiä koulunpenkkejä ja unettavia oppitunteja. Ja kuten tavallista, meinasin myöhästyä. Bussimme lähti kello 08:00. Tai ainakin sen piti lähteä silloin. Minä olin vasta päässyt bussista, jolla tulin koululle, kun kello oli kahdeksan. Lähdin harppomaan koululle, kun Sieni soitti minulle ja kysyi olinko tulossa. Vastasin että olisin kohta siellä. Sieni sanoi, että Nero ja Taikuri olivat kuulemma sanoneet että minulla on taas kahvikrapula, enkä pääse tulemaan. Jassoo. Pistin juoksuksi, ja parissa minuutissa olinkin jo koulun pihalla, mistä lähdettiin bussille, joka veisi meidät Heurekaan.
Olin foreveralone koko matkan. Sieni istui Kääpiön vieressä, Creeper yhden toisen vieressä ja Nero Taikurin vieressä. Minä istuin käytävän toisella puolen, toiseksi etummaisella rivillä. (samalla rivillä kuin Nero ja Taikuri) No, sainpahan itselleni kaksi penkkiä. Pelasimme yhden erän kusetusta, sitten rupesin kuuntelemaan musiikkia ja pojat katselivat videoita Neron kännykästä. Minut kylläkin häädettiin paikaltani, kun kerrottiin, että yksi opettaja tulisi kyytiin matkalla ja hänet haluttiin minun paikalleni. Jaaha. No, siirryin kiltisti Neron ja Taikurin taakse, missä istuinkin yksin koko menomatkan ajan.

Päästiin perille ja mentiin hakemaan lippuja. Viime kerralla olimme saaneet tarrat käteen. Nyt saatiin rannekkeet. Tai siltä ne näyttivät. Niinkuin rannekkeita, mutta niissä oli kokonaan sisäpuoli tarraa. Kivat. Jäisi ihoon kiinni. Teimme Neron kanssa niin, että poistimme tarralapun vain rannekkeen kärjestä ja pistimme sen löysälle käteemme, niinkuin minkä tahansa rannekkeen. Katselin kun muut sähläsivät rannekkeiden kanssa ja yksi liimasi koko homman käteensä.. Häähää.
Ensimmäisenä menimme katsomaan jotain KlimaX esitystä. Pistimme jalkaamme Heurekan isot keltaiset kumisaappaat ja lähdimme lampsimaan alaspäin viettävää käytävää pitkin isoon huoneeseen, jonka lattialla oli varmaankin 15cm vettä. Leikimme ilmastonmuutosta. Siinä pyörittiin sitten vedessä varmaankin puolisen tuntia, kunnes lähdimme.
 Seuraavaksi menimme katsomaan toista esitystä. Se olikin mahtava! Esittäjänä oli joku pitkätukkainen mies, ehkä 25-vuotias. Hän näytti meille pitkulaista vihreää ilmapalloa ja selitti, että puhuisi ilmasta. Hapesta (20% ilmasta), vedystä (vajaa 80%) ja hiilidioksiidista. Viistossa takanani yksi rinnakkaisluokan jätkä höpisi, joten esittäjämme napsautti sormiaan häntä kohti ja osoitti tätä sormellaan, sanoen lujalla äänellä: "Hei! Pää kiinni!" Koko sali repesi nauramaan. Totesin Nerolle: "Tää on hyvä tyyppi.."
Mies laski ilmapallon pöydälle, ja kas kummaa, se nousi kattoon. Nauroimme taas. Mieskin naurahti osoittaen ohimennen kattoon, edes katsomatta sinne. Hän selitti että pallo nousi heliumin avulla, ja putoaisi alas noin tunnin kuluttua. Hän sanoi, että vaikka esityksemme kestääkin vain puoli tuntia, suurin osa teistä silti katsoo koko esityksen ilmapalloa ja odottaa, milloin se putoaisi. Nauroimme taas. Hän esitteli meille tulen käyttöä, kuivajäätä ja nestemäistä typpeä. Esitys oli varsin hauska. Sen jälkeen kävin tokaisemassa hänelle, että hänestä tulisi varmaan hyvä stand-up koomikko.

Esityksen jälkeen oli vapaa-aikaa. Jes! Pääsin Neron ja Taikurin kanssa pyörimään pitkin Heurekaa. Pistin Neron makaamaan fakiirin sängylle ja vedin vivusta, jolloin hänen altaan työntyi esiin reilut 2000 naulaa. Ei sattunut yhtään. Ainakin niin hän väitti. Sitten kävin ajamassa polkupyörällä vaijerin päällä 5metrin korkeudessa. Nero selitti minulle sitä ennen, että pyörästä roikkuu sen alapuolella 300 kilon paino. En saisi pyörää kaadettua, vaikka yrittäisin. Kiivetessäni portaita ylös viiteen metriin huomasin sydämeni takovan kauhusta. Pelkään nimittäin korkeita paikkoja. Tuijottelin siinä ritilöiden välistä maahan ja meinasin vinkua. Sitten tuli vuoroni ajaa. Ensin pyörä ei meinannut lähteä liikkeelle, sitten se lähti liiankin lujaa. Lopulta sain sen hallintaan ja ajoin. Pelottavaa. Pääsin hengissä perille ja hoipertelin jalat tutisten alas portaita. Myöhemmin menin tekemään itselleni kolikon, jossa oli naamani. Sen sijaan että katsoisin eteenpäin katsoinkin kameraan ja ikuistin kasvoni kolikkoon. Silti yhden luokkamme pojan kolikko oli parempi. Hänen kolikossaan näkyi hänen keskisormensa. Hän kuulemma aikoi antaa sen opettajalle lahjaksi..
Jonkin ajan päästä menimme syömään. Ruokana jotain kanakastiketta ja jälkiruuaksi jäätelö. Voi kun koulussakin olisi aina niin hyvää ruokaa..

Sitten viimeinen esitys: planetaario. Lähdimme Creeperin kanssa yhtä matkaa ja juttelimme koko saliin meno ajan. Nero ja Taikuri istuivat etupenkissä, mutta sanoin heille, että siinä tulisi vain niska kipeäksi, ja lähdin kapuamaan portaita ylemmäs. Hoksasin Sienen ja Kääpiön, joiden kummallakin puolella oli vapaa paikka. Käskytin heidät siirtymään, että pääsimme Creeperin kanssa vierekkäin. (heheh..) Juttelimme hiljaa Creeperin kanssa esityksen alun ajan, sitten salin pyöreään kattoon heijastettiin tähtiä. "Vau. Tähtiä. Romanttista", totesi Creeper esityksen alussa. Supisimme vielä pitkään esityksen alun jälkeen, kunnes keskityimme katselemaan tähtiä ja kuuntelemaan selostusta niistä. Esityksen jälkeen lähdimme ulos ja takaisin bussille.

Paluumatka sujui taas yksin. Kuuntelin kännykkäni akun loppuun musiikkia ja sitten yritin nukkua. Kun olimme jo lähellä koulua, Creeper ilmestyi viereeni istumaan. Vasta nyt? Kun olin istunut melkein kaksi tuntia yksin? Mikä parasta, hän alkoi jutella selkänojan yli Nerolle. Mieleni teki motata häntä.
Koululla nappaisn kaksi ylijäämä banaania ja pillimehun mukaani ja lähdin Creeperin ja Neron mukana kävelemään koululta bussipysäkeille. Kävelin Creeperin kanssa vielä yhden pysäkin kaupunkiin päin, kun hänellä oli aikaa ja minulla tylsää. Juttelimme pokemoneista ynnä muusta sellaisesta. Sitten hän lähti ja minä menin yksin kotiin..

Päivän vinkki: ÄLÄ yritä heittää kaverillesi paksua metallikuulaa ja oleta hänen ottavan kopin. Nero heitti minulle sellaisen ja yritin ottaa sen käsiini, mutta se pomppasi käsistäni ja osui etuhampaisiini. Ai perk.. saatan.. Etuhampaani olivat älyttömän kipeät ja huuleni turposi jäätyään hampaiden ja kuulan väliin. Auts!

Happy Halloween!

Happy Halloween everyone!

It's Halloween! Yey! Time for candy and such! Pfft. My teeth will hurt if I eat candy, so it's just ghosts and magic tricks for me. And school halloween party. Awesome. My school and my ex-school both always have a party. But, they're at the same day at the same time. I have to choose one. Ofcourse, I choose my ex-school, where I had been 6 years before going to 7th grade. The teachers are awesome, the school is much nicer, the candy and stuff is much better and the party is a lot cooler. There are games and stuff. But my favourite thing is my ex-english teacher. I'll call him Simon, spite all Simon says we played. He's Irish, and funny. And an awesome teacher. I got a 10 from english when leaving the school, thanks to him.

Anyway, I wen't to my ex-school's party. I was dressed up into my cosplay. Black shoes, dark jeans, a white blouse, a brown leather jacket and a brown cow-boy hat. I also have a cast on my right hand. I almost broke it on monday. Slipped backwards and my hand hit the ground first. My wrist was almost broken, thank goodness not. Anyway, that was how i looked like. At the party it was like every year. Kids running around in costumes. Cute. I wen't to see my old teachers, chatted a little and then went to Simons class. He always has the best games. The apple fishing (a bucket of water with 3 apples in it and you have to get the apples out with using only your mouth) and the peanut picking. (you get a very thin straw, tens of peanuts and a cup and you have a minute time to get as many peanuts in the cup as you can) A few years backwards Simon also had another apple game, with apples tied onto strings into the roof on the hight of your eyes, and there were coins sticked into the apples. You had to get the coins out with using only your mouth.

But I was there for the peanut picking. I was going to challenge the champion - my ex-teacher. First I went to practise for a few rounds. First time I got 45 peanuts. Not bad. Then 47, then 54, then 58.. In the end I had made a new record - 60 peanuts in a minute! Wow! Only one girl beat my record and got 61 peanuts, but I didn't care. I had broken all my own records. After getting the record I was kinda dizzy. Think about it. You have to suck the straw really hard to get the peanut, and continue that for a minute. Gosh, I almost fainted! But, it was worth it. Later I heard Simon had scored only 57 peanuts that halloween. I had finally beat him! Yey!

So, that was my halloween. How was yours?

Not fun: My friends at school, Mushroom and Dwarf, have being teasing me. Mushroom punches me, even though I've told her I don't like it, and Dwarf keeps on annoying me. Gosh! Today Dwarf and Creeper stole my Moomin pencil and were playing around, making me chase them. It wasn't fun. I got really pissed off, since I was tired after the day. I strutted away and later they came to me to apologise. I said I didn't accept it, but after Creeper said a few jokes I couldn't but smile.

Taas yksi niistä päivistä..

..jolloin olisi kai pitänyt jäädä nukkumaan.

Enpä tiedä. Maanantai oli vähän rasittava päivä. Koulu alkoi kahdeksalta. Herätykseni soi 06:30, mutta painoin torkku-nappia 06:45 asti. Maanantaisin minulla on ensimmäisenä tuplatunti käsityötä, joten viikko alkaa rennoissa merkeissä. Teen kässässä fleece hupparia. Sellaista kivaa, isoa, lämmintä, puhtaan valkoista. En tosin tällä tunnilla saanut paljoa aikaiseksi, kun ihanainen opettajamme ilmoitti, että olin ommellut hupun väärin ja käski minun purkaa ja ommella uusiksi. Niinpä minä purin ja ompelin uusiksi koko 2 tuntia..

Kässän jälkeen lähdin etsimään Neroa, jolla oli ollut atk-valinnaistunti. Juttelimme siinä vähän aikaa, sitten Nero veti takin sisältä tumppunsa ja esitteli minulle. Ne olivat muuten tavanomaiset hansikas-tumppu yhdistelmät, käsin kudotut, mutta... ne olivat sateenkaaren väriset! Oooi! Hiukanko söpöt! Kuvitelkaa nyt rillipäisellä nörtillä sateenkaari tumput! Kuinka suloista. Creeperi (se yksi nörteistä) tuli myös katsomaan tumppuja ja tokaisin hänelle: "Kato! Nerolla on yaoi-tumput!" (yaoi=japanilaista poikarakkautta, yleistä anime piireissä) Nauroimme, Nero ei niinkään näyttänyt järin huvittuneelta.

Lähdin rattoisan välkän jälkeen kävelemään yksinäni kohti paikkaa, jossa meillä olisi liikuntaa. Kävelin siis yksin vaahtomuovisaappaissani jäistä alamäkeä pitkin, kunnes saappaani päättivät: "Hei! Tässä kaadutaan!" Niin sitten askeleeni luisti eteenpäin ja kaaduin takaperin, jalat oikein hienosti ilmassa. Otin tottakai käsillä vastaan ... ja oikea ranteeni nyrjähti. Pirun kipeää teki. Pääsin kuitenkin hengissä liikuntatunnille, jossa meillä oli lihaskuntoa, johon ei käsiä tarvittu. Kun palasimme koululle, kävin syömässä ja lähdin sitten terveydenhoitajan puheille, joka antoi minulle kylmäpaukkauksen ja siteen ranteeseen. Vedin vielä oikein villatakin hihaa ylös, että kaikki näkisivät kuinka upea side minulla oli kädessä. Mitä? Ilo se on pienikin ilo.

Koulupäivä sujui jokseenkin normaalisti. Koulun jälkeen tulin tottakai kotiin ja päätin ruveta leipomaan, kun ketään ei ollut kotona. Tekisin äidille yllärin. No, ensin kävin naamakirjassa vaihtamassa yksityisyysasetuksia (kun kaverini äiti oli käynyt minua vahtimassa) ja haahuilin sitten etsimässä kotitalouden vihkoa, jonka välissä oli reseptit. Lopulta, kun löysin vihon, kuulin oven aukeavan. Hitsi. Äiti tulikin jo kotiin. Pyysin hänet sitten avuksi, kun kerran oli tullut kotiin. Keitin kahvit ja rupesin leipomaan juustokroissantteja. Jo tunnin päästä otin valmiit leipomukset uunista ja kävin hakemassa äidin syömään. (Mokoma oli karannut olohuoneeseen puhumaan puhelimeensa) Hyviä oli, kuulemma.

Lopuksi vielä tanhuharkat. Isä vei meidät kyydillä. Harjoitukset sujuivat normaalisti. (pikkuveljeni riehui ja veti omaa showta, mikä oli taas viedä meiltä hermot) Pipolla oli harkoissa mukanaan cossi asuunsa kuuluvat kissankorvat, kissan häntä ja söpö kello kaulaan. Kaikki vähä väliä kiusasivat Pipon häntää. Ilkeätä. 
Kuitenkin, harjoitusten jälkeen eräs ryhmämme pojan isä lupautui kuskaamaan meidät bussipysäkille. Ulkona huomasin veljeni tähtäävän lumipallolla toista ryhmämme poikaa. Varoittelin häntä, ettei sotkisi itseään lumessa, ennenkuin menisimme vieraan autoon. Veli vain totesi, ettei sotkisi itseään. Lähdin kävelemään autolle päin ja veli juoksi perässä heitettyään lumipallon. 
Huomasin kuitenkin, että heiton kohde ei jäänyt vaille kostoa, vaan juoksi pikkuveljeäni kohti kantaen sylissään valtavaa lumipalloa, joka oli halkaisijaltaan ainakin metrin. Huusin poikaa nimeltä, ettei tämä tekisi mitä luulin.. Mutta ei, hän ei kuunnellut. Poika paiskasi valtavan lumipallon pikkuisen veljeni niskaan, joka kaatui heti naamalleen lumeen ja puhkesi parkumaan. Juoksin tottakai veljeäni auttamaan ja haukuin toisen pojan maan rakoon. Onneksi kyyditsijämme oli myötätuntoinen, eikä suuttunut lumesta.

Että sellainen päivä taas.

Päivän opetus: Jäisessä mäessä ei kannata kävellä nopeasti, jos on jalassa vaahtomuovisaappaat tai crocksit. Paitsi jos mäki on hiekoitettu, mutta älkää ottako turhia riskejä.

Tylsyyden huippu

Silloin on tosi tylsää, kun...

...lähtee kuudelta illalla ulos kylmään kävelylle. Kyllä. Minä laiska ihminen lähdin eilen kävelylle, kun oli niin tylsää. Olin koulusta tultuani tehnyt läksyt, syönyt, pyörinyt pitkin taloa, piirtänyt, lukenut Aku Ankkaa ja ties mitä. Kaikki tämä tietokonevuoroa odottaessa. Mutta eeei.. Pikkuveljeni oli päättänyt ärsyttää minua ja aikoi olla koneella koko päivän, etten pääsisi hetkeksikään. Odotin silti sinnikkäästi. Ja odotin. Ja odotin. Ja odotin..

Odotin tunteja, kunnes lopulta kyllästyin ja lähdin ulos kameran kanssa. Kävelin kylmässä järven viertä ja kuvasin välillä huvikseni kaikkea. Käännyin sitten rantaa kohti mattopesualueelle, kun hoksasin siellä parkissa punaisen auton. Ihmettelin, sillä olihan se nyt outo paikka autolle siihen aikaa illasta. Olikohan se unohtunut? Kuka nyt auton unohtaisi... Lähdin jokatapauksessa rantaa kohti kamera valmiina. No, hoksasin sitten siinä kävellessä, että auton etupenkillä istui kaksi henkilöä.. Hups! Lähdin juoksemaan rantaan ja liukastelin mudassa, mutta lopulta pääsin perille. Huhhuh.
Kuvatessani mielikuvitukseni lähti laukkaan ja kuvittelin, että autossa oli kaksi gangsteria jotka tulisivat ampumaan minut, kun olin nähnyt heidät. Vilkuilin vähä väliä taakseni. Lopulta sai tarpeeksi kuvia, hoipertelin mutamäen ylös ja lähdin juoksemaan mattopesualueen poikki, aivan auton nokan edestä. En vilkaissutkaan tuulilasin läpi. Vasta, kun olin kaukana turvassa uskalsin kääntyä katsomaan, mitä hittoa siellä oikein touhuttiin. Näyttivät kyllä vain juttelevan. Pah. Kävelin puiston ympäri ja palasin kotiin, missä lopulta pääsin koneelle.

Että sellainen ilta..

In the middle of horses

IN ENGLISH!

On thursday my friend (whom I shall call Dwarf, recalling her small size) took me to see the place she loves most in this world: the horse stables. And yes, my friend is obsessed with horses. She absolutely loves them. I don't love horses. Im actually afraid of them. They're big and mean and kick you if you don't please them. It's scary. Anyhow, Dwarf took me to the riding school. Her uncle took us there. It smelled like horse poo. The ground was soaking after the rain, muddy and all over printed with footprints. In other words, my beautiful, broken black indoorshoes were dying. In only 5 minutes they were full of mud, water and horse shi cra poo. Lovely..

First thing first. Dwarf showed me the stables and every horse. She showed me where the horses are washed, where they sleep, where are the saddles etc. Finally, she named every horse and took me to see three of them close. The first was Heidi, the female horse born in 1993. She was pretty nice, until she tried to bite me. Yieks!
The next one was a pretty old (though younger than Heidi) pony Fidzi. I can't remember was Fidzi male or female. I'll call Fidzi a male now. So, Dwarf took me to see Fidzi. He's this brown pony big enough to kick me 3 feet away. Dwarf opened the stable and told me to touch him. What?! Is she gone mad? Im scared of horses and she makes me touch one? No way. Though, I had no choise, since she pulled me into the stable. The first thing I noticed was that I'd stepped in pony poo. Next thing I noticed was that Fidzi was staring at me. I kinda jumped outta the stable..
The last four-legged creature I was introduced to was Kerttu (Grettle in english, I guess..), her "own" pony. She took care of her, but didn't own the pony. Kerttu is a big, white pony. Just when I was about to touch her, Dwarf said: "She sometimes bites people or threatens them." Thanks for telling me! I jumped away, of course. Then Dwarf tried to convince me, that Kerttu wouldn't bite me, but I didn't believe her anymore. So, we left Kerttu alone and went on..

Next Dwarf was told which of those creepy creatures she would ride on the lesson. She got Fidzi. Dwarf said it was going to be easy, 'cause Fidzi is a lazy one and won't try to 'take over', so to say. Dwarf took me to make Fidzi ready for the lesson. We brushed him (yes, I brushed a pony), cleaned his hooves (Dwarf did), put on his saddle (I had to hold him still because every pony and horse hates when the saddle is put on), put on the bridle (checked that from a dictionary) and brushed him some more. Finally he was ready for the lesson. We took him to the riding ring, as well as the other riders took their ponies and horses. The four-legged-grass-eaters were put to stand still  in the middle of the ring (not next to each other, obviously) for the riders to get into the saddles. I kept Fidzi still untill Dwarf had got on to the ponies back. After they were ready I went outside the ring to sit down and watch.

After an hour, when I was freezing, the lesson finally ended. Dwarf left Fidzi to the next lesson kids to handle and we left the riding ring. I thought we could finally go home.. I was wrong. Dwarf took we to wash Kerttu's brushes, brush her warp, clean her feading bowl.. And finally, when I though we could leave - no way, we had to make Heidi ready for a lesson. Oh gosh.. So, we went to get that old grumpy horse to make her ready. We took her to the washing place and put her on 2 halters and started brushing her. Dwarf even made me brush her feet! Come on! She might kick me! Somehow the old horse stood still.. until it was time to put the saddle on.
Heidi shook her head, put back her ears, tried to bite me and the halters, stomped her feet, neighed and scared the sh*t out of me. When the saddle was put on, Heidi was totally calm. Creepy..

After my looong day at the stables, I finally got to go home, smelling like horse poo. Yey.

Tip of the day: The safest place near a horse is by it's side. The horse can't kick you, either bite you. It can crash you into a wall or run away, but that's your problem then..

Shirocon ~

Minä.. menin.. yksin.. junalla.. Savonlinnaan.. WIIIII~

(Varoitus! Päivitys sisältää tylsää selitystä ja turhia yksityiskohtia!)

Kyllä. Vanhemmat päästivät minut yksin junalla savonlinnaan ystäväni luokse. Junamatka oli vähintään dramaattinen. Miettikää nyt. Ensimmäistä kertaa yksin junamatkalla jonnekin. Pelottavaa. Junani lähti perjantaina aamulla yhdeksältä (kyllä, lintsasin minulla oli lupa olla pois koulusta) ja minun oli vielä vaihdettava junaa kahdesti. Lähtö oli tipalla. Isä vei minut asemalle ja lähdimme kotoa varttia vaille. Lähtiessämme huomasin, että auto nyki. Vuoden -90 Toyota alkoi yskiä ja nykiä. Ei nyt! Miksi juuri silloin kun tarvitsin autoa eniten. No, selvisimme kuitenkin asemalle, ja isä totesi: "Noniin, sulla on vielä ruhtinaalliset 2 minuuttia aikaa etsiä oikea juna, raide ja keretä sisään." Ei paineita!  Kivat. Lähdin juoksemaan olkalaukun ja vaatelaukun kanssa, etsin taululta oikean junan, etsin oikean raiteen ja juoksin. Kerkesin juuri ajoissa näkemään junan saapumisen, juoksin sisään ja etsin paikan itselleni. Juna lähti tasan ajallaan. Huhhuh. Kerkesin. (mutta kymmenisen minuuttia myöhemmin venäläinen nainen tuli huomauttamaan, että istun hänen paikallaan ja siirryin seuraavaan vaunuun..)

Seuraavaan junaan vaihto sujui melkoisen hyvin. Isä oli varannut minulle ooikein mukavan paikan - lasten vaunussa leikkitilan vieressä. Jeeeeei.. No, menin sitten paikalleni istumaan ja seurasin vierestä, kun pikkukakarat huusivat, kiljuivat, riehuivat, parkuivat, leikkivät ja heittelivät kirjoja. Varsin mukava matka siis! Ja olin siinä junassa 3 tuntia. Viihdytin itseäni lukemalla Aku Ankkaa ja tuijottelemalla maisemia. Mikä parasta, juna pysähtyi yli puoleksi tunniksi Lahden sähkövikojen takia. (VR:n laatu tunnetaan..) No, jöpötettiin siinä sitten noin 45minuuttia. Lopulta päästiin lähtemään. Siinä vaiheessa rupesin miettimään, miten kävisi vaihtoni kanssa. Juna pysähtyisi Parikkalassa, missä vaihtaisi taajamajunaan, joka veisi Savonlinnaan. Odottaisiko juna minua? Vai lähtisikö ajallaan ja jättäisi minut asemalle? Eihän se niin voisi tehdä. Vai voisiko? Aloin pikkuhiljaa ajautua paniikkiin. Äitini soitti ja ilmoitti, että kyllä juna odottaisi. Rauhoituin ja ilmoitin ystävälleni, että kaikki kunnossa.
Mutta hetkeä myöhemmin äiti soitti uudestaan, paljon vakavempana, ja kertoi, että netissä Parikkalasta lähtevän junan lähtöaika ei ollut muuttunut. Se lähtisi ajallaan. Sekosin. Menin paniikkiin. Lähdin juosten keikkuvassa junassa etsimään jotakuta virallisen näköistä ja päädyin lopulta ravintola vaunuun. Siellä sopivasti virkapukuinen nainen seisoskeli, ilmeisesti lounastaan odottamassa. Menin hätääntyneenä nykimään hihasta ja yritin mahdollisimman rauhallisesti sönkätä, ettei kai juna lähtisi ilman minua. Nainen hymyili ja rauhoitteli, että kyllä se juna odottaa. Olin ollut ihan itku kurkussa, kun pelkäsin, ettei juna odottaisikaan.

Parikkalassa vaihto sujui moitteettomasti ja jo tunnissa olin Savonlinnan asemalla, missä ystäväni äitinsä kanssa oli minua hakemassa. Siinä sitten hetki kierreltiin kaupunkia, kunnes ajoimme heille.
Ystäväni esitteli heti pienen mutta sievän huoneensa, johon majoittuisin. (patja lattialla oli minulle) Sänky, kirjoituspöytä, ikkuna, nätit verhot ja paljon mangaa. Kaunista. (niinkuin ystävänikin) Ruokana oli tortilloita. Ei pahaa. Paitsi, että ruokajuomana oli joko vettä, rasvatonta maitoa tai aspartaami colaa. Valitsin aspartaamisotkun, kun teki mieli jotain muuta kuin vettä tai kurria. (kyllä, en pidä aspartaamista) Ja minua pakkosyötettiin. Söin yhden tortillan, mutta ystäväni äiti pakotti minut ottamaan toisen. Pistin siihen vähemmän täytettä, mutta syönti oli silti vaikeaa. Ystäväni vielä kehtasi virnuillen kysyä: "Luovutatko?" Yritin epätoivoisesti syödä tortillaani, kunnes lopulta ystäväni isä sanoi, ettei ole pakko syödä, jos ei pysty. Luovutin ja jätin 1/5 tortillasta syömättä ja kierittelin ystäväni kanssa olohuoneeseen, missä menimme pelaamaan Wiillä. Pelattuamme katsoimme elokuvan ystäväni läppärillä. Sen jälkeen nukkumaan.

Seuraavana päivänä minut herätettiin puoli yhdeksältä aamulla. Voitteko kuvitella?! Lauantaina aamulla puoli yhdeksän! Olen tottunut heräämään lomalla aikaisintaan kymmeneltä! No, minkäs teet kun Shirocon alkoi kymmeneltä. Niinpä söimme aamupalan ja ryhdyimme pukeutumaan. Ystäväni siskot eivät oikein arvostaneet pukujamme ja vaivannäköämme. He eivät vain ymmärrä. Cosplay on harrastus, ei sairaus. Puimme pukumme ja valmistauduimme jo lähtöön, kun kaverini pikkusiskot ivallisesti päättivät: "Mekin tullaan!" Olin repiä hiuksia päästäni..
Paljon myöhemmin pääsimme matkaan ja pian jo seisottiin koulun edessä odottamassa tapahtuman alkamista ja ovien avausta. Siinä juteltiin hetki (olin outsider, kun olin nuorin ja vielä kaikenlisäksi turisti) ja sitten syöksyttiin sisälle - ensimmäisenä myyntipöydille. Kaikki oli kamalan kallista, kuten aina. Ystäväni osti Kuroshitsuji (Black Butler-Piru hovimestariksi) mukin, figuurin, Sebastian-pehmon pinkissä sonnipuvussa.. Kaikenlaista. Itselläni oli kovin vähän rahaa, joten olin hiljaa ja katselin sivusta. Päivä sujui nopsaan, jossain vaiheessa ystäväni sai minut ylipuhuttua ostamaan 15euroa maksaneen 20senttiä korkean pehmolelun, vaikka yleensä olen säästeliäs. Ostin myös 7euroa maksaneen korttipakan. Korttipakan? Seitsemällä eurolla! Olenko seonnut? Kyllä. Olen.

Yritimme myös pelastaa kissan. Löysimme kadulta kärsineen näköisen kissan, joka istui jonkun kellarin rikkoutuneella ikkunalaudalla. Jäimme siihen ja soitimme numeropalveluun ja kysyimme mm. eläinsuojelun numeroa. Soitimme sitten eläinsuojeluun ja löytöeläinpalveluun, mutta mistään ei vastattu. Tällä välin kissaa tuli katsomaan myös eräs rouva. Soitimme jopa poliisille, mistä käskettiin vain soittaa uusiksi eläinsuojeluun. Soitimme taas eläinsuojeluun, samalla kissaa tuli katsomaan vielä pari muuta Shirocon-tyyppiä. Niinpä meitä oli 5 ihmistä silittelemässä kissaa. (joka kerta, kun näytti siltä, että kissa olisi menossa kellariin, huudahdimme kaikki "Eii, älä mene sinne!" ja kuitenkin kissa aina kääntyi ja istui aukon kohdalla, kuin meitä tahalleen kiusaten) Rouva päätti, että jos mitään ei tapahtuisi, hän ottaisi kissan hoitoonsa. Jäimme odottelemaan poliisia. Istuimme puolisen tuntia, kunnes poliisiauto tuli ja hetki siinä juteltiin, kunnes kissa päätettiin jättää rouvan huostaan.
Myöhemmin samana päivänä huomasimme, että kissa oli karannut ja istui taas samassa kohtaa. Tällä kertaa emme auttaneet, vaan menimme tylysti ohi, sanoen: "Me yritettiin. Enempää ei tipu."

 Kävimme syömässä kaupungin kalleimmassa ravintolassa (ystäväni tarjosi) ja pyörimme kaupungilla, kunnes menimme odottamaan junaa ystäväni mummille. Ystäväni päätti kokeilla pääsisimmekö jäniksinä, jos konduktööri ei hoksaisi kysyä meiltä lippuja. Istuimme junaan, mutta konduktööri tulikin heti ensimmäisenä meidän vaunuumme ja ostimme liput. Samalla huomasimme, että olin unohtanut mukaan ottamani pehmolelun ravintolaan. Aikaa ei ollut lähteä sitä hakemaan, joten ystäväni vain lupasi hakea sen sieltä seuraavana päivänä.
Ystäväni isovanhemmat olivat oikein mukavia. Sain ruokaa, eväät seuraavalle päivälle ja vielä lättyjä aamupalaksi. Ihania ihmisiä.

Seuraavana aamuna junalla kotiin. ♥

PS. Pahoittelen päivityksen pituutta, mutta en oikein keksinyt, mistä tiivistää. Asiaa oli niin paljon. No, harvoin mutta paljon kerralla. Käyhän se näinkin. Jos haluatte, voin kirjoittaa usein lyhyitä pätkiä? Kommentteja!

PSPS. YLI 5000 KATSOMISKERTAA!!

Tanssipitojen Talkoolaisten Iltamat

..Eli siis se päivä kun ilmaistyöntekijöille jaetaan ilmaista ruokaa, kahvia ja ohjelmaa. ♥

Kyllä sitä vaan kannatti tehdä ilmaista työtä Tanssipitojen hyväksi, kun nyt saatiin ilmaista ruokaa ja kahvia. Jes! Ensin tietysti syömään. Ruokana oli jos minkämoista salaattia (tylsää), kylmää kanaa (megatylsää), lohkoperunoita ja lihakastiketta. Ihan jees ruokaa siis. Juteltiin siinä samalla Tanssipidoista, presidenteistä ynnä muusta asiaan kuuluvasta. Ruoan jälkeen karkasin aulaan tarkistamaan kännykän Numan tekstiviestien varalta, ja huomasin Numan soittavan sillä hetkellä. (Telepatiaa!) Juttelimme hetken, kunnes äiti käski mennä varaamaan paikan ohjelmasalista. Lopetin puhelun ja menimme saliin. Veljeni haahuili jossain, joten minä, äiti ja isä menimme istumaan kolmelle vapaalle paikalle ja veli joutui etsimään itselleen paikan, kun ei kerran ollut paikalla. Istuimme siinä ohjelmaa odottamassa, pari puhetta tuli, sitten Tanssipitojen järjestäjissä mukana olleet kertoivat hauskoja muistoja, tässä parhaimmat:

Sunnuntaina illalla, Vesi Velisinfonian jälkeen yksi ohjaajista otti muutaman virolaisen talkoolaisen mukaansa ja lähti kaatosateessa hakemaan niitä kankaisia Tanssipito mainoksia pois seiniltä. Sitten kun ne märät kankaat oli saatu alas ja viety talteen, ohjaaja joutui pistämään kielitaitonsa koetukselle ja sönköttämään, että nyt ne pitäisi sitten viedä kuivumaan.

Kuulemma käytettiin paljon talkootyötunteja presidenttiaition pyllynalusten hankkimiseen. Ensin piti asetella aitio nätiksi ja ympäröidä se aaltokuvioisilla kankailla. Sitten käydä etsimässä kauniin oransseihin katsomotuoleihin ja sinisiin kankaisiin sopivia pepunalusia. Sitten aseteltiin pepunalusia nätisti oransseille tuoleille. Sitten raaputettiin mainostarroja tuolien selkämyksistä. Siihen kuulemma meni yllättävän kauan. Jopa puolitoista tuntia per tarra. Lopulta talkoolaiset luovuttivat - eihän kukaan niitä tarroja näkisi, kun presidentit istuisivat niiden päällä!

Lauantaina kenttäharjoituksissa jaettiin esiintyjille ns. piknik lounas, eli kolmioleipä, banaani ja vesipullo pahvipusseissa. Jokainen kävi hakemassa eväänsä rannelleekka (tai vaihtoehtoisesti staffipassilla). Sitten, kun kaikki pussit oli jaettu, tuli talkoolaisille soitto, että olisi 300 virolaista tanssijaa, jotka tulisivat hakemaan eväänsä kolmen tunnin päästä. Vastaus kuului: "Mutta.. me jaettiin kaikki jo?" Eipä mikään auttanut, oli järkättävä eväät kolmessa tunnissa kolmelle sadalle virolaiselle. Melkoinen paniikki siinä iski, mutta talkoolaiset onnistuivat saamaan eväät kasaan. Siinä sitä sitten pari tuntia odoteltiin - eikä ketään tullut eväitä hakemaan...

Puheiden jälkeen meille esiintyi Impi ja Lempi - kaksi mummoiksi pukeutunutta naishenkilöä, jotka vetivät kunnon shown. Aivan ensimmäiseksi ajettiin turha häpeäminen pois, eli vedettiin kunnon jumppa. Kaikki nousivat ylös ja naiset näyttivät liikkeet. Aluksi heiluteltiin käsiä ja hoettiin "hiihtää". Sitten käsiä kohoteltiin korvien vierellä ja hoettiin "karvalakki". Sitten työnnettiin käsiä eteen ja vedettiin taakse ja hoettiin "lokaa". Lopuksi keinuteltiin olkapäitä ja hoettiin "kauppakassi". Se oli A osio. Sitten alkoikin B osio. Se aloitettiin kairaamalla jäähän reikää, eli selkä kyyryssä esitettiin kairaavamme ja hoettiin "kairaa". Sen jälkeen heilauteltiin kättä ja hoettiin "pilkkii". Seuraavaksi kohotettiin käsi ylös ja liikuteltiin sitä edestakaisin, kuin auton tuulilasia talvella raapaten, ja hoettiin "raappaa". Lopuksi pyöriteltiin käsiä ja hoettiin "lumienkeli". Hymyilin kokoajan niin, että posket tulivat kipeiksi. Oli hauskaa!
Seuraavaksi naiset lauloivat melko mielenkiintoisen laulun, johon musiikkikin tuli naisten omasta suusta. Energisiä mummoja. Lukivat siinä talkoolaisten gallup-kyselynkin, jonka mukaan muunmuassa talkoolaisista 45% nukkuu festareiden aikaan 7 tuntia (eli siis tunnin per yö), 35% nukkuu 4 tuntia (eli tunnin joka toinen yö) ja 20% ei nuku lainkaan.
Gallupin jälkeen oli pieni kisailu. Katsomoon laitettiin kiertämään Velisinfonian aikaan varsin hyödyllinen kapistus - sadetakki. (vietettiinhän pääesitystä kaatosateessa) Musiikin tauotessa se, jolla on sadetakki käsissään, nousee ylös ja huutaa "voittaja" viroksi. Sadetakkipakkaus kulki ihmiseltä toiselle mummon soittaessa miniharmonikalla reipasta musiikkia. Seurasimme taputtaen kun veljeni otti sadetakin käsiinsä ja oli ojentamassa sitä seuraavalle - kun musiikki loppui. Veljeni ilme oli ihana. "..Täh? MINÄ?" Minä ja isä ulvoimme naurusta, kun toinen mummoista kävi viemässä veljelleni palkinnon, joka oli Pispalan Sottiisi -frisbee. Jepjep.

Loppu ohjelma oli tanssiesityksiä ja mummoilua. Lopulta mummot lähtivät, mutta naishenkilöt palasivat, joskin eivät enää mummoina, vaan vetreinä kauniina naisina, yllään paidat joita fanitan. (ruskeat t-paidat joissa lukee "Perkele - since 2001") Naiset lauloivat ja tanssivat hyvän tovin, mutta heidän lauluistaan jäi päähäni vain yhden laulun kertosäe: "Eikä mistään löyvä niin komiata heilaa, kuin toisen tytön kainalosta." Jepjep.
Puheiden jälkeen tanssittiin huutokatrillia, juotiin kahvia ja sitten oli tietovisa! Menimme taas ohjelmasaliin ja meille kerrottiin säännöt. Kysymyksen jälkeen nostetaan käsi pystyyn ja 3 ensimmäistä saavat arvata. Ensimmäinen kysymys: Montako pyllynalusta presidenttien aitioon ostettiin? Ensimmäinen arvaus oli 20. Seuraava 10. Minä nostin käteni pystyyn ja sanoin tomerasti kolmekymmentä. Vastaus oli 34, joten minä voitin! Jei! Sain palkinnoksi 3 CD:tä ja puisen Tanssipidot-muistitikun. Toinen kysymys oli montako muovipussia pinik eväisiin tarvittiin. Minulla kävi mielessä ajatus, että eikös eväät jaettu paperipusseisa..? En kuitenkaan vastannut mitään. Ohjaajat lopulta paljastivat, että muovipusseja ei ollut yhtäkään, joten kysymys oli kompa. Hähhää! Mutta 1500 arvanneelle annettiin lohdutuspalkinto, koska paperipusseja jaettiin yli 8000. Muitakin hauskoja kysymyksiä oli, mutten muista enää mitä. Visailun jälkeen lähdimme kotiin. Melkoinen päivä siis. ♥

PS. Koulussa Nero ja Taikuri sanovat minua nykyään Sherlockiksi. Tiedän kuulemma kaiken. Oikeastaan en tiedä, mutta jätkät eivät tiedä sitä, että en tiedä kaikkea. Eli siis minä tiedän, että he eivät tiedä, että minä en tiedä kaikkea. Simppeliä, eikö? Asiasta kukkaruukkuun. Lisänimi alkoi siitä, kun biologian tunnilla rehvastelin tietäväni kaiken koivuista. Jätkät sitten käskivät minun ratkaista heidän puutehtävänsä. Asettelin puiden kuvat, nimet ja kuvailut oikein ja totesin, että valmis. Pojat häätivät minut paikalta ja pyysivät open tarkistamaan. Kaikki oikein, tietysti. Hehee..

! 101 !

Sata ja yksi shaibaa!

Jeeee! Kolminumeroinen luku tuli rikottua! Olen siis oikeasti kirjoittanut 100 päivitystä ja te urpot jaksatte vaan lukea. Vitsi vitsi. Onhan se kiva, että jotakuta kiinnostaa tämä tylsyyttä purkamiseni. Kirjoitanpa teille jotain hauskaa kiitokseksi!

Tulin eräälle terveystiedon tunnille myöhässä, kun olin käymässä tukioppilas duunissa. (Kyllä, olen tukioppilas!) Tulin joskus kahtakymmentä vaille ja menin heti Neron ja Taikurin pöytään. Vilkaisin sitten taululle ja huomasin opettajan laittaneen sinne ison pahviarkin magneetilla, jossa luki "Tahdon saada". Anteeksi mitä? Hekottaen osoitin taululle ja katsoin Neroa. "Mä vähän olen poissa puolituntia ja mitä täällä jo touhutaan??" Jätkät siinä selittelivät, että kyse oli ihan muusta, kuin miltä näytti mutta leikilläni en heitä uskonut. Hetki siinä asiasta keskusteltiin ja selvisi, että kyse oli siitä, mitä haluamme koulussa saada kavereilta. Esimerkkejä oli luottamus, huumorintaju, jne. Sitten opettaja nauratti meitä kaksimielisiä lisää ja laittoi toisen pahviarkin, jonka yläreunassa luki "Tahdon antaa". Repesimme taas.. Yksi jätkä vieressäni (josta käytän nyt vaikka nimeä Pingu, koska hän joskus viidennellä mainitsi pelanneensa jossain lätkäjoukkueessa, jonka nimi oli pingviinit) ehdotti avuliaasti: "Tahdon antaa mielihyvää." Ryhmä repesi ja opettaja taulun luota katseli taas ihmeissään, mille nauroimme..

Olemme alkaneet pelata korttia paljon Neron ja Taikurin kanssa. Joka välitunti pelaamme jossain joko kusetusta, paskahousua tai crazy-eights'iä. Olemme jopa alkaneet laskea voittoja. Kusetuksessa minä johdan voitoin 6 - 5 - 4. Nero on häviöllä. Paskahousussa olemme laskeneet vain yhden voiton, joten Taikuri johtaa 1 - 0 - 0. Hauskaa on se, että pelaamme oikeilla säännöillä. Niin kauan, kun pakkaa riittää, saa aloittaa vain kolmosen ja seiskan välisillä numeroilla. Kun pakka loppuu, saa laittaa mitä vaan. Kakkossääntö on tietysti myös mukana. (kakkosen päälle voi laittaa vaan kakkosen) Jos tyhjään pöytään laittaa ässän, seuraava nostaa sen. Kymppi ja ässä kaatavat, mutta jos kympin laittaa tyhjään pöytään peli jatkuu.
Hauska juttu kuitenkin oli lopetukset. Eeppisin lopetus tietysti oli kakkosilla, mutta oli niitä erilaisiakin. Esimerkiksi Taikuri kerran lopetti kahdella kortilla, jotka sanoi olevan kaksi kurkoa. Kukaan ei epäillyt, joten Taikuri voitti kusettamalla jätkän ja kuningattaren kahtena kuninkaana. Itse olen monta kertaa lopettanut kahdella tai kolmella kakkosella. Naurettavimmat lopetukset ovat ne, kun välitunnin lopussa paiskaa kortit pöytään ja huutaa "KAKKONEN!" ja lähtee juoksemaan. Taikuri kuulemma joskus oli laittanut 7 korttia ja sanonut "jätkä" eikä kukaan ollut epäillyt. Että näin..

Kiitos kaikille, jotka jaksavat blogiani seurata! Lupaan Yritän päivittää useammin! ♥

~ Tracon VII ~

Jes! Vihdoinkin! Animehörhöilyä!

Viimeinkin Traconin aika koitti! Sitä olikin odotettu, nimittäin Tampereen coni-tapahtumaa. Tamperetalolla kahdeksas ja yhdeksäs syyskuuta on anime, manga & roolipeli tapahtuma Tracon. Toinen conitapahtumani. Olin mukana koko viikonlopun, sillä sunnuntaina oli cosplay-deitti ja yksi kaverini hesasta tuli myös ja pääsimme tapaamaan.

Lauantaina aamulla herätyskello soi kahdeksalta, mutta painoin sen kiinni ja nukahdin uudestaan. Sitten kymmenen maissa äiti herätti minut ja pakotti suihkuun. Siinä sitten sählättiin vaatteiden kanssa hetki, kunnes sitten seisoin eteisessä peilin edessä stetsonissa, nahkatakissa, valkoisessa kauluspaidassa, farkuissa ja mustissa tennareissa. Pisteenä i:n päälle minulla oli isän taskumatti, jonka täytimme inkivääri oluella. (jolla ei ole itseasiassa mitään tekemistä oluen kanssa, vaan jota käytetään amerikassa limsana, mutta se polttelee kurkussa ja haisee vähän alkoholilta) Olin täydellinen baarissa ravaava lehmityttö. Ja eikun coniin!

Satoi. Kaatamalla. Jes. Tamperetalolle päästyäni juoksin äkkiä katoksen alle (sillä takkini ei kestä vettä) ja soitin kaverit läpi. Eli siis soitin ensin Pipolle ja sitte Iikoolle. Sateen lakattua jonotin itselleni viikonloppurannekkeen ja tungin sitten porukan sekaan. Pyörin kymmenen minuuttia eksyneenä pitkin kerroksia ja ihastelin ääneti asuja. Sitten soitin Pipolle ja kysyin tämän olinpaikkaa ja sain vastaukseksi karaokehuone. Pyörin taas hetken eksyneenä, kunnes hän ohjasti minut oikeaan huoneeseen, missä jäin seinän vierelle kuuntelemaan japanilaista ja korealaista musiikkia, joista osan tunnistin sarjojen tunnareiksi. Hörppäsin välillä huomaamattomasti taskumatista ja juttelin Pipon kanssa. Odottelin Pipon lauluvuoroa ja lopulta se tulikin. Hän lauloi pari animen tunnaria ja lähdimme sitten. En oikein viihtynyt Pipon kavereiden seurassa, joten häivyin vähin äänin etsimään turreja. Löysinkin heidät pyörittyäni tunnin yksinäni. Sen jälkeen vietinkin päivän kolmen yli 16-vuotiaan turrin/kaappiturrin seurassa.

Kävimme turrimiitissä missä leikittiin tuolileikkiä. Se oli aika huvittavaa katseltavaa, turreja pyörimässä tuolien ympärillä. Iikookin liittyi joukkoon leikkimään ja minä tällä välin kehuin hänen ystävänsä, Fuugan, laukussa hakaneulalla olevaa piirrustusta, jonka hän itse oli tehnyt. Keskustelu oli tämä:
Minä: On se niin väärin.. jotkut vaan osaa piirtää.
Fuuga: Tää piirrustus on melkein 2 vuotta vanha. Mun taidot on kehittyneet sinä aikana.
Minä: Voiko tuosta vielä kehittää?
Fuuga: Imartelija!
Minä: *trollface*

Myöhemmin menin Iikoon kanssa käymään Hesessä ja juttelimme samalla kaikenlaista. Tamperetalolle palattuamme kävimme pari kertaa myyntipöydillä (ostin kaksi pinssiä, Fuuga osti k18 yaoita) ja menimme sitten rauhalliseen nurkkaukseen syömään pockyjä ja juttelemaan. Otimme samalla pari hauskaa kuvaa ja selailimme Fuugan ostamaa lehteä. Kymmenisen minuuttia myöhemmin minulta kysyttiin, että minkäs ikäinen olinkaan. He olettivat minun olevan 16 tai vanhempi. Olisittepa nähneet ilmeet, kun sanoin täyttäväni 14..

Päivän päätteeksi kuljin porukan kanssa rautatieasemalle odottamaan junaa. Heidän junansa tuloon oli vielä silloin tunti, joten jäimme juttelemaan. Kuljimme ulkona radanviertä, Iikoolla fursuittinsa pää kainalossa, kun yksi tyttö penkillä huudahti "Turri!" ja ystävystyimme. Aloimme jutella, otimme ryhmäkuvan ja keskustelimme taskumattini sisällöstä. Uusi ystävämme Kaappiturri arvasi iäkseni 17. Oikeasti. Olenko minä niin vanhan näköinen? Kaupungilla minua luultiin täysi-ikäiseksi ja minulle jopa annettiin kysely rahan käytöstä! Jessus! No, seisoin radan vierellä vilkuttamassa, kunnes juna lähti. Tuli heti ikävä. Turrit ovat kivaa porukkaa. ♥

Nestehukka

Tiistaina, rakkaat ja vähemmän rakkaat lukijat, minä melkein pyörryin.

Niinkuin poskiontelotulehdus ei olisi tarpeeksi, minulla oli vielä nestehukkakin. Sai kamalan flunssan lauantaina, joka sitten johti poskiontelotulehdukseen. Kaikki haisi paskalta ja nenä kurkkua myöten täynnä smägää. Yök. Arvaatte varmaan, etten mennyt maanantaina kouluun. Mutta tiistaina se kunnon tauti iski.

Nukuin tiistaina pitkään, ja menin sitten tietokoneelle. Olin siinä koko päivän. Kun veli tuli kotiin, hän halusi nuudeleita. No, koska kukaan muu kuin minä ei osaa niitä oikein ja kunnolla tehdä, menin siis keittämään veljelleni pikanuudeleita. Tein hänelle annoksen ja päätin tehdä itsellenikin. Jossain vaiheessa huomasin, että minua oksetti. Ajattelin, että oli vain nälkä. Sain nuudelit tehtyä ja kaadoin lautaselle. Pyörrytti. Katsoin nuudeleita ja meinasin oksentaa. Otin siis lasin maitoa ja hoipertelin makuuhuoneen ovelle. Sanoin äidille, että tein nuudeleita, mutten pysty syömään niitä. Äiti kysyi miksi, ja vastasin, että huono olo. Lähdin sitten olohuoneeseen kohti tietokonetuolia. Matkaa on noin 3 metriä. Sen kolmen metrin aikana näkökenttäni sumeni kellertäväksi mössöksi ja sitten mustaksi, jalkani tutisivat ja olivat pettää altani ja käteni menivät tunnottomiksi. Kerkesin juuri ja juuri istumaan, ennenkuin pimeni. Olin kirjaimellisesti vähälllä pyörtyä. Minua huimasi ja oksetti ja päässä surisi ampiaisparvi. Näpyttelin nopeasti Dr.Numalle mesessä, että sain sairaskohtauksen ja että pyörryttää. Suljin mesen ja äiti tuli silloin luokseni ja käski sänkyyn. Tottelin kiltisti, sillä jalkani tutisivat yhä ja käteni tärisivät. Kun pääsin sängylle äiti tuli luokseni ja sanoi, että meinasin pyörtyä. Olin kuulemma ollut kirjaimellisesti kalpea kuin lakana ja olin hengittänytkin nopeasti. Pelottavaa.

No, kohtaus meni ohi, kun söin ne nuudelini (äiti toi minulle tarjottimella sänkyyn), join mehua ja söin pari palaa suklaata. Jos on verensokeri alhaalla, kannattaa syödä suklaata, eikä sokeria. Sokeri yksin imeytyy hitaasti, mutta suklaassa on sitä rasvaakin, joka sitten auttaa. Syy, miksi sain pyörtymiskohtauksen, oli nälkä ja nestehukka. En ollut kolmeen päivään juonut, kuin ehkä pari lasia maitoa. Ei hyvä. Kaikenlisäksi en ollut syönytkään kunnolla. Lopputulos oli siis pelottava kohtaus. Mutta hengissä selvittiin!

Päivän opetus: Kannattaa juoda paljon vettä.

Kahvi krapula

Kyllä. Kahvistakin voi saada krapulan.

Älkää yst lukijat rakkaat koskaan, koskaan, juoko muutaman tunnin sisällä seitsemää kuppia kahvia. Varsinkaan jos vatsanne on herkkä. Eilen kotitalouden tunnilla teimme rieskoja ja niiden kanssa sai juoda joko mehua, teetä tai kahvia. Kun kuulin sanan "kahvi" melkein pomppasin pöydälle. Niinpä siis keitimme kahvia kaikille halukkaille. (jouduin arpomaan paljonko jauhoja vesimäärää kohden, sillä en ollut käyttänyt sen merkkistä konetta) Kahvia riitti kaikille halukkaille ja minulle jopa toinen kupillinen. Join siis kaksi kuppia kahvia.

No, koulun jälkeen menin kotiin - ja äiti juotti minulle 2 kuppia kahvia. Jei. Myöhemmin join taas kaksi kuppia, kun äiti halusi seuraa, ja vielä myöhemmin kolmannen. Yhteensä seitsemän kuppia kahvia. Mahani meni sekaisin ja ravasin vessassa. Selvisin kuitenkin ihme kyllä hengissä.

..Aamuun asti. Aamulla mahaani vääni yhä enemmän ja päätäni särki. Ihan selvä krapula. Kahvi krapula. En mennyt kouluun vaan jäin kotiin potemaan krapulaani, joka vain tuntui pahenevan ajan myötä. Sain myös flunssan, koska meillä vetää, ja olin puolipukeissa koko päivän. Sainpahan keskeneräiset piirrustukset valmiiksi!

Päivän rehentelyn aihe: Eilen koulussa tein melkoisen voiton. Taikuri löysi biologian luokan roskiksesta kaksi kahdenkymmenen sentin pulloa, jotka Nero tietenkin halusi. Niinpä minä ostin pullot Taikurilta, kymmenen senttiä kummastakin. Tosin, diilissä oli mutta - Taikuri luuli, että tarkoitin kummastakin erikseen 10senttiä, kun oikeasti tarkoitin kummastakin yhteensä 10senttiä. Teimme sitten kompromissin, 15senttiä. Taikuri yritti sitten kruunalla ja klaavalla voittaa itselleen sitä puuttuvaa viittä senttiä - Mutta kuinkas kävikään? Voitin 15 senttiä! Sain siis pullot ilmaiseksi! Boom I win!

Noniin, ja kaikki kuorossa:

NOOOOOOOOOOOOOOOOOUH!

Aika hyvin. Hieman lujemmin ensi kerralla. Eli, kuten kaikki koululaiset tietävät, koulu on alkanut! Jälleen yksi vuosi pistokokeita, kilokaupalla läksyjä, jälki-istuntomaratooneja ja cooperin testejä! Minulle uusi vuosi merkitsee lisää paineita, lisää kokeita ja paljon lisää läksyjä. Opettajamme ovat vaihtuneet osittain ja toiset antavat enemmän läksyjä kuin toiset, joten.. olen pulassa. Jos jo viime vuonna jätin paljon läksyjä tekemättä, miten käy tänä vuonna? Enpä tiedä, toivottavasti paremmin. Alku näyttää lupaavalta. Ja paskat. On sunnuntai ja läksyt vielä tekemättä. Ja olen kolmelta yöllä koneella. Lupaavaa, eikö?

Koulu alkoi jo maanantaina, mutta on ollut kiireitä enkä ole kerennyt kirjoittaa. Olemme käyneet ahkerasti mökillä viinimarjoja keräämässä (meillä on yli 130 marjapensasta) ja maata hoitamassa. Minä enimmäkseen keräsin marjoja, luin, piirsin tai mesetin äidin kännykällä. Jokatapauksessa, ensimmäinen koulupäivä sujui hyvin. Heti koulun pihaan päästyäni etsin käsiini Taikurin, joka oli muiden luokan poikien luona. Kävelin sitten hänen mukanaan ovelle, vieressä käveli yksi toinen luokkalainen, sekä rinnakkaisluokan venäläinen, josta käytän nimitystä Muuli. (koska muuli on aasin ja hevosen risteymä, joka ei kykene lisääntymään) Mietimme missäköhän Nero oli. Häntä ei ollut vielä näkynyt. Muuli arveli, että Nero olisi kotonaan koneella tai kännykällä leikkimässä. Naureskelimme eri ehdotuksille ja (kas kummaa!) löysimme Neron käytävän lattialta istumasta kännykkä kädessään. Mitä hän teki? Katseli Minecraft videota! Kuten aina.

Ensimmäisellä tunnilla kotiluokanopettajallamme oli sijaisena joku mies, jolla oli hassu kampaus. Tiedättekö sellainen pottamainen ja niskasta lyhyt. Mies sanoi olevansa amerikasta ja nimeltään Timothy. Hän kertoi opettaneensa amerikassa alkuperäisasukkaita. Kuuntelin kiinnostuneena, pääseehän sitä harvemmin suomessa alkuperäis englanninpuhujaa näkemään. Tim on puoli irlantilainen, puoli saksalainen. Irlantinainen! Jes! Mahtavaa! Olin vähällä hurrata ääneen. (harmi vain, ettei hän ole virallinen opettajamme) Sitten tuli se hauska osuus: meidän nimiemme opettelu. Tim pahoitteli heti etukäteen, ettei osaa sanaakaan suomea ja että nimien lausuminen tulee olemaan vaikeaa. Neron nimen lausuminen oli varsin vaikeaa, ja nauroimme. Taikurin nimi lausuttiin englantilaisittain ja täysin oikein. Minun nimeni myös oli täydellisesti lausuttu. Rusinan nimi lausuttiin päin mäntyä - ja me nauroimme sille, kuinka hassulta se kuulosti. Meillä oli tosi hauskaa, ainakin minulla oli. Tunnin päätteeksi menin jopa juttelemaan Timille. Mahtava tyyppi!

Loppu päivä vietettiin kotiluokanopettajan kanssa. Ei ihmeempää. Välitunnilla huomasimme Neron kanssa, että meillä kummallakin on vielä ne Särkänniemen rannekkeet, joilla kilpailimme. Hemmetti! En siis vielä voittanutkaan! Minun täytyi kaiken lisäksi ottaa oma rannekkeeni viikoksi irti Nordlekin takia, mutta teippasin sen takaisin, kun palasimme suomeen. Juttelimme myös kolmannen nörttikaverini kanssa, jonka kanssa päätin käyttää hänestä nimeä TrollerCreeper, eli TC, sillä se on hänen YouTube käyttäjänimensä. Aloitimme myös paitasodan, sillä olin ihan häntä varten laittanut Kiroileva siili -paidan, jossa luki "Nuon ei puhuta naiselle!". Vastaukseksi seuraavana päivänä TC'llä oli yllään samanlainen paita, jossa oli selällään naurava siili ja teksti "Ehehehe! Ei helevetti minkä näkönen sää oot!" Nauroimme, ja niin paitasota alkoi.

Sellainen oli koulun alku. Toivottavasti teillä no-life-opiskelijoillakin oli, jotka blogiani stalkkaatte. Oikeasti, hankkikaa elämä ja painakaa Escape. Suosittelen lämpimästi.

4300 katsomiskertaa - What is this sorcery?! o _ o